Rauha Rentola

Rauha Rentola
Rauha Rentola elokuvassa Kun on tunteet (1954).
Henkilötiedot
Koko nimi	Rauha Olivia Elisabet Rentola
Syntynyt	4. helmikuuta 1919 Kuhmoinen
Kuollut	20. heinäkuuta 2005 (86 vuotta) Helsinki
Ammatti	näyttelijä
Näyttelijä
Aktiivisena	1939–2001
Merkittävät roolit	”Maša” (Kolme sisarta) ”Varja” (Kirsikkapuisto)
Palkinnot
Parhaan naissivuosan Jussi Vuokrasulhanen 1946 Asessorin naishuolet 1958 Me 1962 Pro Finlandia mitali 1967 [1]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Rauha Olivia Elisabet Rentola (4. helmikuuta 1919 Kuhmoinen – 20. heinäkuuta 2005 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä. Hänet tunnettiin älykkäänä ja varmatyylisenä luonnenäyttelijänä. Rentola esiintyi noin 70 elokuvassa ja Suomen Kansallisteatterissa puoli vuosisataa. Teatterissa Rentola muistetaan erityisesti vivahteikkaista roolitöistään Eino Kaliman ohjaamissa Tšehov-tuotannoissa.

Rentola oli Siiri Angerkosken ja Irja Rannikon jälkeen Suomen kolmanneksi eniten elokuvarooleja näytellyt nainen. Hän pääsi pari kertaa Guinnessin ennätysten kirjaan näyttelijänä, joka teki 6–7 elokuvaroolia vuodessa. Suomi-Filmin palkkalistoilla Rentola oli vuosina 1941–1944. Hän voitti parhaan naissivuosan Jussi-palkinnon kolme kertaa.

Teatterin ja elokuvien ohella Rentola esiintyi radiossa ja televisiossa. Hän työskenteli myös teatteriharrastajien parissa ja puhetekniikan opettajana. Pro Finlandia -mitali hänelle myönnettiin vuonna 1967.

Lapsuus ja nuoruus

Rauha Rentola syntyi Kuhmoisissa 4. helmikuuta 1919 pastori Antti Rentolalle ja laulaja-laulunopettaja Suoma Konkolalle. Hän oli kulttuurikodin kasvatti. Rentolan ollessa vielä vauva hänen isänsä kuoli. Isän kuoleman jälkeen perhe muutti Helsinkiin. Rentolalla oli neljä sisarusta, jotka vierailivat usein sukulaistensa luona. Rentoloilla vieraili myös paljon äidin tunnettuja taiteilijaystäviä. Liikunnallisena lapsena Rentola pääsi nuorena Helvi Salmisen tanssikouluun ja Kansallisteatterin satunäytelmiin jo yhdeksänvuotiaana. Rentola alkoi haaveilla teatteriurasta.

Oppikouluvuosiensa jälkeen Rentola opiskeli musiikkikoulussa laulua ja myös yhden lukuvuoden pianonsoittoa. Hän hakeutui Suomen Näyttämöopistoon sen jälkeen kun oli jo selvinnyt, ettei hänestä oikein olisi pianistiksi eikä sairaanhoitajaksikaan. Näyttämöopistoa Rentola kävi kaksi vuotta ja täydensi saamiaan oppeja monipuolisilla kursseilla sekä Suomessa että Euroopan teatterikeskuksissa.

Ura

Uran alku Kansanteatterissa

Valmistuttuaan Rentola sai kiinnityksen Helsingin Kansanteatteriin, jossa hän toimi vuosina 1940–1944. Siellä hän eteni kuiskaajan apulaisesta kuiskaajaksi, näyttelijäharjoittelijaksi ja edelleen näyttelijäksi. Uran alkuvaihe oli kiireinen, mutta tehtävistä suurin osa oli pieniä tyyppirooleja. Ponnahduslaudaksi muodostui hattutyttö Lolan tulkinta näytelmässä Sininen olkihattu vuonna 1943. Vanhimman sisaren rooli unkarilaisessa huvinäytelmässä Gyurkovicsin tyttäret poiki Rentolalle kutsun Kansallisteatteriin.

Kansallisteatterin aika

Rentola kiinnitettiin Kansallisteatterin näyttelijäkuntaan 1. heinäkuuta 1944, ja hän työskenteli Suomen ”päänäyttämöllä” puolen vuosisadan ajan aina eläkkeelle jäämiseensä asti. Ensimmäisinä vuosinaan Kansallisessa Rentola sai tasaisesti kiitosta, mutta hänen varsinainen läpimurtoroolinsa oli Maša Anton Tšehovin näytelmässä Kolme sisarta. Siitä lähtien Rentola oli osa teatterin johtaja Eino Kaliman luomaa Tšehov-ensemblea, johon kuuluivat myös Eeva-Kaarina Volanen, Tarmo Manni ja Vilho Siivola. Kaliman kansainvälistäkin huomiota saaneissa Tšehov-ohjauksissa Rentolan taidot luonnenäyttelijänä pääsivät oikeuksiinsa. Hän oli Kirsikkapuiston Varja vuonna 1953, Kolmen sisaren Maša toistamiseen vuonna 1956, Lokin Maša vuonna 1961 ja Vanja-enon Jelena vuonna 1966.

