Sähköstaattinen kaiutin

Tämän artikkelin tai sen osan määritelmä puuttuu tai on huonosti laadittu.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin määritelmää. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Sähköstaatisen kaiuttimen rakenne ja kytkentä. (Kalvon ja hilojen paksuutta on liioiteltu, jotta rakenne näkyy selvemmin.)

Sähköstaattisessa kaiuttimessa on kahden metallihilan väliin pingotettu ohut, johtavalla materiaalilla pinnoitettu kalvo. [1] Metallihilojen ja kalvon välillä vallitsee voimakas staattinen sähkökenttä. Toistettava signaali tuodaan muuntajan kautta hilojen välille, mikä tuottaa kalvon ja hilojen välille sähköisen voiman ja saa kalvon värähtelemään.

Sähköstaattiset kaiuttimet käyttävät korkeaa, jopa useiden tuhansien volttien jännitettä, ja audiosignaalin jännitettä vahvistetaan voimakkaasti audiomuuntajalla, jotta kaiutinta voi soittaa tavallisella vahvistimella. Sähköä johtavan liikkuvan kalvon paksuus on joitakin mikro­metrejä.

Sähköstaattinen kaiutin on rakenteeltaan yleensä levymäinen, kapea ja korkea dipolikaiutin. Sitä muistuttavat rakenteeltaan ja äänenladultaan magnetostaattiset panelikaiuttimet. Dipolikaiuttimen etuna on, että kuuntelutila ei väritä ääntä kovin paljoa kaiuttimen suuren suuntaavuuden takia.lähde? Haittapuolena on se että dynamiikkaa kadotetaan sitä enemmän, mitä matalampaa taajuutta soitetaan, mutta jakosuotimella asiaa voi auttaaselvennä. Siksi rakenteeseen on toisinaan yhdistetty subwoofer tai bassokaiutin, jotta matalat taajuudet toistuvat paremmin.

Äänenlaadultaan kaiutin on arvostettu. Sähköstaattisella periaatteella on toteutettu myös kuulokkeita.

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Facta 2001

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Toivanen, Jarmo: Teknillinen akustiikka, "Kaiuttimet", s. 261–359. Espoo: Otakustantamo, 1976. ISBN 951-671-123-5
Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.