Reichsmarine

Reichsmarine oli Saksan merivoimien nimitys Weimarin tasavallan aikana 1919–1933 ja natsi-Saksan kahden ensimmäisen vuoden aikana. Reichsmarine oli alkuun Weimarin ajan puolustusvoimien Reichswehrin merivoimat. Kun Adolf Hitler aloitti Saksan uudelleenvarustamisen, siitä tuli vuonna 1935 natsi-Saksan asevoimiin Wehrmachtiin kuulunut Kriegsmarine.

Rajoitettu laivasto

11. marraskuuta 1918 allekirjoitettu Versailles’n rauha päätti ensimmäisen maailmansodan. Sopimuksen toisen osan luku V (Artiklat 181-197) rajoittivat Weimarin tasavallan laivaston tonniston määrää ja laatua sekä uudistamisrytmin. Laivaston miesmääräksi oli asetettu 15 000, sukellusveneet ja laivaston ilmavoimat olivat kiellettyjä. Laivaston koko oli rajoitettu kuuteen vanhaan taistelulaivaan, kuuteen risteilijään ja 12 hävittäjään. Vanhentuneet taistelulaivat saatettiin korvata korkeintaan 10 000 tonnin aluksilla 20 vuoden kuluttua korvattavan aluksen vesillelaskusta.^[1]

Historia

Saksan keisarikunnan laivasto oli lakkautettu ensimmäisen maailmansodan päättyessä tappioon. Saksan hallitus antoi 16. huhtikuuta 1919 jo ennen rauhansopimuksen vahvistamista lain Vorläufige Reichsmarinen perustamisesta. Laivaston ensimmäiseksi komentajaksi nimettiin vara-amiraali Adolf von Trotha. Vorläufige Reichsmarine nimettiin Reichsmarineksi 31. maaliskuuta 1921, ja samalla laivastosta tuli täysivaltainen puolustushaara.

Muiden puolustushaarojen lailla Reichsmarine yritti kiertää rauhansopimuksen ehtoja lähes koko olemassaolonsa ajan. Se rakensi muun muassa taistelulaivoja pienempiä taskutaistelulaivoja, joiden tulivoima oli kuitenkin verrattain suuri. Se myös rakennutti sukellusveneitä ulkomaisilla alihankkijoilla. Liittoutuneiden valvontakomissio oli osittain selvillä Reichsmarinen salaisesta varustelusta, mutta katsoi sitä läpi sormien, sillä Saksan laivastoa pidettiin toisaalta tärkeänä Itämeren alueen tasapainottavana tekijänä esimerkiksi kommunistisen Neuvostoliiton uhkaa vastaan.

Reichsmarinen kalusto 1922

Taistelulaivat

Taistelulaivat muodostivat edelleen vuonna 1922 laivaston rungon, mutta Versaillesin rauhansopimuksessa rajoittama palveluksessa pidettävä miesmäärä mahdollisti ainoastaan neljän taistelulaivan pitämisen aktiivipalveluksessa samanaikaisesti.

Nimi	Vesille lasku	Kohtalo
Braunschweig	20. joulukuuta 1902	romutettu 13. maaliskuuta 1931
Elsass	26. toukokuuta 1903	romutettu 31. maaliskuuta 1931
Hessen	18. syyskuuta 1903	Neuvostoliittoon 1946
Preussen (reservi)	30. lokakuuta 1903	romutettu 5. huhtikuuta 1929
Lothringen (reservi)	27. toukokuuta 1904	romutettu 31. maaliskuuta 1931
Hannover	29. syyskuuta 1905	poistettu 1944–1946
Schlesien	28. toukokuuta 1906	upotettu 5. toukokuuta 1945
Schleswig-Holstein	7. syyskuuta 1906	uponnut 18. syyskuuta 1944

Kevyet risteilijät

Versaillesin rauhansopimus mahdollisti kahdeksan 6 000 tonnin kevyen risteilijän pitämistä. Aluksista ei kuitenkaan saanut olla kuin kuusi palveluskäytössä samanaikaisesti. Alusten korvaaminen uusilla sai tapahtua aikaisintaan 20 vuotta vesille laskusta.

