Sadan miekan mies

Sadan miekan mies
Ohjaaja Ilmari Unho
Käsikirjoittaja Simo Penttilä
Tuottaja Risto Orko
Säveltäjä Tauno Pylkkänen
Kuvaaja Eino Heino
Leikkaaja Armas Laurinen
Lavastaja Roy (Tapio Vilpponen)
Pääosat Kalervo Nissilä
Marja Korhonen
Toini Vartiainen
Uljas Kandolin
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomi-Filmi
Ensi-ilta 31. elokuuta 1951
Kesto 78 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 17 501 812 vmk
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Sadan miekan mies on Ilmari Unhon ohjaama suomalainen historiallinen seikkailukomediaelokuva vuodelta 1951. Se ajoittuu 1630-luvun Varsinais-Suomeen ja kertoo tarinan sankarillisesta miekkamiehestä, jolla on kuninkaan antama tehtävä suoritettavanaan. Mestarimiekkailija-sankarin ja hänen parinsa tielle sattuu konnia ja kaunottaria. Televisiossa elokuva nähtiin ensimmäisen kerran 7. maaliskuuta 1964.

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Kalervo Nissilä … kapt. Olavi Matinpoika Kaarnaoja eli Barkenhjelm  
 Marja Korhonen … Elisabeth Gyllenskiöld  
 Toini Vartiainen … Kristiina Gyllenskiöld  
 Uljas Kandolin … kersantti Hannu Eerikinpoika  
 Ture Junttu … Krister Kristerinpoika Gyllenskiöld  
 Aku Korhonen … vanginvartija  
 Oke Tuuri … Kymäläisen Taavetti  
 Jorma Nortimo … Isä Morano, Martens van Heeren  
 Heikki Savolainen … Komsi  
 Vilho Siivola … maisteri Matias Mollerus  
 Unto Salminen … kenraalimajuri Torsten Stålhandske  
 Matti Aulos … krouvari Bachter  
 Maija Karhi … pikkupiika Liisa  
 Kauko Käyhkö … kersantti Susi  
 Arvo Lehesmaa … Jonne  
 Leo Riuttu … sotamies  
 Lauri Lahtinen … sotamies  
 Oiva Sala … Nikko  
 Ilmari Peitsalo … Henrikki  
 Veikko Linna … piiskuri Turun linnassa  

Juoni

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koskelan kartano

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi on 1634, kaksi vuotta on kulunut siitä kun Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf kaatui Lützenin kentällä. Sadan miekan mies, ”köyhä mies merien takaa”, ”Ota-henki-Olavi” eli Kaarnojan kapteeni ratsastaa toverinsa Hannu Eerikinpojan kanssa kohti Koskelan aateliskartanoa. Siellä hän kohtaa Krister Kristerinpojan ja päätyy miekkailemaan tätä vastaan kauniin Elisabeth Gyllenskiöldin, Kristerin serkun, neitsytkammiossa. Elisabeth ei pidä serkustaan ja paljastaa Kaarnojan kapteenille serkkunsa salajuonen kapteenin pään menoksi. Kapteenilla on tärkeä kuninkaan kirje eräälle Ståhlhandskelle. Hän luovuttaa kirjeen Elisabethin haltuun ennen lähtöään Koskelasta. Salajuonen mukaan kapteeni ja hänen toverinsa, Hannu Eerikinpoika on tarkoitus yllättää Lehikon autiotorpalla matkalla Turkuun. Kaksikko tietää varoa kyseistä torppaa, eivätkä he lopulta kohtaa siellä muita kuin vuolasta Karjalan murretta puhuvat hyväntahtoiset palkkasoturit Komsin ja Taavetin, jotka ovat elokuvan koomisen hahmon ritareita.

Kolmen tuopin majatalo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turussa Kaarnojan kapteeni ja Hannu majoittuvat Kolmen Tuopin majataloon. Majatalon piika varoittaa miehiä Martens van Heerenin juoksupojasta Molleruksesta. Miehet saavat Mollerukselta arvokkaita tietoja uhkaamalla häntä kidutuksella. Seuraava kohtaus sijoittuu Kurjen taloon, joka on van Heerenillä vuokralla. Krister Kristerinpoika juonittelee siellä van Heerenin kanssa seuranaan serkkunsa, vaalea kaunotar Kristiina Gyllenskiöld. Van Herrenin motiivit paljastuvat: hän haluaa palauttaa Ruotsin valtakunnan pyhän kirkon eli Vatikaanin suojaan.

Kaarnojan kapteeni ja Hannu ovat tunkeutuneet Kurjen taloon yön pimeydessä. Kristiina on saanut tehtäväkseen viekoitella kapteenin, mutta hänen makuuhuoneeseensa tunkeutuukin Hannu, jota Kristiina luulee kapteeniksi. Hannu lumoutuu Kristiinasta. Kaarnojan kapteeni puolestaan tunkeutuu Kristiinan serkun Elisabethin makuuhuoneeseen. Elisabeth ja kapteeni tuntevat jo toisensa. Heidän välilleen kehittyy riita, joka päättyy kiihkeisiin suudelmiin. Krister ja van Heeren taasen vaativat saada tietää, onko Kaarnojan kapteeni Elisabethin luona. Maatessaan sängyssä kapteenin vieressä Elisabeth valehtelee Kristerille, ettei kapteeni ole läsnä.

