Sally Salminen | |
---|---|
Sally Salminen rukiinkorjuussa vuonna 1941. |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Sally Alina Ingeborg Salminen |
Syntynyt | 25. huhtikuuta 1906 Vårdö, Suomi |
Kuollut | 18. heinäkuuta 1976 (70 vuotta) Kööpenhamina, Tanska |
Aiheesta muualla | |
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Sally Alina Ingeborg Salminen (vuodesta 1940 Salminen-Dührkop; 25. huhtikuuta 1906 Vårdö – 18. heinäkuuta 1976 Kööpenhamina, Tanska) oli ahvenanmaalainen kirjailija, joka saavutti myös poikkeuksellisen paljon näkyvyyttä ulkomailla.[1]
Sally Salminen syntyi Vargatassa Vårdön kunnassa. Hänen isänsä oli pienviljelijä Hindrik Albin Salminen, joka kuoli tytön ollessa seitsemänvuotias. Äiti oli Erika Maria Salminen (o.s. Eriksson). Perheessä oli kaikkiaan 11 lasta, joista Sally oli seitsemäs.[1] Hänen sisaruksiaan olivat kirjailijat Uno Salminen ja Aili Nordgren sekä runoilija Runar Salminen. Heidän pikkuserkkunsa oli kirjailija Anni Blomqvist.[2]
Perheellä ei ollut varaa hankkia kirjoja tai taata lapsilleen kansakoulua korkeampaa koulutusta. Sally luki lähinnä Topeliusta ja Runebergiä ja haaveili itsekin kirjailijan ammatista, vaikka totesi tietonsa ja taitonsa vähäisiksi kuuluisien kirjailijoiden rinnalla.
Rippikoulun jälkeen Salminen työskenteli kylän osuuskaupassa. Siellä hän ei viihtynyt kauan vaan muutti 1924 Tukholmaan kotiapulaiseksi ja myöhemmin myyjäksi. Sitten hän siirtyi Linköpingiin kauppa-apulaiseksi. Vapaa-aikanaan hän kävi kirjekursseja. Ruotsissakaan Salminen ei viihtynyt kuin kolmisen vuotta ja muutti takaisin Ahvenanmaalle. Siellä hän jatkoi kirjekursseja ja työskenteli Maarianhaminan osuuskaupassa kassanhoitajana ja kirjanpitäjänä.
Vuonna 1930 Salminen muutti elämäänsä radikaalisti: hän matkusti sisarensa Ailin kanssa siirtolaiseksi Yhdysvaltoihin. Hän sai New Yorkista työtä kotiapulaisena mutta jatkoi kirjoitusharrastusta vapaa-aikana, iltaisin töiden jälkeen. Salminen tutustui New Yorkissa muihin pohjoismaalaisiin siirtolaisiin ja kiinnostui sosialismista.[3] Hän kirjoitti artikkeleita lehtiin ja osallistui käsikirjoituksellaan Holger Schildtin kustantamon ja ruotsalaisen Wahlström & Widstrandin kustantamon romaanikilpailuun. Salmisen käsikirjoitus voitti kilpailun, ja hänen esikoisromaaninsa Katrina (suom. Katriina) julkaistiin vuonna 1936. Se sai heti suurta menestystä, ja teos käännettiin välittömästi useille kielille;[1] suomeksi se on käännetty kahdesti. Teoksen johdosta Salmiselle esitettiin jopa Nobelin kirjallisuuspalkintoa.[4] Romaani sovitettiin Ruotsissa elokuvaksi vuonna 1943.[5]
Kirjansa ilmestymisen jälkeen Salminen palasi Ahvenanmaalle. Kotiseudulla hänen teoksensa otettiin kuitenkin ristiriitaisesti vastaan. Salmisen menestyksestä ilahduttiin, mutta hänen nähtiin käsitelleen kirjassa paikallisia vallanpitäjiä liian kriittisesti.[1] Myös Salmisen punaisuutta, kallistumista sosialismiin, paheksuttiin.
Salminen ei viihtynyt enää Ahvenanmaalla vaan olisi halunnut matkustaa takaisin Yhdysvaltoihin. Toisen maailmansodan puhkeaminen esti kuitenkin aikeen. Salminen toimi sodan aikana lottana. Talvisodan aikana saapui Suomeen myös Salmisen jo aikaisemmin tapaama tanskalainen taidemaalari Johannes Dührkop (1903–1985), nyt lehtimiehenä. He menivät naimisiin 1940 ja muuttivat pian sen jälkeen pysyvästi Tanskaan, joka oli Saksan miehittämä. Salminen sai vielä samana vuonna Tanskan kansalaisuuden.[3] Pariskunta auttoi sodan aikana vastarintaliikettä.
Sodan jälkeen Salminen oli tuottelias kirjailija ja julkaisi lukuisia romaaneja, joista Suomessa tunnetuin lienee sodanjälkeisen ajan Ranskan Bretagnen rannikkokylän tunnelmia kuvaava Kalastajakylän prinssi. Romaanit eivät saavuttaneet yhtä suurta suosiota kuin Katriina.[1] Menestysromaanin jälkeen paineet olivat olleet kovat, ja kenties sodanjälkeiset teokset eivät pystyneet tarpeeksi vastaamaan toisen maailmansodan jälkeiseen ahdistukseen. Myös ruotsiksi kirjoittaminen saattoi olla kirjailijalle rasite.
Salminen matkusteli miehensä kanssa paljon Euroopassa, ja Kalastajakylän prinssiinkin hän sai idean Bretagnen-matkalta. He kävivät myös muun muassa Italiassa ja Jugoslaviassa. Vuonna 1966 pariskunta oli Israelissa ja asuikin siellä jonkin aikaa. Tästä ajasta syntyivät Salmisen matkakertomukset Jerusalem (1970) ja På färder i Israel (1971).[1] Salminen ehti käydä vielä kerran Helsingissä vuonna 1973, ennen kuin kuoli Kööpenhaminassa vuonna 1976.[3]