Rudolf Viest

Rudolf Viest
Henkilötiedot
Syntynyt24. syyskuuta 1890
Revúca, Itävalta-Unkari
Kuollut1945 (ikä 54–55)
Flossenbürgin keskitysleiri, Saksa
Kansalaisuus slovakialainen
Ammatti Sotilas
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t)  Tšekkoslovakia,  Itävalta-Unkari
Palvelusvuodet 1914–1945
Taistelut ja sodat Ensimmäinen maailmansota
Sotilasarvo Divisioonakenraali
Kunniamerkit

Rudolf Viest (24. syyskuuta 1890 Revúca, Itävalta-Unkari – 1945 Flossenbürgin keskitysleiri, Saksa)[1] oli slovakialainen sotilasjohtaja, Tšekkoslovakian pakolaishallituksen jäsen, Slovakian kansallisneuvoston jäsen ja 1. Tšekkoslovakian armeijan komentaja Slovakian kansannousun aikana. Hän oli korkeimmassa sotilaallisessa asemassa oleva slovakki ja ainoa slovakialainen kenraali sotien välisenä aikana Tšekkoslovakian ensimmäisessä tasavallassa.

Varhaiselämä ja perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viest syntyi 24. syyskuuta 1890 Revúcassa, Itävalta-Unkarissa. Hänen isänsä Gustáv Viest oli käsityöläinen, myöhemmin hän työskenteli kaupungin virastossa. Hänen äitinsä Jana (syntyjään Grnáčová) oli kotoisin räätäliperheestä. Hänellä oli kaksi veljeä (Ivan ja Dušan) ja kaksi sisarta (Oľga ja Anna). Hän opiskeli paikallisessa luterilaisessa peruskoulussa ja myöhemmin Revúcan lukiossa. Hänen vanhempi veljensä Ivan opiskeli Budapestissa. Koko perhe muutti Budapestiin vuonna 1905 isän kuoltua. Heidän kodistaan tuli paikka, jossa monet kansallismieliset ihmiset tapasivat opintojensa aikana. Hän opiskeli talonrakentamista ja työskenteli lyhyen aikaa rakennusliikkeessä Budapestissa. Lokakuussa 1911 hän liittyi vapaaehtoisena armeijaan 7. jalkaväkirykmenttiin Grazissa. Hän suoritti asevelvollisuutensa loppuun ja hänestä tuli kadetti 1. syyskuuta 1912.[2]

Ensimmäinen maailmansota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän liittyi armeijaan uudelleen yleisen liikekannallepanon aikana 1. elokuuta 1914. Hän aloitti ryhmänjohtajana ja jatkoi komppanianpäällikkönä marraskuusta 1914 alkaen. Hän jäi vangiksi venäläisten hyökkäyksen aikana Krakovan lähellä 24. marraskuuta 1914. Vahvan slaavilaisen tunteensa vuoksi hän liittyi Serbian armeijaan 1. elokuuta 1915, minkä jälkeen hän taisteli Serbian vapaaehtoisten rykmentissä bulgarialaisia vastaan. Hän haavoittui, mutta kuntouduttuaan hän palasi serbialaisiin yksiköihin.[3] Helmikuussa 1917 hän pyysi lupaa päästä Belgorodiin perustamaan tšekkoslovakialaisia legioonia. Kesäkuusta 1917 alkaen hän palveli luutnanttina ja organisoi vapaaehtoisten rekrytointia. Vuonna 1919 hänestä tuli Irkutskissa sijaitsevan tšekkoslovakialaisen leirin komentaja.[3] Uusi neuvostohallitus ei sallinut legioonalaisten palata kotiin lyhintä tietä, ja Viest joutui muiden kanssa taistelemaan tiensä kotiin Siperian halki. Hän palasi kotiin Japanin, Yhdysvaltojen ja Kanadan kautta vuonna 1920.[4]

Tšekkoslovakia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palattuaan Tšekkoslovakiaan hän pääsi upseerikouluun ja aloitti ammatillisen uransa majurina. Hän valmistui Prahan sotilasakatemiasta. Sotien välisenä aikana hän työskenteli useissa sotilaallisissa ja diplomaattisissa tehtävissä (sotilasattasea Unkarissa ja Puolassa) sekä tiedustelupalveluissa. Vuonna 1933 hänet ylennettiin prikaatikenraaliksi ja vuonna 1938 divisioonakenraaliksi. Hän oli ensimmäinen ja ainoa slovakialainen, joka nousi kenraalin asemaan sotien välisessä Tšekkoslovakian armeijassa.[5]

