Samfundet Folkgemenskap oli vuosina 1940–1944 Suomessa toiminut ruotsinkielinen kansallissosialistinen järjestö. Sen tavoitteena oli levittää kansallissosialistista ideologiaa ja luoda Suomeen vahva natsipuolue. Ruotsalaisuusliikkeen valtavirrasta poiketen järjestö oli valmis supistamaan ruotsin kielen paikalliseksi kieleksi, ja tekemään suomesta maan ainoan virallisen kielen. Ajatuksen taustalla oli kansallissosialistisesta ideologiasta nouseva ”kansankokonaisuuden” korostaminen, jonka mukaan kielikysymyksen kaltaiset erimielisyydet eivät saaneet jakaa kansakuntaa. Järjestön kielipoliittiset näkemykset tuomittiin laajasti muualla suomenruotsalaisissa piireissä.[1][2][3]
Samfundet Folkgemenskap perustettiin Sipoossa sijaitsevassa Söderkullan kartanossa syksyllä 1940.[1] Puheenjohtajaksi valittiin amiraali Hjalmar von Bonsdorff ja sihteeriksi luutnantti Gunnar Lindqvist.[4] Sipoo oli 1930–1940-luvuilla suomenruotsalaisen kansallissosialismin keskus, sillä Bonsdorffin ohella paikkakunnalla asui aikakauden keskeisimpiin suomalaisiin natsivaikuttajiin lukeutunut Thorvald Oljemark.[1] Bonsdorffin sijaan SF:n varsinainen johtohahmo oli Lindqvist, joka työskenteli myös järjestön julkaiseman För Frihet och Rätt -lehden päätoimittajana. Keväällä 1942 SF:n uudeksi puheenjohtajaksi valittiin luutnantti Karl A. Jansson.[4]
Järjestön muihin aktiiveihin lukeutuivat muun muassa teollisuus- ja pankkimies Pehr Norrmén sekä vapaaherrat Bertil von Alfthan ja Torsten G. Aminoff.[2][5] Perustavassa kokouksessa oli paikalla myös Unto Boman, joka jatkosodan aikana toimi suomalaisen Waffen-SS-vapaaehtoispataljoonan yhdysmiehenä Berliinissä.[6] Hänen mukaansa ajatus pataljoonan muodostamisesta esitettiin ensimmäistä kertaa SF:n johtokunnan kokouksessa.[7] Muista suomalaisista natsijärjestöistä SF:lla oli läheiset suhteet erityisesti Arvi Kalstan johtamaan Kansallissosialistiseen Järjestöön. SF:n toimintaa tukivat taloudellisesti vuorineuvos Petter Forsström ja laivanvarustaja Ragnar Nordström. Samfundet Folkgemenskap lakkautettiin syksyllä 1944 välirauhansopimuksen nojalla.[4][8]