Ruohometsän kansa (elokuva)

Ruohometsän kansa
Watership Down
Ohjaaja Martin Rosen
Käsikirjoittaja Martin Rosen
Tuottaja Martin Rosen
Säveltäjä Angela Morley
Malcolm Williamson
Kuvaaja Michael Hordern
Leikkaaja Terry Rawlings
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Iso-Britannia
Tuotantoyhtiö Nepenthe Productions
Levittäjä Cinema International Corporation
Netflix
Ensi-ilta
Kesto 91 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Ruohometsän kansa on Martin Rosenin ohjaama fantasia- ja animaatioelokuva vuodelta 1978. Elokuva perustuu Richard Adamsin samannimiseen romaaniin vuodelta 1972. Elokuvan piti alun perin ohjata John Hubley, mutta hän kuoli 1977. Hänet on kuitenkin huomioitu elokuvan kohtauksissa.

Elokuva oli kuuden suosituimman brittielokuvan joukossa vuonna 1979. Elokuva voitti parhaan animaatioelokuvan Saturn-palkinnon vuonna 1978.

Elokuvaa on kritisoitu sen väkivaltaisista kohtauksista, jotka eivät välttämättä sovi kaikille lapsille.

Adamsin luoman kanikielen, kulttuurin ja mytologian mukaan maailman loi Frith-niminen jumala, joka edustaa aurinkoa. Kaikki eläimet elivät harmoniassa, mutta kaniinit erkanivat ja heidän ruokahalunsa johti ruokapulaan. Epätoivoisten eläinten rukousten perusteella Frith varoitti kaniprinssiä El-ahrairahia hallitsemaan kansaansa, mutta prinssi pilkkasi häntä, minkä seurauksena Frith antoi erikoiskyvyn jokaiselle eläimelle ja loi myös petoeläimiä saalistamaan kaneja. Tyytyväisenä siitä, että El-ahrairah oppi läksynsä, Frith antoi kaneille nopeutta ja oveluutta, joiden avulla kanit selviäisivät saalistajiltaan.

Nykyajassa englantilaisella maaseudulla Sandlefordissa Viikka, kanien näkijä, saa näyn tulevasta tuhosta ja menee veljensä Pähkinän kanssa varoittamaan ylikaniini Threarahia niityn evakuoimisesta. Heitä ei kuunnella ja he yrittävät muuttaa itse ryhmän kanssa. Ryhmä kohtaa vastarintaa niityllä olevista Owslan poliisijoukoista, mutta kahdeksan heistä, Viikka, Pähkinä, Isopää, Vatukka, Voikukka, Hopea, Maitiainen ja Orvokki selviävät taistelusta ja pakenevat. He matkaavat vaarallisen metsän läpi ja lepäävät papupellolla. Aamulla Orvokki kuolee haukan napattua hänet, jättäen ryhmän ilman naaraskania.

Useiden vaarallisten tilanteiden jälkeen he kohtaavat arvoituksellisen kaniinin Esikon, joka kutsuu heidät yhteiskuntaansa. Kiitollisuudesta huolimatta Viikka aistii järkyttävää ilmapiiriä ja asukaskanien alistunutta asennetta ja lähtee. Kiusaantunut Isopää seuraa häntä ja kurittaa Pähkinää tämän tarpeettomista jännitteistä vaistoihinsa. Hetkeä myöhemmin hän jää kiinni eläinansaan. Pähkinä yrittää saada apua isänniltään, mutta häntä ei huomioida. Isopää vapautuu ja lähes kuolee. Pähkinä paljastaa saaneensa tietää, että yhteiskuntaa ylläpitää maanviljelijä, joka pyydystää kaneja vastineena ruoastaan ja suojeluksestaan saalistajilta. Isopään täpärän paon jälkeen muut kaniinit Mansikka mukaan lukien vapaaehtoisesti seuraavat Viikan ja Pähkinän neuvoja ja esittäytyvät vielä kerran ja lähtevät heidän mukaansa.

Kaniinit löytävät Nuthangerin maatilan, joka sisältää häkkejä täynnä naaraskaneja uutta yhdyskuntaa varten. He eivät kuitenkaan pysty vapauttamaan heitä alueella olevan kissan ja koiran takia. Myöhemmin he kohtaavat Sinikellon ja Kapteeni Rautatammen, joka kertoo heille Sandlefordin tuhoutuneen ihmisten ja Efrafaisten kanien toimesta, ennen kuin pyörtyy. Rautatammen havahduttua Viikka johdattaa ryhmän Ruohometsän kukkuloille, jonne he asettuivat asumaan. Pähkinästä tehdään yhteiskunnan ylikaniini.