Vuoden 1938 Münchenin sopimuksen jälkeen hän oli eri mieltä Slovakian poliittisen kentän radikalisoitumisesta ja haitallisista tapahtumista, kuten Hlinka-kaartin muodostamisesta ja tšekinvastaisesta propagandasta. Koska hän oli armeijan korkeimmassa asemassa oleva slovakki, keskushallinto delegoi hänet Komárnoon Unkarin kanssa käytäviin neuvotteluihin, joita johti autonomisen Slovakian uusi pääministeri Jozef Tiso. Viest varoitti häntä radikalisoitumisen haitallisista vaikutuksista valtion turvallisuudelle. Viestin muistelmien mukaan kenraali Lev Prchala tarjoutui suorittamaan sotilaallisen tempauksen ja ottamaan vallan marraskuussa 1938, mutta Viest piti sitä liian vaarallisena, koska rajojen muodostaminen ei ollut vielä valmis.[6]

Slovakian tasavalta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rudolf Viest kuului antifasististen upseerien ryhmään ja vastusti Tšekkoslovakian jakamista Slovakiaan sekä Böömin ja Määrin protektoraattia. Hän allekirjoitti 14. maaliskuuta 1939 Slovakian tasavallan perustamista vastustavan kannanoton, joka toimitettiin Slovakian edustajakokoukselle pian itsenäisyysjulistuksen jälkeen. Uusi hallinto ei vainonnut häntä, vaan tarjosi hänelle Slovakian armeijan ylitarkastajan tehtävää. Hän otti tehtävän vastaan sen jälkeen, kun puolustusministeri Ferdinand Čatloš oli luvannut, ettei hän olisi yhteydessä saksalaisiin. Hän piti yhteyttä Lontoossa toimivaan Tšekkoslovakian maanpaossa olevaan hallitukseen ja kuului vastarintaliikkeeseen ”Obrana národa” (Kansakunnan puolustus). Samaan aikaan hän antoi suuren summan ensimmäisen Slovakian tasavallan taloudelliseen kehitykseen.[7]

Unkari, joka ei ollut tyytyväinen ensimmäisestä Wienin välitystuomiosta saatuihin aluevoittoihin, hyökkäsi Slovakiaan 23. maaliskuuta 1939. Viestistä tuli jäsen Slovakian ja Unkarin yhteiseen komiteaan, jonka tehtävänä oli uuden rajan määrittäminen. Muistelmiensa mukaan hän päätti lopulta muuttaa maasta Saksan ja Puolan välisen konfliktin kärjistyessä elokuussa 1939. Hän käytti tähän tarkoitukseen komission virallista kokousta Budapestissä (28. elokuuta 1939 - 2. syyskuuta 1939). Hän sai viisumin Romanian Budapestin suurlähetystöstä ja muutti Bukarestiin, jossa hän hankki tšekkoslovakialaisen yhteyshenkilönsä avulla Ranskan suurlähetystöstä väärennetyn Ranskan passin. Koska hän toimi ylitarkastajana, hänellä oli pääsy kaikkeen salaiseen aineistoon, mutta tutkinnassa todettiin, ettei hän olisi ottanut mitään niistä.[8] Viest tuomittiin kuolemaan, alennettiin armeijan alimpaan virkaan ja menetti valtion kansalaisuuden 28. maaliskuuta 1942.

Maanpako

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän saapui Pariisiin 13. syyskuuta. Hänestä tuli Tšekkoslovakian kansallisen komitean jäsen ja Tšekkoslovakian maanpaossa olevan armeijan komentaja. Tammikuun 1. päivästä 1940 alkaen hän oli Tšekkoslovakian armeijan maavoimien komentaja, joka myöhemmin muutettiin 1. Tšekkoslovakian divisioonaksi Ranskassa. Ranskan natsimiehityksen jälkeen kesäkuussa 1940 hän siirtyi Britanniaan ja liittyi 10. heinäkuuta Edvard Benešin palvelukseen. Hänestä tuli 10. lokakuuta 1940 valtioneuvoston jäsen ja 27. lokakuuta 1940 ministeri. Hänestä tuli 8. toukokuuta 1940 maanpuolustusministerin sijainen Tšekkoslovakian maanpaossa toimivassa hallituksessa.[9]

Slovakian kansannousu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšekkoslovakian edustajat allekirjoittivat 8. toukokuuta 1944 Neuvostoliiton kanssa sopimuksen, jossa taattiin, että neuvostoliittolaiset siirtäisivät vapautettujen alueiden hallinnon Lontoossa toimivalle maanpaossa olevalle hallitukselle. Rudolf Viestistä tuli vapautettujen alueiden varavaltuutettu, joka vastasi tästä tehtävästä, ja elokuussa 1944 hän matkusti Tšekkoslovakian valtuuskunnan mukana Neuvostoliittoon. Slovakian kansannousun alettua 29. elokuuta 1944 Ján Golianista tuli 1. tšekkoslovakialaisen armeijan komentaja Slovakiassa ja hän kehotti maanpaossa olevaa hallitusta lähettämään Viestin tukemaan kansannousua. Viest palasi Slovakiaan 6.-7. lokakuuta 1944 välisenä yönä ja otti kansannousun virallisen komennon, ja hänestä tehtiin Slovakian kansallisneuvoston jäsen 13. lokakuuta. Kun Viest saapui komentoon, kansannousun alkuperäisten tavoitteiden saavuttaminen oli jo todennäköisesti epärealistista sisäisten valtataistelujen vuoksi.[10]

