Ruijanesikko

Ruijanesikko
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Ericales
Heimo: Esikkokasvit Primulaceae
Suku: Esikot Primula
Laji: nutans
Kaksiosainen nimi

Primula nutans
Georgi

Katso myös

  Ruijanesikko Wikispeciesissä
  Ruijanesikko Commonsissa

Ruijanesikon Suomen kanta
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Suku: Esikot Primula
Laji: nutans
Alalaji: finmarchica
Muunnos: jokelae
Kolmiosainen nimi

Primula nutans ssp. finmarchica var. jokelae
L. Mäkinen & Y. Mäkinen

Synonyymit
  • Primula sibirica Jacq. [1]
  • Primula nutans Georgi var. jokelae L. Mäkinen & Y. Mäkinen [1]

Ruijanesikko (Primula nutans)[2] on pääasiassa pohjoisten alueiden esikkolaji. Sen Suomessa kasvavat yksilöt on määritelty yhteen muunnokseen Primula nutans ssp. finmarchica var. jokelae.[1] Ruijanesikko kuuluu Euroopan unionin suojeltuihin direktiivilajeihin[3] ja on rauhoitettu Suomessa [4] ja Ruotsissa.[5]Ruijanesikko on Simon kunnan nimikkokasvi.

Ulkonäkö ja koko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruijanesikko kasvaa 10–20 senttimetriä korkeaksi. Kasvin lehtiruusuke on heleänvihreä, ja vihertää keväällä jo nurmikon ollessa ruskeana. Lehdet ovat lusikkamaiset, puikeita tai pyöreänsoikeita ja melko ehjälaitaiset. Lehden ruoti on pitkä. Kukat ovat vaaleanpunaiset, keskeltä keltaiset, ja niitä on kaksi tai kolme varressaan. Ruijanesikko kukkii kesä-heinäkuussa.[3][6]

Ruijanesikko leviää sekä rönsyistä että siemenistä. Siemenet putoavat kasvin viereen ja itävät tulvavedessä. Ne eivät kellu, mutta nousevat pintaan sirkkalehtien puhjettua. Kelluvien lehtien avulla ruijanesikko leviää tulvaveden mukana uusille kasvupaikoille.[7]

Levinneisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruijanesikkoa tavataan Pohjois-Norjan, Kuolan niemimaan ja Vienanmeren rannoilla. Perämeren rannoilla on erillinen esiintymisalue. Näillä alueilla kasvaa ruijanesikoksi kutsuttua alalajia finmarchica (joskus laskettu myös eri lajiksi tai vain muunnokseksi, Perämeren rannoilla var. jokelae). Itä-Siperian pohjoisosissa ja Alaskassa Beringinsalmen lähistöllä sekä toisaalta Keski-Aasian vuoristoissa kasvaa alalajia sibirica. Keski-Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa on myös muita läheisiä lajeja.[5][8]

Suomessa ruijanesikkoa tavataan Perämeren rannikolla Ruotsin rajalta Himangalle. Suurimmat esiintymät ovat Kalajoella, Raahessa, Haukiputaalla, Iissä ja Simon–Tornion alueella. Lajia on aikanaan tavattu myös muutamilla kasvupaikoilla sisämaassa. Kaikkiaan esiintymiä tunnetaan Suomesta noin 300, joista neljännes on hävinnyt.[7][8] Euroopan unionin ruijanesikoista Suomessa kasvaa arviolta 15–20 prosenttia.[3]

Elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruijanesikko kasvaa Suomessa avoimilla tulvivilla ja hiesuisilla rantaniityillä ja -laitumilla. Se on huono kilpailija, joten se pärjää parhaiten alueilla, joissa uutta maata nousee jatkuvasti merestä. Laiduntamisen loppumista ja vesistöjen rehevöitymisestä seurannut ruijanesikkojen kasvupaikkojen umpeenkasvu uhkaavat lajia Suomessa. Myös rantarakentaminen on paikoin lajin uhkana.[8][9]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Ulvinen, Tauno: Ruijanesikko. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 221.
  • Väre, Henry: Ruijanesikko. Teoksessa Kasvit II. Toim. Piirainen, Mikko. WSOY, Porvoo 2008, s. 224.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Hämet-Ahti, L., Kurtto, A., Lampinen, R., Piirainen, M., Suominen, J., Ulvinen, T., Uotila., P. & Väre, H. 2005: Lisäyksiä ja korjauksia Retkeilykasvion neljänteen painokseen – Lutukka 21:41–85.
  2. ↑ Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio, 2. painos, s. 461. Suomentanut Vuokko, S. & Väre, H. Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1
  3. ↑ a b c Oulun maaseutukeskus (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. ↑ Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit www.ympäristö.fi. 4.4.2008. Valtion Ympäristöhallinto. Viitattu 14.8.2008.
  5. ↑ a b Anderberg, Arne: Primula sibirica (myös levinneisyyskartta) Den virtuella floran. 1998. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 23.7.2011. (ruotsiksi)
  6. ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 216.
  7. ↑ a b Väre 2008, 224.
  8. ↑ a b c Ulvinen 1997, s. 221.
  9. ↑ Kasvimuseo (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]