Northrop SM-62 Snark on yhdysvaltalainen pitkän kantaman strateginen risteilyohjus. Ohjus saattoi kuljettaa taistelukärkenään yhden, W39-tyyppisen 3,5–3,8 megatonnin lämpöydinräjähteen. Ohjus oli alisooninen (0.95 Machia, 1 044 km/h) ja se käytti Pratt & Whitney J-57 suihkumoottoria matkamoottorinaan. Ohjuksen kantama oli mannertenväliseksi luokiteltava 10 200 km.[1] Maksimi lentokorkeus oli 18 300 metriä, joten Snark oli torjuntahävittäjille hyvin vaikea tavoittaa. Ilmatorjuntaohjukset (tuolloin lähinnä S-75) ylsivät SM-62 Snarkin toimintakorkeuteen.[2]
Suurin osa ohjuksen koelaukaisuista toteutettiin Cape Canaveralissa, Floridassa. Ohjuksen kehitysohjelma alkoi varhain toisen maailmansodan jälkeen, vuonna 1946. Aluksi ohjustyypin nimenä oli Boojum.[3] Snark-risteilyohjukseen kaavailtiin muita ydinkärkiä, ainakin W15:ta, mutta se lienee ollut liian painava omamassaltaan (lähes 3 500 kg) tuohon tarkoitukseen.
Pääasiallinen SM-62 Snark-ohjuksen käyttäjä, sen lyhykäisen palvelusuran aikana oli Strategic Air Command eli SAC. Ohjus oli tarkoitettu korvaamaan raskaita pommituskoneita (kuten B-36, B-47 ja B-50), sekä estämään niiden miehistötappioita.[4] Pitkän kantaman ohjusaseena SM-62 oli ensimmäinen lajissaan. Inertiaaliseen suunnistukseen perustuva ohjausjärjestelmä toi 2,4 km:n (2 400 m) osumatarkkuuden (CEP).
SM-62 Snark oli käytössä vain hyvin lyhyen aikaa, eli noin vajaat kolme vuotta (1959–1961). Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy lakkautti Snark-ohjusohjelman.[5] Asetyypin korvasivat hyvin nopeassa tahdissa ballistiset ohjukset. SM-61 Snarkin kehitysohjelmaa ja sen kalleutta on jälkikäteen arvosteltu, jopa irvailevasti. Yksikköhinta on ollut 4,1 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria (USD). Ilmatorjunnan tarkastaja, evp. eversti Ahti Lappi kuvailee kuitenkin, tätä ohjustyyppiä eräänä tärkeänä, kehitykseen liittyneenä merkkipaaluna.[1]