Ruijanpahtahanhikki

Ruijanpaasihanhikki
Ruijanpaasihanhikkeja Huippuvuorilla.
Ruijanpaasihanhikkeja Huippuvuorilla.
Uhanalaisuusluokitus
Suomessa: Silmälläpidettävä
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Rosales
Heimo: Ruusukasvit Rosaceae
Suku: Sormihanhikit Potentilla
Laji: chamissonis
Kaksiosainen nimi

Potentilla chamissonis
Hultén

Synonyymit
  • Potentilla arenosa subsp. chamissonis (Hultén) Elven & D.F.Murray
  • Potentilla nivea subsp. chamissonis (Hultén) Hiitonen
Katso myös

  Ruijanpahtahanhikki Wikispeciesissä
  Ruijanpahtahanhikki Commonsissa

Ruijanpaasihanhikki[1] eli ruijanpahtahanhikki[2] (Potentilla chamissonis, syn. P. arenosa subsp. chamissonis, P. nivea subsp. chamissonis) on pohjoinen ja arktinen ruusukasvi. Suomessa laji on harvinainen ja rauhoitettu luonnonsuojeluasetuksella.[3]

Ulkonäkö ja koko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monivuotinen ja kohenevavartinen ruijanpahtahanhikki kasvaa 10–30 cm pitkäksi. Varsi on karvainen. Lehtiruodit ovat myötä-, jäykkä- ja suorakarvaisia. Lehtilapa on kolmisorminen. Lehdykät ovat kapeahkoja, alta karvaisia ja niissä on pitkiä, suippoja laitahampaita. Kukat ovat vaaleankeltaisia ja ne kukkivat heinäkuussa.[4][5]

Ruijanpahtahanhikki muistuttaa läheisesti hieman pienempikokoista, samoilla paikoilla kasvavaa pahtahanhikkia (P. nivea).[5] Lajien välimuodot ovat yleisiä.[4]

Levinneisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruijanpahtahanhikin levinneisyysalue on arktinen mutta varsin laikuittainen. Lajia tavataan Fennoskandiassa, Huippuvuorilla, Grönlannissa ja Koillis-Kanadassa. Suomen lähialueilla laji on yleinen Norjassa Ruijan alueella, Petsamossa ja Kuolan niemimaalla. Suomessa ruijanpahtahanhikkia tavataan Kuusamon ja Sallan rotkolaaksoista, Enontekiöltä sekä Utsjoelta.[5][6]

Elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruijanpahtahanhikki kasvaa pääasiassa tuntureiden ja jokilaaksojen kalkkipitoisilla kalliopengermillä ja pahdanaluslouhikoissa. Laji on kalkinsuosija. Suomessa lajin suurimpina uhkina olivat aikaisemmin lähinnä laiton keräily sekä kasvupaikkojen kuluminen.[5] Nykyään suurin tulevaisuuden uhka suppealla alueella kasvavalle lajille on ilmaston lämpiäminen ja sen tuomat epäsuotuisat olosuhteet kasvupaikoilla.[7]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Laine, Unto: Ruijanpahtahanhikki. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 217.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Väre, Henry: Pahtahanhikit. Teoksessa Kasvit II. Toim. Piirainen, Mikko. WSOY, Porvoo 2008, s. 130–131.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Ruijanpaasihanhikki – Potentilla arenosa subsp. chamissonis Laji.fi. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 16.1.2020.
  2. ↑ Kassu: Potentilla nivea subsp. chamissonis (Hultén) Hiitonen Kassu – Kasvien suomenkieliset nimet. Finto. Viitattu 16.1.2020.
  3. ↑ Ympäristöministeriö: Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit Viitattu 6.10.2009.
  4. ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 253.
  5. ↑ a b c d Laine 1997, s. 217.
  6. ↑ Den virtuella floran: Lappfingerört (Potentilla nivea) Viitattu 6.10.2009. (ruotsiksi)
  7. ↑ Väre 2008, s. 131.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]