Nimi	Vesille lasku	Kohtalo	Korvattu
Niobe (reservi)	18. heinäkuuta 1899	Jugoslavialle 1925	Emden
Nymphe (reservi)	21. marraskuuta 1899	poistettu 1932	Leipzig
Thetis	3. heinäkuuta 1900	poistettu 1930	Königsberg
Amazone	6. lokakuuta 1900	poistettu 1954	Nürnberg
Medusa	5. joulukuuta 1900	poistettu 1948–1950	Karlsruhe
Arcona	22. lokakuuta 1902	poistettu 1948–1950	Köln
Hamburg	25. heinäkuuta 1903	poistettu 1956	–
Berlin	22. syyskuuta 1903	upotettu 1947	–

Hävittäjät

Versaillesin rauhansopimuksen mukaan Reichsmarinella sai olla 12 hävittäjää ja 12 torpedovenettä sekä näiden lisäksi aluksia sijoitettuna materiaalireserviin eli varaosiksi. Hävittäjäyksikkö koostuikin merikelpoisista Keisarillisen laivaston 1911–1913 rakennetuista hävittäjistä. Alukset olivat kuitenkin jo vanhentuneita, ja useimmiten ne luokiteltiin torpedoveneiksi.

Vuosien 1921–1923 aikana alusten kattilat vaihdettiin ja niihin asennettiin kaksi 105 millimetrin 45 kaliiperin tykkiä. G-sarjan alusten pituutta kasvatettiin, ja niiden uppouma kasvoi noin 15 prosenttia. Alusten nimien ensimmäinen kirjain viittasi rakennuttajaan: V = AG Vulcan, S = Schichau ja G = Germaniawerft. Jäljellä olevien alusten etukirjain vaihdettiin 1937 T:ksi (Torpedoboot), ja samalla alukset numeroitiin uudelleen.

Nimi	Vesille lasku	Kohtalo
V1	11. syyskuuta 1911	romutettu 27. maaliskuuta 1929
V2	14. lokakuuta 1911	romutettu 18. marraskuuta 1929
V3	15. marraskuuta 1911	romutettu 18. marraskuuta 1929
V5	25. huhtikuuta 1913	romutettu 18. marraskuuta 1929
V6	28. helmikuuta 1913	romutettu 27. maaliskuuta 1929
G7	7. marraskuuta 1911	nimetty myöhemmin T108:ksi Neuvostoliitolle 1945
G8	21. joulukuuta 1911	nimetty myöhemmin T109:ksi Britannialle 1945
G10	15. marraskuuta 1912	nimetty myöhemmin T110:ksi upotettu 5. toukokuuta 1945
G11	23. huhtikuuta 1912	nimetty myöhemmin T111:ksi uponnut 3. huhtikuuta 1945
S18	10. lokakuuta 1912	romutettu 31. maaliskuuta 1931
S19	17. lokakuuta 1912	romutettu 31. maaliskuuta 1931
S23	29. maaliskuuta 1913	Neuvostoliitolle 1945

Muut alukset

Lisäksi laivastoon kuului 12 torpedovenettä (T151-158, T175, T185, T190 ja T196), jotka oli rakennettu 1906–1907, ja reserviin oli sijoitettuna seitsemän. Laivastoon kuului keveitä yksiköitä, kuten 38 miinanraivaajaa ja runsaasti erilaisia veneitä, koska Saksa oli velvoitettu raivaamaan miinat Pohjanmereltä ja Itämereltä. Miinanraivaamiseen käytetyt alukset kuitenkin riisuttiin aseista.

Laivaston komentajat

vara-amiraali Adolf von Trotha 16. helmikuuta 1919 – lokakuu 1920
amiraali Paul Behncke lokakuu 1920 – 1924
vara-amiraali Hans Zenker 1924–1928
vara-amiraali Erich Raeder 1928–1935

Lähteet

Paloczi-Horvarth, George: The German Navy from Versailles to Hitler. Warship 1997–1998, 1997, XXI. vsk, s. 64–76. Lontoo: Conway Maritime Press. ISBN 0-85177-722-8 (englanniksi)

Viitteet

↑ Paloczi-Horvarth, George s. 64

Aiheesta muualla

Feldgrau.com: The Reichsmarine 1919-1935 by Jason Pipes (englanniksi)

[1] Paloczi-Horvarth, George s. 64

[1]