Sant Andreu Jazz Band on Barcelonassa toimiva Big Band jonka soittajat ovat 7-21-vuotiaita lapsia ja nuoria. Orkesterin johtajana toimii jazzmuusikko ja musiikkipedagogi Joan Chamorro.[1][2]
Sant Andreu Jazz Band eroaa monista muista lasten/nuorten orkestereista sen vaativan ohjelmiston sekä soittajien poikkeuksellisen laajan ikäjakauman vuoksi. Bändille on tunnusomaista myös aivan nuorien, jopa alle 10-vuotiaiden merkittävä rooli soolo-osuuksien soittajina[3].
Kapellimestari Joan Chamorron ohella ohjelmiston sovituksista vastaavat useat jazzmusiikin ammattilaiset, mm. pianisti Joan Monné, pasunisti Sergi Vergés sekä muusikko-säveltäjä Alfons Carrascosa.
Orkesteri perustettiin vuonna 2006 Barcelonassa, Escola Municipal de Música de Sant Andreu -musiikkikoulussa. Se on esiintynyt lukuisissa konserteissa ja festivaaleilla ympäri Kataloniaa, muualla Espanjassa sekä naapurimaissa kuten Ranskassa ja Andorrassa. Big Bandin ensimmäinen CD/DVD Jazzing: Live at Casa Fuster julkaistiin 2009. Tunnettujen ammattimuusikoiden ohella solisteina toimivat myös orkesterin omat, lahjakkaat nuoret soittajat kuten tuolloin 14-vuotias Andrea Motis.[1]
Orkesteri teki läpimurtonsa vuonna 2010 esiintyen yli 20 eri festivaalilla, kuten mm. Valls, Terrassa, Girona, Barcelona, Platja d'Aro. Se pääsi esiintymään Barcelonan tunnetuimmissa konserttipaikoissa kuten jazzklubi el Jamboree, Palau de la Música Catalana, JazzSi sekä Casa Fuster. Big Bandin mukana esiintyi joukko kansainvälisesti arvostettuja jazzmuusikoita kuten Dick Oatts, Ken Peplowski, Bobby Gordon, Perico Sambeat, Ignasi Terraza, Matthew Simon, sekä Esteve Pi. Yhtye julkaisi myös toisen levynsä Jazzing 2.[1][4][5][6]
Vuonna 2012 julkaistiin dokumenttielokuva A film about kids and music jossa elokuvaohjaaja Ramon Tort kuvaa lasten saavutusten ohella myös musiikinopettaja Chamorron opetusmenetelmiä jazz-musiikin opetuksessa. Elokuva valittiin sarjassaan parhaaksi Lights. Camera. Help. -festivaalilla 2013 Teksasin Austinissa.[7][8] Dokumenttielokuvan teon aikana nauhoitettiin myös bändin kolmas levy "Jazzing 3, Live at el Palau de la Música".
Kaksiosainen CD/DVD levy "Jazzing 4 vol 1 & 2" nauhoitettiin vuosien 2012-13 aikana ja julkaistiin 2014. Levy "Jazzing 5" julkaistiin syksyllä 2015.
Maaliskuussa 2016 julkaistiin orkesterin 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi tehty kaksiosainen levy "Jazzing 6 2006-2016". Levyllä on selvästi aikaisempaa enemmän nopeatempoisia ja vaativia bebop-tyylisiä kappaleita.
Perinteisestä Big Band-kokoonpanosta poiketen bändin soittimiin kuuluu myös viulu sekä käyrätorvi, joka kuuluu pasuunasektioon.
Vuoden 2017 alussa bändiin kuului soittajia seuraavasti:
Lisäksi yksi Bändin puhaltajista soittaa soolosoittimena viulua.
Levytyksissä Sant Andreu Jazz Bandin kanssa soittaa ajoittain joitakin sen entisiä jäseniä (mm. pianisti Marc Martin, saksofonisti-laulaja Eva Fernández, trumpetisti-laulaja Andrea Motis).
Sant Andreu Jazz Bandin jäsenet esiintyvät jatkuvasti myös osana toisia kokoonpanoja ja muodostavat keskuudestaan omia pieniä kokoonpanoja.
Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi. Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille. |
Youtube: