Redeemed Christian Church of God | |
---|---|
Perustettu | 1952 |
Pääkirkko | Lagos, Nigeria |
Aiheesta muualla | |
Sivusto |
Redeemed Christian Church of God (RCCG) on nigerialainen Lagosissa sijaitseva seurakunta ja megakirkko. Seurakunnan tilaisuuksiin osallistuu viikoittain noin 50 000 ihmistä. Josiah Akindayomi perusti seurakunnan vuonna 1952 ja on yksi vanhimmista megakirkoista. Seurakunta toimii nykyisin maailmanlaajuisesti yli 192 maassa. Kirkon päätoimipaikka on Nigeriassa. Pelkästään Nigeriassa kirkolla on arviolta noin 5 miljoonaa jäsentä.[1]
Kirkon tavoitteena on saada vähintään yksi jäsen maailman jokaisesta perheestä. Kirkko leivisi 1970-luvulla voimakkaasti eri puolille Afrikkaa. Kirkolla on seurakuntia myös Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Saksassa ja Ranskassa. Yksi kirkon tunnetuimmista toimintamuodoista on Pyhän Hengen palvelus koko yön kestävä ihmeidentäyteinen leirikokous, joka pidetään joka kuun ensimmäinen perjantai Lagosissa ja Lontoossa ja joka on koonnut kerralla yhteen satoja tuhansia ihmisiä.[2]
Suomessa RCCG-liikkeeseen kuuluvia seurakuntia on Helsingin vuonna 2001 perustettu Hosanna Chapel. Helsingin lisäksi paikallisseurakunnat ovat myös Espoossa, Turussa ja Tampereella.[2]