Rentola ja Kalima jakoivat saman teatterinäkemyksen, ja Kaliman henkevän sivistynyt ja tilaa antava ohjaustyyli puolestaan sopi hyvin Rentolan näyttelijänlaadulle. Molemmat arvostivat sekä Konstantin Stanislavskin tyylin todellisuutta että Jacques Copeaun ranskalaisen teatterin kepeyttä ja lievää tyylittelyä. Kaliman johtajakaudella Rentolalla oli Tšehov-osiensa lisäksi myös muita monipuolisia tehtäviä. Hänen kiitettyihin roolitulkintoihinsa lukeutuvat muun muassa Olga Jean-Paul Sartren näytelmässä Likaiset kädet (1948), Maria Loppiaisaatossa (1949) sekä Stella Viettelyksen vaunussa (1950).

Vuonna 1950 Kansallisteatterin johtoon siirtyi Arvi Kivimaa, jolloin Rentolan ura teatterissa alkoi laskea. Hän joutui ajoittain odottelemaan rooleja ja saadut osat olivat yleensä pieniä. Näiden vuosien tärkeimmät tulkinnat olivat Hirsipuumiehen Maria vuonna 1955, Olive näytelmässä Seitsemännentoista nuken kesä 1958 ja Karkurien Elma 1960.

Näytäntökautena 1961–1963 Rentola oli vierailevana näyttelijänä Turun Kaupunginteatterissa ja sai jälleen näyteltäväkseen suuria rooleja, kuten Panttivangin Megin ja Ihmeidentekijän Ann Sullivanin. Turussa Rentola nautti uudenlaista arvostusta, sillä hänelle myönnettiin kahdesti turkulainen Wenander-palkinto. Turun-kauden jälkeen Rentola palasi Kansallisteatteriin, jossa häntä odotti samanlainen toimettomuus kuin lähtiessä. 1960-luvun tärkeimpiin tehtäviin kuului Tšehov-osien lisäksi Lizan rooli Maksim Gorkin näytelmässä Auringon lapset (1968).

Rauha Rentola jäi Suomen Kansallisteatterista eläkkeelle vuonna 1987. Hänen viimeinen esiintymisensä Kansallisessa oli Juri Ljubimovin ohjaamassa näytelmässä Komeljanttarit, jossa hänellä oli mamma Balzaminovan rooli. Näytelmä sai ensi-iltansa 11. marraskuuta 1992.

Elokuvat ja televisio

Valentin Vaala ohjaa Anja Räsästä ja Rauha Rentolaa elokuvassa Huhtikuu tulee.

Rentola oli tehnyt ensimmäisen elokuvaroolinsa jo vuonna 1939 elokuvassa Vihtori ja Klaara, jossa esitti sairaanhoitajaa. Hänen elokuvarooleistaan valtaosa oli pieniä sivuosia, jotka vaihtelivat sotilasfarssien palvelustytöistä pukudraamojen hienostonaisiin. Rentolan ensimmäinen näkyvä elokuvarooli oli Ilmari Unhon jännityskomediassa Kuollut mies rakastuu (1942). Merkittävämmät sivuosat hänellä oli Valentin Vaalan komedioissa Dynamiittityttö (1944) ja Vuokrasulhanen (1945). Jälkimmäisestä Rentola palkittiin ensimmäisen kerran Jussi-patsaalla. Merkittäviä humoristisia sivuosahahmoja Rentola esitti myös muun muassa elokuvissa Ruma Elsa (1949) ja Katarina kaunis leski (1950).

Rentola teki naispääosat elokuvissa Huhtikuu tulee (1953), Pastori Jussilainen (1955) ja Naiset, jotka minulle annoit (1962). Hän sai toisen Jussi-palkintonsa niin ikään sivuroolista kotiapulaisena Asessorin naishuolet -komediassa (1958). Rentolan vakavista roolisuorituksista merkittävimpiä oli arvostelijoiden ylistämä viinatrokari Ulla draamassa Me (1961), josta hän voitti kolmannen Jussi-patsaansa naissivuosasta.

Rentolan viimeinen elokuvarooli oli Speden elokuvassa Liian iso keikka (1986), jossa hän vilahtaa nopeasti kuvassa koiraa ulkoiluttavana naisena. Hän esiintyi myös televisiosarjassa Naapurilähiö vuonna 1975 ja 1990-luvulla sarjassa Bongari.

Radiotyö ja animaatiot

Rentola esiintyi myös lukuisissa radiokuunnelmissa, kuten Toini Vuoriston sovittamassa Bambi-kuunnelmassa Bambin äitinä, sekä niin ikään Vuoriston Noita Nokinenä -kuunnelmissa noitasisko Vilma Väkäleukana, jota hän esitti 25 vuotta. Hän esiintyy myös Knalli ja sateenvarjo -kuunnelmasarjan jaksoissa ”Päävoitto”, ”Viimeinen tahto vie läpi harmaan kiven”, ”Liukkaasti lääkärille”, ”Varsinaiset vaalit” ja ”Nainen kuin nainen”. 1950- ja 60-luvuilla hän esiintyi suositussa Paul Temple -poliisikuunnelmassa.

