Ruteniumkloridi

Ruteniumkloridi
Tunnisteet
CAS-numero 10049-08-8
PubChem CID 61850 ja 82323
Ominaisuudet
Molekyylikaava RuCl3
Moolimassa 207,42
Ulkomuoto Ruskea tai musta kiteinen aine[1]
Sulamispiste > 500 °C (hajoaa)[1]
Tiheys 3,11 g/cm3[2]
Liukoisuus veteen Liukenee hieman kuumaan veteen

Ruteniumkloridi eli rutenium(III)kloridi tai ruteniumtrikloridi (RuCl3) on rutenium- ja kloridi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä käytetään katalyyttinä orgaanisen kemian synteeseissä ja muiden ruteniumyhdisteiden valmistukseen.

Ominaisuudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruteniumkloridilla on kaksi eri kiderakennetta eli se on polymorfista. Muodoista α-RuCl3 on väriltään mustaa sekä veteen ja etanoliin liukenematonta. Sen kiderakenne on kerrosmainen ja samankaltainen kromi(III)kloridin rakenteen kanssa. β-RuCl3 on väriltään ruskeaa ja sen kiderakenne on oktaedreistä koostuva polymeeri. Tämä ruteniumkloridin muoto liukenee hieman kuumaan veteen, mutta hydrolysoituu helposti, ja etanoliin. Ruteniumkloridin eri kidemuodot voidaan muuttaa toisikseen kuumentamalla. Ruteniumkloridi on Lewis-happo ja muodostaa helposti Lewis-emästen kanssa kompleksiyhdisteitä, esimerkiksi ammoniakin kanssa ja kloridi-ioniylimäärän kanssa muodostuu heksaklororutenaatti(III)-ioni ([RuCl6]3-). Yhdiste on hygroskooppista ja muodostaa kidevedellisiä muotoja kuten trihydraatin (RuCl3·3H2O).[1][2][3][4]

Valmistus ja käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kidevedellistä ruteniumkloridia voidaan valmistaa liuottamalla metallista ruteniumia vetykloridiliuokseen. Kidevedetöntä α-RuCl3ä valmistetaan ruteenin ja kloorin välisellä reaktiolla noin 600 °C:n lämpötilassa ja β-kidemuotoa valmistetaan kuumentamalla ruteniumia kloorin ja hiilimonoksidin virrassa noin 340 °C:n lämpötilassa.[4][5]

2 Ru + 3 Cl2 → 2 RuCl3

Ruteniumkloridia voidaan käyttää katalyyttinä alkyynien funktionalisoinneissa ja alkeenien metateesireaktioissa. Siitä valmistetaan myös useita rutenium(III)komplekseja, joita käytetään katalyytteinä ja muita ruteniumyhdisteitä kuten ruteniumdioksidia.[1][4][5]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 491. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3
  2. ↑ a b Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 960. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 25.4.2015). (englanniksi)
  3. ↑ Christen M. Giandomenico: Platinum-Group Metals, Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 25.4.2015.
  4. ↑ a b c W. L. F. Armarego,Christina Chai: Purification of Laboratory Chemicals, s. 706. Butterworth-Heinemann, 2012. ISBN 978-0123821614 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 25.4.2015). (englanniksi)
  5. ↑ a b Arno Behr,Peter Neubert: Applied Homogeneous Catalysis, s. 66. John Wiley and Sons, 2012. ISBN 978-3-527-32641-9 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 25.4.2015). (englanniksi)