Rauta(II)asetaatti

Rauta(II)asetaatti
Tunnisteet
CAS-numero 3094-87-9
PubChem CID 18344
Ominaisuudet
Molekyylikaava (CH3COO)2Fe
Moolimassa 173,938
Ulkomuoto Väritön kiteinen aine
Sulamispiste 190–200 °C (hajoaa)[1]
Liukoisuus veteen Liukenee veteen

Rauta(II)asetaatti ((CH3COO)2Fe) eli ferroasetaatti on rauta- ja asetaatti-ionien muodostama yhdiste. Yhdistettä käytetään tekstiilien värjäyksessä ja katalyyttinä.

Ominaisuudet, valmistus ja käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puhtaana rauta(II)asetaatti on väritöntä kiteistä ainetta, mutta se on usein kellertävää. Siitä tunnetaan myös kidevedellinen tetrahydraatti ((CH3COO)2Fe·4H2O), joka on väriltään vihreää. Yhdiste liukenee erittäin hyvin veteen ja liukenee myös poolisiin orgaanisiin liuottimiin kuten etanoliin. Rauta(II)asetaatti hapettuu helposti rauta(III)asetaatiksi.[1][2][3][4][5] [6]

Rauta(II)asetaattia valmistetaan liuottamalla rautajauhetta tai -romua etikkahappoon. Hapettumisen ehkäisemiseksi reaktio suoritetaan suojakaasun alla.[2][3][5]

Fe + 2 CH3COOH → (CH3COO)2Fe + H2

Rauta(II)asetaattia ja sen tetrahydraattia käytetään tekstiilien peittana erityisesti värjättäessä sinisiksi, ruskeiksi tai mustiksi. Yhdisteestä valmistetaan myös musteita.[2][3][4][5][6] Orgaanisen kemian synteeseissä rauta(II)asetaattia käytetään katalyyttinä pelkistyksissä, Kumada-kytkennöissä, heterosyklisten yhdisteiden valmistuksessa ja hydrosilyloinneissa[1].

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Paul B. Huleatt & Christina L. L. Chai: Iron(II) Acetate, e-EROS Encyclopedia of Reagents for Organic Synthesis, John Wiley & Sons, New York, 2011. Teoksen verkkoversio Viitattu 27.12.2019.
  2. ↑ a b c Alan M. Stolzenberg: Iron Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2004.
  3. ↑ a b c Egon Wildermuth, Hans Stark, Gabriele Friedrich, Franz Ludwig Ebenhöch, Brigitte Kühborth, Jack Silver & Rafael Rituper: Iron Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000.
  4. ↑ a b Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 340. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3
  5. ↑ a b c Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 551. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515 (englanniksi)
  6. ↑ a b Perry, Dale L.: Handbook of Inorganic Compounds, s. 173. (2. painos) CRC Press, 2016. ISBN 9781439814628 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 27.12.2019. (englanniksi)