Turun linna

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taistelutta sankarit eivät kuitenkaan pääse pois Kurjen talosta. He voittavat kamppailun miesylivoimaa vastaan ja hyvästelevät Elisabethin ja Kristiinan miekat tanassa ja ratsastavat kohti Turun linnaa. Krister Kristerinpoika on virittänyt sinne ansan, joten Kaarnojan kapteeni ja Hannu joutuvat tyrmään. Van Heeren ja Krister kuulustelevat kapteenia kuninkaan kirjeestä. Kapteeni säilyttää itsevarmuutensa ja lopulta valtaa Turun linnan Komsin ja Taavetin avulla. Linnan vankiluolista sankareiden matka jatkuu Koskelan aateliskartanoon.

Hyvä voittaa pahan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Serkukset Elisabeth ja Kristiina palaavat Koskelaan ennen kapteeni Kaarnojaa. Koskelassa renki kertoo Ståhlhandsken saapuneen paikalle. Se on kuitenkin valhe, jonka takana on van Heeren. Kaunottaret ajautuvat miekkataisteluun van Heereniä vastaan. Kaarnojan kapteeni saapuu juuri silloin Koskelaan. Hän voittaa van Heerenin kamppailussa, tämän todellinen henkilöllisyys paljastuu kapteenille ja van Heeren luovutetaan Ståhlhandskelle, joka sillä välin on todella saapunut Koskelaan. Elisabeth antaa hallussaan olleen kirjeen Ståhlhandskelle, ja van Heerenin peli on pelattu.

Loppunäytös näytellään Turun linnassa. Elisabeth ujostelee lähestyä Kaarnojan kapteenia, mutta pienen juonen avulla hänet houkutellaan Kaakon sarvelle. Linnan muurien päällä aateliskaunotar ja sankari, sadan miekan mies, antautuvat loppusuudelmaan.

Tuotanto ja palkinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan ulkokuvaukset tehtiin Paraisilla Kuitian keskiaikaisen kartanon ympäristössä ja Turussa Luostarinmäellä ja linnan tienoilla. Elokuvassa kahdesti näkyvä kokokuva Turun linnasta on pienoismalli, sillä linnan ympäristö ei käynyt enää 1600-luvun kuvauksiin. Miekkailua näyttelijöille opetti suomalaisten olympiamiekkailijoiden ranskalaisvalmentaja Roger Blanc,[1][2] joka opetti pari vuotta myös Teatterikoulussa.[3]

Tuottajan valitus veron korkeudesta tuotti tulosta, ja elokuva vapautettiin verosta kokonaan. Roy eli Tapio Vilpponen sai tämän elokuvan sekä elokuvan Gabriel, tule takaisin lavastuksesta Jussi-palkinnon[1] tilaisuudessa, joka pidettiin 19. marraskuuta 1951 Hotelli Aulangossa.

Arviot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen kansallisfilmografia -teossarjan päätoimittaja Kari Uusitalo valitsi Sadan miekan miehen sadan merkittävän suomalaisen näytelmäelokuvan joukkoon vuoden 1990 MMM -kirjassa. Pääosan esittäjää Kalervo Nissilää kutsuttiin elokuvan vuoksi Suomen Errol Flynniksi.

Aikalaisarvioijien yleinen mielipide oli, että kotimainen seikkailuelokuva puolustaa hyvin paikkaansa, joskin ohjauksen puutteisiin kiinnitettiin huomiota.[4]

Myöhemmässä televisioajan arviossa ohjaus todetaan vetäväksi.[5]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Muut tiedot, Elonet.fi, viitattu 14.12.2012
  2. ↑ Juuti, Mikko: Speden ensimmäisen leffan käsikirjoitus löytyi paperiläjästä – jopa ensimmäisen Uuno Turhapuro -elokuvan käsikirjoitus on kateissa Ilta-Sanomat. 19.8.2017. Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 19.8.2017.
  3. ↑ Kumpulainen, Seppo: Hikeä ja harmoniaa : liikunnan ja fyysisen ilmaisun opetus Suomen Teatterikoulun ja Teatterkorkeakoulun näyttelijänkoulutuksessa vuosina 1943-2005, s. 203. (Väitöstutkimus) Taideyliopisto, 2011. ISBN 978-952-9765-68-3 Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 16.11.2024).
  4. ↑ Aikalaisarvioita Elonet.fi, viitattu 14.12.2012
  5. ↑ AP: Sadan miekan mies, Päivän elokuvia, Tv-maailma, 47/2013 sivu 21

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]