Red Mitchell
Keith Moore "Red" Mitchell (20. syyskuuta 1927 New York, New York – 8. marraskuuta 1992 Salem, Oregon) oli yhdysvaltalainen jazzbasisti.[1]
Mitchell oli alun perin pianisti[1] ja soitti myös alttosaksofonia[2], mutta vaihtoi instrumenttinsa kontrabassoon ollessaan armeijan yhtyeen jäsenenä Saksassa. Hän soitti Jackie Parisin (1947–1948), Mundell Lowen, Chubby Jacksonin big bandin ja Charlie Venturan (1949) kanssa. Tämän jälkeen hän kiersi Woody Hermanin orkesterin kanssa (1949–1951) ja toimi Red Norvon trion jäsenenä (1952–1954).[1] Jälkimmäisessä hän oli Charles Mingusin korvaaja.[2] Vuonna 1954 Mitchell soitti Gerry Mulliganin kvartetin kanssa, minkä jälkeen hän asettui Los Angelesiin. Siellä hän soitti vuosina 1954–1968 lukuisten artistien kanssa[1]; yhteistyökumppanien joukossa olivat Hampton Hawes, Billie Holiday ja Frank Sinatra.[2] Vuonna 1959 hän levytti Ornette Colemanin kanssa. Hän toimi myös MGM:n studio-orkesterin jäsenenä (1959–1968[2]) ja johti Harold Landin kanssa vuosina 1961–1962 kvintettiä, joka levytti Atlanticille.[1]
Vuonna 1968 Mitchell muutti Tukholmaan. Siellä hän soitti eurooppalaisten artistien kanssa esimerkiksi Radiojazzgruppenissa[2] ja säesti yhdysvaltalaisia vierailijoita, joihin kuuluivat Dizzy Gillespie ja Phil Woods. Mitchellin levytuotantoon kuuluu Atlanticin lisäksi muiden muassa Pacific Jazzille, Mercury Recordsille ja Caprice Recordsille tehtyjä julkaisuja.[1] Mitchell sai kaksi Grammis-palkintoa.[3] Hän teki Ruotsissa asumisensa aikana välillä matkoja Yhdysvaltoihin ja muutti Oregoniin vähän ennen kuolemaansa.[1]
Mitchell tuli tunnetuksi tavastaan virittää kontrabasso kvinteittäin.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||||||
