Riippurata (saks. Hängebahn, engl. suspension railway) on raideliikenteen muoto, jossa vaunut roikkuvat ilmaan nostetun kiinteän kiskon alla, samaan tapaan kuin ilmaköysiradoissa vaunut roikkuvat kaapelista. Riippurata on kuin ylösalaisin rakennettu monorail. Riippuradat eivät ole olleet kovin suosittu liikennemuoto ja suuria sellaisia on käytössä vain muutamia.
Riippuratoja on tekniikoiltaan hieman erilaisia, mutta perusidea on riiputtaa vaunut jonkinlaisesta yläpuolisesta kiskosta. Wuppertalin radan käyttämä tekniikka on roikottaa vaunu koukkumaisella varrella kiskosta niin, että varteen kiinnitetyt pyörät rullaavat kiskolla ja vaunu kulkee suoraan kiskon alla. Ranskassa kehitettiin 1950- ja 1960-luvuilla SAFEGE-tyyppinen riippurata. Siinä kumipyöräinen juna kulkee putkeen sijoitettujen kiskojen varassa. Kiskojen kotelointiputki on alhaalta auki ja vaunut roikkuvat varsillaan aukosta. Toisin kuin tavaomaisissa avonaisten kiskojen radoissa, kotelointi suojaa kiskot säältä, mikä mahdollistaa toiminnan helpommin esimerkiksi kylmissä ja jäisissä olosuhteissa.[1][2]
Maailmalla käytössä olevat ihmisiä kuljettavat suuret riippuradat ovat kaikki osa kaupunkien julkista liikennettä tai toimivat muun paikallisen toimijan, esimerkiksi lentoaseman sisäisenä ihmisten kuljetuskeinona.
Riippuratoja on käytetty myös monenlaisissa sovelluksissa logistiikassa. Kiinaan Qingdaon satamaan avattiin vuonna 2021 konttien kuljettamiseen käytettävä automatisoitu riippurata. Sen kaltaiset kehittyneet järjestelmät voivat tulevaisuudessa automatisoida satamia ja poistaa rekkaliikenteen sataman sisällä.[3]
Kevyitä riippuratoja käytetään kaivoksissa kuljettamaan työntekijöitä ja materiaalia. Ne ovat käytännöllisiä ja turvallisia ahtaissa tunneleissa sekä pystyvät kulkemaan jyrkkiä mäkiä verrattuna maassa kulkeviin juniin tai ajoneuvoihin. Perinteisiin ratoihin verrattuna riippurata on helpompi ja halvempi asentaa olemassaoleviin tunneleihin, koska niitä ei tarvitse välttämättä muokata juurikaan radalle sopiviksi.[4]
Erittäin kevyillä riippuradoilla voidaan kuljettaa viljelytiloilla esimerkiksi banaaneja.[5]