Seleenihappo

Seleenihappo
Tunnisteet
CAS-numero 7783-08-6
PubChem CID 1089 ja 21713352
Ominaisuudet
Molekyylikaava H2SeO4
Moolimassa 144,976 g/mol
Ulkomuoto Valkoista kiteistä ainetta[1]
Sulamispiste 58 °C[1]

Seleenihappo (H2SeO4) on keskivahva epäorgaaninen happo. Ominaisuuksiltaan se muistuttaa paljon rikkihappoa. Yhdisteen suolat ovat selenaatteja.

Ominaisuudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seleenihappo liukenee rikkihapon tavoin erittäin runsaasti veteen ja luovuttaa ensimmäisen protoninsa täydellisesti, muodostaen vetyselenaatti-ioneja. Rikkihapon tavoin seleenihappo absorboi helposti seleenitrioksidia (SeO3), jolloin muodostuu pyroseleenihappoa eli diseleenihappoa (H2Se2O7) ja triseleenihappoa (H2Se3O10). Seleenihappo kykenee väkevän rikkihapon tavoin poistamaan orgaanisesta aineksesta vettä ja siten hiillyttämään sen. Yhdiste kiteytyy hydraattina valkoisiksi oktaedrisiksi kiteiksi.[1][2]

H2SeO4 → HSeO4- + H+
HSeO4- → SeO42- + H+, pKa= 1,74

Rikkihappoon verrattuna seleenihappo on huomattavasti voimakkaampi hapetin. Se kykenee muun muassa hapettamaan suolahapon klooriksi, jolloin se itse pelkistyy seleenihapokkeeksi. Yhdisteen hapetuskyvyn vuoksi se voi syövyttää myös hyvin jaloja metalleja, kuten kultaa tai platinaa.[2][3][4][5]

2 HCl + H2SeO4 → Cl2 + H2SeO3 + H2O

Valmistus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seleenihappoa tuotetaan hapettamalla seleenihapoketta kloorilla, kloorihapolla, vetyperoksidilla, otsonilla tai kaliumpermanganaatilla. Yhdistettä voidaan valmistaa myös sähkökemiallisesti elektrolysoimalla seleenihapokeliuosta (H2SeO3). Näin valmistettu seleenihappo sisältää kidevettä, joka voidaan poistaa kuivaamalla fosforipentoksidilla tai kuumentamalla vakuumissa.[1][2][3][4][5]

Käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seleenihappoa käytetään lähinnä metallurgiassa. Sitä voidaan muun muassa lisätä kromipinnoituskylpyihin.[4]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 135. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3
  2. ↑ a b c Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 584. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 24.12.2010). (englanniksi)
  3. ↑ a b Catherine E. Housecroft, A. G. Sharpe: Inorganic chemistry, s. 462. Pearson Education, 2007. ISBN 9780131755536 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 24.12.2010). (englanniksi)
  4. ↑ a b c J. E. Hoffmann & M. G. King : "Selenium and Selenium Compounds", teoksessa Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2001.
  5. ↑ a b Bernd E. Langner: "Selenium and Selenium Compounds", teoksessa Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2002.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.