Kaniinit ystävystyvät Kehaar-nimisen loukkaantuneen lokin kanssa, joka tarjoutuu tarkkailemaan aluetta. Kaniinit palaavat maatilalle vapauttamaan vangitut kanit, mutta Pähkinä joutuu ammutuksi ja hänen oletetaan kuolleen. Viikka saa näyn ja seuraa Mustaa Kania (Kanien versiota Viikatemiehestä) loukkaantuneen veljensä luo. Kehaar palaa ja auttaa poistamaan luodit Pähkinän jalasta ja ilmoittaa heille Efrafan kaniyhteiskunnasta. Rautatammi pyytää olematta menemättä heidän luokseen kertoen yhteiskunnan olevan totalitaarinen, jota johtaa ilkeät kaniinit. Pähkinän mielestä heillä ei ole muuta vaihtoehtoa. Isopää kohtaa yhdyskunnan ja ylikaniini Kenraali Ratamo tekee hänestä Owslan kapteenin. Isopää värvää useita pakolaisia joukkoihinsa mukaan lukien Hyzenthlay nimisen naaraskaniinin ja Mustikin, pakoa yrittäneen koiraskaniinin. He pakenevat veneen avulla joen yli ja Kehaarin avulla välttävät kiinnijäämisen. Samana yönä Kehaar palaa kotiinsa "Suurelle Vedelle", eli merelle muiden kanien kiittäessä häntä tämän avustaan.

Useita päiviä myöhemmin Efrafanin jäljittäjät löytävät heidän jälkensä ja seuraavat heitä Ruohometsään. Pähkinä yrittää tarjoata rauhaa Ratamolle, joka ei hyväksy tarjousta ja käskee luovuttamaan Isopään ja muut paenneet kaniinit tai hän tappaa koko yhteiskunnan. Ruohometsän kaniinit sulkevat yhteiskunnan ja joutuvat Efrafanin piirittämiksi. Viikka joutuu transsiin ja näkee koiran vapaana metsässä. Hänen huutonsa inspiroi Pähkinää vapauttamaan koiran maatilalta Efrafan kimppuun. Pähkinä onnistuu pakenemaan Vatukan, Voikukan ja Hyzenthlayn kanssa.

Pähkinä rukoilee Frithiä tarjoten henkeään yhteiskunnan asukkaiden puolesta, mutta Frith ei hyväksy tarjousta. Pähkinä vapauttaa koiran ja muut houkuttelevat sen Ruohometsään. Kissa hyökkää Pähkinän kimppuun, mutta Lucy, häkkikanien omistaja, pelastaa hänet. Efrafanin kanit murtautuvat yhteiskunnan puolustuksen läpi ja Ratamo surmaa taistelussa Mustikin. Isopää väijyttää Ratamon ja he taistelevat keskenään. Koira saapuu paikalle ja hyökkää Efrafanin kanien kimppuun. Hälinän johdosta Ratamo kohtaa koiran pelottomasti. Taistelu päättyy Ruohometsän kaniinien voittoon. Ratamon ruumista ei löydetä paikalta, mikä jättää hänen kohtalonsa avoimeksi. Kapteeni Kohokista tulee uusi Efrafanin ylikaniini ja hän tekee rauhan Ruohometsän kaniinien kanssa.

Useita vuosia myöhemmin kaniyhdyskunta kukoistaa ja Musta Kani vierailee iäkkään Pähkinän luona ja kutsuu hänet liittymään taivaalliseen Owslaan vakuuttaen, että Ruohometsä on turvassa. Helpottuneena Pähkinä hyväksyy tarjouksen ja kuolee rauhallisesti. Pähkinän henki seuraa Mustaa Kania metsänmaan ja puiden kautta aurinkoa kohti, joka muuttuu Frithiksi ja tuonpuoleiseksi.

Helsingin Sanomien Helena Ylänen kirjoitti elokuvan vain paikoin tavoittavan sen pohjalla olevan kirjan pehmeän viehätyksen. Kerronta on hänestä töksähtelevää sekä lapsikatsojalle kirjaa väkivaltaisempaa ja tylympää. Kehuja saavat häneltä alkuperäiset englanninkieliset ääninäyttelijät, jotka tuovat kulmikkaasti piirrettyihin hahmoihin sävyjä.[1]

  1. Ylänen, Helena: Kaniinien ja ihmisten epäjumalat. Helsingin Sanomat, 29.3.1980, s. 16. Näköislehden aukeama (tilaajille).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]