Senryū (jap. 川柳) on japanilainen lyhyen runouden muoto, joka muistuttaa rakenteeltaan haikua. Tyypillisesti senryū-runossa on haikun tavoin 5, 7 ja 5 tavua. Molemmat runomuodot ovat peräisin renga-ketjurunoudesta, mutta senryū-runot käsittelevät haikuista poiketen ihmisten oikkuja ja jokapäiväisiä asioita usein satiirisesti ja leikkisästi. Senryūn ei tarvitse sisältää vuodenaikaan viittaavaa sanaa (kigo), toisin kuin vakavamman haikun.[1][2]
Senryū merkitsee kirjaimellisesti ’jokipajua’ ja on nimetty Edo-kauden virkamiehen Karai Hachiemonin (1718–1790) mukaan. Hän kirjoitti Senryū-nimimerkillä runoja ja toimi tuomarina runokilpailuissa, joissa 14 tavun runoon tuli yhdistää pidempi, 17 tavun tsukeku-runo. Vuonna 1765 hän julkaisi näistä runoista oman makunsa mukaan koostetun Haifūyanagidaru-kokoelman, josta tuli hyvin suosittu. Myöhemmin siihen ja sitä seuranneisiin kokoelmiin valitun kaltaisia runoja alettiin nimittää senryū-runoiksi.[2]
Nykyaikainen senryū-runous syntyi samoihin aikoihin kuin nykyaikainen, Masaoka Shikin kehittämä haikurunous. Viime vuosikymmeninä monet senryū-runojen merkittävimmistä kirjoittajista ovat olleet naisia. Niissä on käsitelty monenlaisia, toisistaan poikkeavia aihepiirejä, kuten individualismia, idealismia ja yhteiskunnallista realismia. Käytännössä senrȳn erottaminen haikusta voi olla vaikeaa, ja runoilija Yasuyo Ōnishin mukaan ainoa keino tähän on runon kirjoittajan nimi: tunnetaanko hänet haiku-runoilijana vai senryū-runoilijana?[1]