Retsforbundet

Retsforbundet
Retsforbundet - Danmarks bæredygtige parti

Perustettu 1919
Ideologia georgismi, euroskeptismi
Poliittinen kirjo keskusta
Kansankäräjät
0 / 179
Euroopan parlamentti
0 / 14

Retsforbundet (virallisesti Retsforbundet - Danmarks bæredygtige parti; vuoteen 2012 Danmarks Retsforbund) on tanskalainen vuonna 1919 perustettu poliittiseen keskustaan sijoittuva puolue, jonka ideologia perustuu georgismiin.[1]

Axel Dam, toinen vuonna 1926 kansankäräjille valituista Retsforbundetin ehdokkaista.

Puolue perustettiin vuonna 1919 nimellä Danmarks Retsforbund, tosin vasta vuonna 1922 se päätti ryhtyä varsinaiseksi puolueeksi. Ensimmäistä kertaa se pääsi kansankäräjille vuonna 1926, ja oli siellä edustettuna vuoteen 1960. Korkeimmillaan kannatus oli vuoden 1950 vaaleissa, jolloin puolue sai 8,2 prosenttia äänistä ja 12 paikkaa. Puolueen johtajana toimi 1950-luvulla Viggo Starcke. Vuosina 1957–1960 puolue osallistui Hans Christian Hansenin ja Viggo Kampmannin johtamiin niin kutsuttuin kolmiohallituksiin yhdessä Sosiaalidemokraattien ja Radikaalin Venstren kanssa. Vuonna 1960 puolue kuitenkin menetti edustuksensa kansankäräjillä.[1]

Sittemmin Retsforbundet on ollut kansankäräjillä vuosina 1973–1975 sekä 1977–1981. Puolueen edustaja Ib Christensen toimi Euroopan parlamentin jäsenenä 1978–1979 ja 1984–1984.[1]

Vuonna 2012 puolue vaihtoi nimensä muotoon Retsforbundet - Danmarks bæredygtige parti.[1]

Puolueen teltta Folkemødet-politiikkatapahtumassa 2016.

Puolueen ideologiassa keskeistä on georgismin ajatus, että ihmisellä on oikeus omistaa oman työnsä tulokset, mutta ei yhteistä maata. Puolue korostaa myös ihmisten vapautta suhteessa valtioon sekä vapaakauppaa. Euroopan unionia se vastustaa.[1]

  1. a b c d e Bille, Lars: Retsforbundet Den Store Danske. 11.8.2022. Viitattu 29.11.2022. (tanskaksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]