Radiokuunnelmien lisäksi hän lainasi ääntään useille Disney-elokuvien hahmoille. Elämänsä viimeisen roolin Rentola teki ollessaan mukana Disneyn piirroselokuvassa Kaunotar ja Kulkuri II – Pepin seikkailut vuonna 2001 tehden muutaman vuorosanan elokuvaan.

Opetustyö

Pitkän uransa varrella Rentola opetti näyttelijäntyötä ja puhetekniikkaa. 1960-luvulta lähtien hän ohjasi teatteriharrastajien näytelmiä muun muassa Teijon kartanosta, Kansallisteatterin historiasta sekä marttajärjestöstä. Lisäksi Rentola kirjoitti ja ohjasi kirkko- ja lastennäytelmiä sekä osallistui aktiivisesti kotiseututyöhön.

Kuolema

Rauha Rentola kuoli Meilahden sairaalassa pitkälliseen sairauteen 86-vuotiaana. Hänet on haudattu Jämsän Vanhalle hautausmaalle.

Valikoitu filmografia

Vuosi Elokuva Rooli 1942 Kuollut mies vihastuu Leena, ”Kaksi eetä” 1944 Dynamiittityttö Lempi Rae 1945 Vuokrasulhanen Pippi Masa 1946 Synnin jäljet sairaanhoitajaoppilas Mirja Kallio, ”Mirri” 1947 Suopursu kukkii Kirsti, satamatyttö 1949 Prinsessa Ruusunen Barbra Katupeilin takana Elisabeth Heckler, Liisi Kalle-Kustaa Korkin seikkailut Madame 1950 Hallin Janne Alexandra Erling, ”Santra” 1952 Radio tulee hulluksi sairaanhoitaja 1953 Kolmiapila Kaisu Huhtikuu tulee Elisabet Avovirta, ”Lisbet” 1954 Kasarmin tytär Viliina Vitikainen, majurin palvelijatar Kun on tunteet onnellinen Heliina 1955 Pastori Jussilainen Eveliina, pastorin vaimo

Vuosi Elokuva Rooli 1956 Silja – nuorena nukkunut Siiverin emäntä Olet mennyt minun vereeni Eeva 1957 Niskavuori taistelee Malviina Mattila 1958 Asessorin naishuolet Vieno Sinkkonen, kotiapulainen Paksunahka kauppaneuvoksetar Osinko 1959 Kovaa peliä Pohjolassa huoltoaseman kassaneiti 1961 Me Ulla Kaasua, komisario Palmu! sisar Anna Tyttö ja hattu rouva Thea Tekonen Voi veljet, mikä päivä! mustalaisakka 1962 Hän varasti elämän Katri Mäenpää Naiset, jotka minulle annoit Laura Sora, ent. Luotola 1963 Turkasen tenava! lastentarvikeosaston myyjätär 1982 Jousiampuja rouva Junninen, myrkytyspotilaan äiti 1986 Liian iso keikka koiraa ulkoiluttava nainen

Dubbauksia

• Tuhkimo (1950) – Haltijakummitäti
• Kaunotar ja Kulkuri (1955) – Saara-täti
• Prinsessa Ruusunen (1959) – Flora
• 101 dalmatialaista (1961) – Hanna, Näiti Birdwell
• Maija Poppanen (1964) – rouva Kampela
• Topi ja Tessu (1981) – Hilma
• Pieni merenneito (1989) – Lotta (vuoden 1989 dubbaus)
• Kaunotar ja hirviö (1991) – Liina
• Candy Candy (1993)
• Pocahontas (1995) – Kaarnamuori
• Pocahontas II – matka uuteen maailmaan (1998) – Kaarnamuori
• Kaunotar ja Kulkuri II – Pepin seikkailut (2001) – Saara-täti

Kuuntelukasettidubbauksia

• Lumikki ja seitsemän kääpiötä – noita
• Pelastuspartio Bernard ja Bianca – Madame Medusa
• Liisa Ihmemaassa – kertoja
• Topi ja Tessu – Hilma
• Aristokatit – Madame Adelaide
• Pinocchio – sininen haltijatar
• Tuhkimo – haltijatarkummi
• Wilow – kuningatar Bavmorda
• Viidakkokirja 3 – apinaäiti
• Pluton sankariteko – rouva linja-autossa
• Pieni merenneito – Lotta
• Kaunotar ja hirviö – Liina
• Prinsessa Ruusunen – Flora
• Pocahontas – Kaarnamuori

Lähteet

• Rauha Rentola Elonetissä.
• Rentola, Rauha (1919–2005) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Viitteet

1. Rauha Rentola Internet Movie Databasessa. (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Rauha Rentolan muistokirjoitus Helsingin Sanomissa