Sapattia viettää pyhäpäivänään juutalaisuuden lisäksi myös osa nykyisistä kristinuskon suuntauksista, kuten seitsemännen päivän baptismi ja seitsemännen päivän adventismi.[1][2]
Sapatti perustuu Ensimmäisen Mooseksen kirjan luomiskertomukseen, jossa Jumala lepäsi luomisen seitsemäntenä päivänä. Sapatti on asetettu myös neljäntenä käskynä kymmenessä käskyssä (2. Moos. 20:8–12). Juutalaiset ovat noudattaneet sapattia mahdollisesti jo 1000-luvulta eaa. alkaen.
Kristillinen alkuseurakunta vietti sapattia lepopäivänään. 300-luvun alussa Rooman seurakunnasta alkoi muotoutua valtionkirkko, joka sai loppuhuipennuksensa 500-luvun alussa. Näiden muutosten lomassa kirkko muokkautui osittain silloisen yhteiskunnan mukaisesti. Yksi muutos oli se, että kirkko lopetti sapatin vieton ja siirtyi viettämään lepopäivänään ja jumalanpalveluspäivänään Rooman valtakunnan virallista lepopäivää sunnuntaita. Monet kirkkohistorioitsijat kuten myös katolinen kirkko sijoittavat tämän lepopäivämuutoksen vuoteen 364, jolloin katolisessa (ei ekumeenisessa eli yleiskristillisessä) Laodikean konsiilissa paavi Liberiuksen johdolla kehotettiin kirkon jäseniä sapatin sijasta alkamaan kunnioittaa sunnuntaita.[3]
Raamatun mukaan Jeesus itse vietti juutalaisena sapattia, mutta kiisteli rabbiinien kanssa tarkoista sapattisäännöistä. Jeesus koetti palauttaa sapatin sen alkuperäiseen tarkoitukseensa ilon, vapauden ja rauhan päiväksi ja sanoi: ”sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten” (Mark. 2:27).[4]
Sapattia viettää lauantaina myös suomalainen Herran Kansa -yhteisö.[5]