Ranskan kielen äännerakenne

Tämä artikkeli kuvailee Pariisissa puhuttavan standardiranskan äännerakennetta eli fonologiaa. Huomattavia ranskan äänteellisiä ominaisuuksia ovat uvulaarinen r eli niin sanottu kurkku-r, nasalisoidut vokaalit sekä eräät fonologiset prosessit, jotka vaikuttavat sananloppuisiin äänteisiin.

Konsonantit

Uvulaarisen r:n (esim. [ʁ ʀ χ]) esiintyminen Luoteis-Euroopassa.

  ei tavallinen

  vain joidenkin koulutettujen puheessa

  yleinen koulutettujen puheessa

  yleinen

		Labiaalit	Dentaalit/ Alveolaarit	Postalveolaarit/ Palataalit	Velaarit/ Uvulaarit
Klusiilit	soinnittomat	p	t		k
	soinnilliset	b	d		g
Frikatiivit	soinnittomat	f	s	ʃ
	soinnilliset	v	z	ʒ	ʁ
Approksimantit	tavalliset		l	j
	labialisoidut			ɥ	w

• /n t d/ ovat laminaalisia dentialveolaarisia [n̪ t̪ d̪], kun taas /s z/ ovat dentaalisia [s̪ z̪].^[1]
• /l/ on yleensä apikaalinen alveolaarinen [l̺], mutta joskus laminaalinen dentialveolaarinen [l̪]. Ennen äänteitä /f ʒ/ se voi olla myös retrofleksinen [ɭ].^[2]
• /ɲ/ on muuttumassa kohti /nj/:tä.
• Velaarinen nasaali /ŋ/ ei ole natiivifoneemi, mutta se esiintyy lainasanoissa. Jotkut puhujat saattavat ääntää sen [ŋg] tai [ɲ].^[3]
• Approksimantit /j ɥ w/ vastaavat suppeita vokaaleja /i y u/. Eräistä minimipareista huolimatta (esim. loua /lu.a/ 'vuokrasi'; loi /lwa/ 'laki') ne esiintyvät usein vapaassa vaihtelussa.^[1]
• Joissakin murteissa esiintyy palataalinen lateraali /ʎ/ (ransk. l mouillé), joka on standardikielessä kuitenkin langennut yhteen /j/:n kanssa.^[3]
• Foneemilla /ʁ/ on useita eri äännearvoja, joista yleisimpinä soinnillinen ja soinniton uvulaarifrikatiivi [χ] ja [ʁ]. Murteellisina pidettyjä ääntämyksiä ovat uvulaarinen tremulantti [ʀ], alveolaarinen tremulantti [r] ja alveolaarinen napausäänne [ɾ]. Transkriptioissa käytetään useimmiten symbolia [ʁ] vaikka äänne ääntyykin ennen soinnittomia obstruentteja ja niiden jälkeen sekä sanan lopussa soinnittomana [χ].^[1]
• Velaarit /k g/ saattavat palatalisoitua [kʲ⁓c ɡʲ⁓ɟ] ennen etuvokaaleja /i e ɛ/ ja vaihtelevasti ennen vokaalia /a/.^[4] Sananloppuinen /k/ saattaa myös palatalisoitua [kʲ].^[5] Velaarien palatalisaatio on perinteisesti yhdistetty työväenluokkaan,^[6] vaikkakin se on leviämässä muihinkin yhteiskuntaluokkiin isoissa kaupungeissa.^[5]

Liaison

Monissa ranskan sanoissa on niin sanottu latentti loppukonsonantti, eli sananloppuinen konsonantti, joka ääntyy ainoastaan seuraavan sanan alkaessa vokaalilla. Esimerkiksi sana deux 'kaksi' ääntyy [dø] yksinään tai konsonanttialkuisen sanan edellä, mutta ennen vokaalilla alkavaa sanaa se ääntyy [døz], esimerkiksi deux ans 'kaksi vuotta' [dø.zɑ̃]. Tätä [z]:aa kutsutaan liaison-konsonantiksi, joka näkyy sanan oikeinkirjoituksessa.

Vokaalit

Pariisinranskan vokaalikaavio.^[7]

Standardiranskassa on korkeintaan 13 oraalista vokaalia ja 4 nasaalista vokaalia.

Oraaliset etu keski taka lavea pyöreä lyhyt pitkä suppea i y u puolisuppea e ø ə o puoliväljä ɛ ɛː œ ɔ väljä a ɑ

Nasaaliset etu taka lavea pyöreä välinen ɛ̃ œ̃ ɔ̃ väljä ɑ̃

Quebecin ja Cajunin murteissa suppeiden vokaalien /i y u/ allofoneina esiintyvät [ɪ ʏ ʊ] kun ne ovat foneettisesti lyhyitä (eli muuten kuin ennen konsonantteja /v z ʒ ʁ/) tai umpitavuissa. Pariisin ranskassa /y/ väljyys vaihtelee suppean [y]:n ja lähes suppean [ʏ]:n välillä.^[1][7]

Puolisuppeat /e ø o/ ja puoliväljät /ɛ œ ɔ/ vokaalit ovat harvoin kontrastoivia, joten ne esiintyvät usein vapaassa vaihtelussa; yleisesti puolisuppeat esiintyvät avotavuissa ja puoliväljät umpitavuissa. On kuitenkin joitakin minimipareja;^[1] esimerkiksi /e/ ja /ɛ/ kontrastoivat sananloppuisissa avotavuissa (allait [alɛ] 'oli menossa' vs. allé [ale] 'mennyt'), ja /o/ ja /ɔ/ sekä /ø/ ja /œ/ kontrastoivat yksitavuisten sanojen umpitavuissa (Rhodes [ʁɔd] 'Rodos' vs. rôde [ʁod] 'maleksin'; jeune [ʒœn] 'nuori' vs. jeûne [ʒøn] 'paasto').

Vokaalien /e/ ja /ɛ/ foneeminen kontrasti on hävinnyt Ranskan eteläosassa, jossa ne esiintyvät ainoastaan vapaassa vaihtelussa. /o/:n ja /ɔ/:n sekä /ø/:n ja /œ/:n foneeminen kontrasti on säilynyt ainoastaan Belgiassa.^lähde?

/a/ ja /ɑ/ ovat laajalti langenneet yhteen Ranskassa, mistä johtuen jotkin kielitieteilijät eivät enää pidä niitä eri foneemeina. Ne kuitenkin kontrastoivat yhä selkeästi monissa murteissa, kuten Quebecissä.

Švaa

Ranskan švaa-vokaali /ə/ on foneettisesti hieman pyöreä välinen keskivokaali.^[1] Sitä pidetään joskus foneettisesti samana kuin /œ/.^[8][9] Ranskan švaan pääominaisuus on sen ”epävakaus”; joskus sitä ei äännetä lainkaan, kuten sanan keskellä yksittäiskonsonantin jälkeen

• rappeler /ʁapəle/ [ʁap.le]

ja sanan lopussa

• table /tabl(ə)/ [tabl].

Sananloppuinen švaa saatetaan kuitenkin joskus lausua, jos sitä edeltää kaksi konsonanttia ja seuraa konsonanttialkuinen sana:

• une porte fermée /yn(ə) pɔʁt(ə) fɛʁme/ [yn.pɔʁ.t(ə).fɛʁ.me].

Lisäksi sanan lopussa švaa äännetään usein runoissa ja lauluissa, jos rytmi sitä edellyttää.

I konjugaation verbien futuuri- ja konditionaalimuotojen švaa saatetaan jättää lausumatta myös kahden konsonantin jälkeen

• garderais /ɡaʁdəʁɛ/ [ɡaʁ.d(ə.)ʁɛ].