Saksan armeija aloitti 18. lokakuuta 1944 laajan hyökkäyksen, jossa keskityttiin vastarinnan eliminoimiseen vastarintaliikkeen hallussa olleella Slovakian alueella.[9] Tilanteen heikentyessä Viest antoi 27.-28. lokakuuta välisenä yönä Donovalysta viimeisen käskyn, jonka mukaan hänen joukkojensa oli siirryttävä sissisodankäyntiin. Tällä käskyllä oli vain symbolinen arvo, sillä armeija oli jo lakkautettu organisoituna yksikkönä, eikä käskyä voitu toimittaa kaikille joukoille häirittyjen viestintäyhteyksien vuoksi.

Viest yritti paeta saksalaisten piirityksestä ja päästä puna-armeijan luo. Marraskuun 3. päivänä 1944 hän jäi vangiksi Golianin kanssa Pohronský Bukovecissa. Heidät vietiin ensin Banská Bystricaan ja sitten Bratislavaan. Marraskuun 10. päivänä heidät kuljetettiin Himmlerin käskystä Wieniin, josta heidät vietiin Berliiniin. Siellä SS-Reichssicherheitshauptamt kuulusteli heitä Prinz-Albert-Straßella sijaitsevassa vankilassa, mutta heitä kohdeltiin asianmukaisesti.[11] Koko ajan Viest jatkoi Tšekkoslovakian ja demokratian palauttamisen kannattamista. Hänen viimeisistä päivistään on epäselviä tietoja.[9] Viest kuoli luultavasti muiden slovakkikenraalien (Augustín Malár, Ján Golian ja Štefan Jurech) kanssa Flossenbürgin keskitysleirillä joskus vuonna 1945. Vaikka leiri oli toiminnassa huhtikuuhun 1945 asti, tiedot slovakkikenraalien mahdollisesta teloituksesta puuttuvat. On myös mahdollista, että Viest ja muut slovakialaiset kenraalit selvisivät sodasta, mutta kuolivat myöhemmin siirryttyään Neuvostoliittoon.[12]

Kuolemansa jälkeen hänet palkittiin Slovakian kansannousun 1. luokan ritarikunnalla (1945), Tšekkoslovakian sotilasristillä (1945) ja monilla muilla Tšekkoslovakian ja muiden maiden myöntämillä kunniamerkeillä. Vuonna 1945 Viest ylennettiin postuumisti Tšekkoslovakian armeijan kenraalin arvoon.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Generál Rudolf Viest Múzeum Slovenského národného povstania. 1.1.1970. Viitattu 8.6.2024. (slovaque)
  2. ↑ Jašek, Peter; Kinčok, Branislav; Lacko, Martin (2012). Slovenskí generáli 1939–1945, s. 10-12
  3. ↑ a b Láník, Jaroslav, ed. (2005). Vojenské osobnosti československého odboje 1939–1945, s. 317
  4. ↑ Jašek, Peter; Kinčok, Branislav; Lacko, Martin (2012). Slovenskí generáli 1939–1945, s. 12-15
  5. ↑ Jašek, Peter; Kinčok, Branislav; Lacko, Martin (2012). Slovenskí generáli 1939–1945, s. 17
  6. ↑ Jašek, Peter; Kinčok, Branislav; Lacko, Martin (2012). Slovenskí generáli 1939–1945, s. 20
  7. ↑ Jašek, Peter; Kinčok, Branislav; Lacko, Martin (2012). Slovenskí generáli 1939–1945, s. 23
  8. ↑ Jašek, Peter; Kinčok, Branislav; Lacko, Martin (2012). Slovenskí generáli 1939–1945, s. 26
  9. ↑ a b c Láník, Jaroslav, ed. (2005). Vojenské osobnosti československého odboje 1939–1945, s. 318
  10. ↑ Jašek, Peter; Kinčok, Branislav; Lacko, Martin (2012). Slovenskí generáli 1939–1945, s. 34
  11. ↑ Jašek, Peter; Kinčok, Branislav; Lacko, Martin (2012). Slovenskí generáli 1939–1945, s. 41
  12. ↑ Jašek, Peter; Kinčok, Branislav; Lacko, Martin (2012). Slovenskí generáli 1939–1945, s. 242

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]