Yleensä švaa ei äänny umpitavuissa [œ]. Silloin kun se ääntyy niin, esiintyy yleensä morfologista vaihtelua /ɛ/:n kanssa;

• harceler /aʁsəle/ [aʁ.sœ.le]
• harcèle /aʁsɛl/ [aʁsɛl].^[8]

Joillakin puhujilla voi esiintyä kolmisuuntaista vaihtelua:

• appeler /apəle/ [ap.le]
• appelle /apɛl/ [a.pɛl]
• appellation /apelasjɔ̃/ [a.pe.la.sjɔ̃], joka voi kuitenkin ääntyä myös [a.pɛ.la.sjɔ̃].^[6]

Pituus

Lukuun ottamatta joillakin puhujilla esiintyvää /ɛ/:n ja /ɛː/:n kontrastia eräissä harvoissa minimipareissa (kuten mettre /mɛtʁ/ ja maître /mɛːtʁ/) vokaalipituus on täysin allofonista. Vokaali voi ääntyä pitkänä painollisessa umpitavussa seuraavissa tapauksissa:

• Vokaalit /o ø ɑ/ ja nasaaliset vokaalit ääntyvät aina pitkänä: pâte [pɑːt]; chante [ʃɑ̃ːt].
• Kaikki vokaalit ääntyvät pitkinä ennen yksin esiintyviä konsonantteja /v z ʒ ʁ/ tai konsonanttiyhdistelmää /vʁ/: mère [mɛːʁ]; livre [liːvʁ].^[10]

Paino

Sanapaino ei ole ranskassa erottavaa. Kieliopillinen paino on aina sanan viimeisellä tavulla, paitsi jos kyseisessä tavussa on švaa /ə/, jolloin paino on sitä edeltävällä tavulla. Švaalliset yksitavuiset sanat (ce, de, que) ovat yleisesti enkliittisiä mutta saattavat joskus olla painollisia.^[8]

Lähteet

1. Fougeron, Cecile; Smith, Caroline L: Illustrations of the IPA:French. Journal of the International Phonetic Association, 1993, 23. vsk, nro 2, s. 73–76. doi:10.1017/S0025100300004874 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
2. Ladefoged, Peter; Maddieson, Ian: The Sounds of the World's Languages. Oxford: Blackwell, 1996. ISBN 0-631-19814-8 (englanniksi)
3. Grevisse, Maurice; Goosse, André: Le Bon usage. Louvain-la-Neuve: De Boeck Duculot, 2011. ISBN 978-2-8011-1642-5 (ranskaksi)
4. Berns, Janine: Velar variation in French. Linguistics in the Netherlands, 2013, 30. vsk, nro 1, s. 13–27. doi:10.1075/avt.30.02ber (englanniksi)
5. Detey, Sylvain; Durand, Jacques; Laks, Bernard; Lyche, Chantal: Varieties of Spoken French. Oxford University Press, 2016. ISBN 978-0-19957371-4 (englanniksi)
6. Fagyal, Zsuzsanna; Kibbee, Douglas; Jenkins, Fred: French: A Linguistic Introduction. Cambridge University Press, 2006. ISBN 0-521-82144-4 (englanniksi)
7. Collins, Beverley; Mees, Inger M.: Practical Phonetics and Phonology: A Resource Book for Students. Routledge, 2013. ISBN 978-0-415-50650-2 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
8. Anderson, Stephen R.: The Analysis of French Shwa: Or, How to Get Something for Nothing. Language, 1982, 58. vsk, nro 3, s. 534–573. doi:10.2307/413848 JSTOR:413848 (englanniksi)
9. Tranel, Bernard: The Sounds of French: An Introduction. Cambridge University Press, 1987. ISBN 0-521-31510-7 (englanniksi)
10. Walker, Douglas C.: The Pronunciation of Canadian French (PDF) 1984. Ottawa: University of Ottawa Press. Viitattu 10.9.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ranskan kielen äännerakenne Wikimedia Commonsissa