Sidney Powell | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 1. toukokuuta 1955 Durham, Pohjois-Carolina, USA |
Kansalaisuus | yhdysvaltalainen |
Ammatti | juristi |
Lapset | 1 |
Muut tiedot | |
Syyte |
rahankiristys vaalivilppi tietokonerikollisuus petos osavaltiota vastaan |
Rangaistus |
6 vuotta ehdonalaista 6000 $ sakko 2700 $ korvaus julkinen anteeksipyyntö |
Aiheesta muualla | |
www.sidneypowell.com | |
Sidney K. Powell (s. 1. toukokuuta 1955[1]) on yhdysvaltalainen juristi, joka tunnetaan yrityksistään levittää salaliittoteorioita Yhdysvaltain vuoden 2020 presidentinvaaleista.[2]
Powell on kotoisin Pohjois-Carolinasta Durhamin kaupungissa, mutta kasvoi Raleigh'ssa. Hän on kertonut tienneensä jo 8-vuotiaana haluavansa juristiksi. Powell valmistui juristiksi Pohjois-Carolinan yliopistosta Chapel Hillistä vuonna 1978.[3]
Vuonna 2020 Powell kertoi, että hänellä on yksi poika liitosta, joka päättyi "vuosikymmeniä sitten".[4]
Powell on tehnyt elämänsä aikana monelaista vapaaehtoistyötä mm. tarjoitumalla vapaaehtoiseksi naisten turvakodeissa, johtamalla rahankeruuta rintasyöpäsäätiöille moin miljoonan dollarin edestä sekä perustamalla järjestön lähisuhdeväkivallan uhreille. Powellin kanssa vapaaehtoistyötä tehneiden henkilöiden mukaan hän ei ollut kovinkaan poliittinen saatika selkeästi konservatiivinen.[4][5]
Valmistuttuaan juristiksi Powell nimitettiin liittovaltion syyttäjäksi ja oli yksi Yhdysvaltain nuorimmista syyttäjistä.[4]
Powell työskenteli liittovaltion syyttäjänä Texasissa sekä Virginiassa 1970–1980-luvuilla ja perusti tämän jälkeen oman lakifirmansa Dallasiin. Vuonna 2019 Michael Flynn palkkasi Powellin juristikseen. Powellin liittovaltion syyttäjiä kohtaan esittämien syytösten jälkeen William Barr luopui syytteistä Flynniä vastaan, vaikka Flynn oli tunnustanut valehdelleensa FBI:lle kontakteistaan Venäjän hallituksessa.
2000-luvun alussa Powell edusti Arthur Andersenia Enron-skandaalin yhteydessä.[6] Hän kritisoi äänekkäästi Enronia syyttävää työryhmää ja erityisesti syytäjä Andrew Weissmannia toimivaltuuksiensa ylittämisestä.[7] Vuonna 2014 Powell kirjoitti tapauksesta ja sen syyttäjistä arvostelevaan sävyyn kirjan nimeltä Licensed to Lie.[3]
Kun Weissmann alkoi työskennellä Robert Muellerin tutkintaryhmässä, jossa selvitettiin Venäjän vaikutusyrityksiä vuoden 2016 presidentinvaaleihin, kiinnostus Powellin Licensed to Lie -kirjaa kohtaan alkoi kasvamaan oikeistolaisissa piireissä. Powell oli kirjoitellut mielipidekirjoituksia useille oikeistolaisille nettisivuille, ja koska hän oli entinen liittovaltion syyttäjä, hänestä tuli näkyvä Muellerin johtaman tutkinnan arvostelija.[8]
Kun Michael Flynniä alettiin epäillä tämän mahdollisista kytköksistä Venäjään, Powell alkoi levittää salaliittoteorioita siitä, että ns. deep state olisi lavastanut Flynnin, jotta Donald Trump voitaisiin panna viralta.[3][8] Toukokuussa 2021 Powell ja Flynn olivat puhumassa QAnon-konferensissa Dallasissa.[9]
Maaliskuussa 2022 Texasin lakimiesliitto teki kantelun ja aloitti toimet poistaakseen Powellin lakiluvan osavaltiossa. Syynä oli se, että Powellin uskottiin käyttäytyneen ammattietiikan vastaisesti. Oikeus kuitenkin hylkäisi kantelun helmikuussa 2023, koska sille ei ollut riittävää näyttöä.[10][11]
Yhdysvaltain presidentinvaalien 2020 jälkeen Powell väitti Donald Trumpin todellisuudessa saaneen murskavoiton, mutta Dominion Voting Systemsin algoritmin väärentäneen vaalituloksen Joe Bidenin hyväksi. Väärennösoperaation taustalla olivat Powellin mukaan George Soros, Clinton Foundation, Antifa, Venezuelan kommunistit, Kuuba, Kiina ja tuhannet vaaliviranomaiset sekä demokraateista että republikaaneista.[12] Marraskuussa 2020 Powell perusti voittoatavoittelemattoman yhdistyksen, joka keräsi rahaa vaalivilppeihin liittyvien oikeusjuttujen rahoittamiseksi.[13]
Trumpin muu lakitiimi otti etäisyyttä Powelliin. Esimerkiksi Rudy Giulianin mukaan Powell ei ollut hallinnon asialla.[2] Powell oli luvannut "räjäyttävänsä" Georgian osavaltion "raamatullisella" kanteellaan.[14] Trumpin tukija, Fox Newsin juontaja Tucker Carlson kertoi kuitenkin yleisölleen, että Powell oli kieltäytynyt esittämästä hänelle todisteita teorioidensa tueksi. Senaattori Joni Ernst piti Powellin väitteitä loukkaavina.[12]
Powell väitti, että Georgian osavaltiossa Trumpin häviö johtui kuvernööri Brian Kempin joutumisesta lahjotuksi.[2]
Powell kertoi 25. marraskuuta 2020 aloittaneensa oikeustoimet Michiganin kuvernööri Gretchen Whitmeria vastaan, koska Powellin mukaan Edisonin piirikunnan asukkaiden, joiden todistuksia Powell hyödynsi, mukaan yli 100 % piirikunnan äänistä meni Joe Bidenille. Varsin pian kävi kuitenkin ilmi, ettei Michiganissa (tai missään muuallakaan Yhdysvalloissa) ole Edison-nimistä piirikuntaa. Minnesotassa on kuitenkin Edison-niminen kunta, minkä vuoksi alettiin epäilemään, sekoittiko Powell kaksi osavaltiota keskenään.[15][16][17] Joulukuussa 2020 michiganilainen tuomioistuin kieltäytyi ottamasta Powellin alulle panemaa vaalituloksen haastoa käsittelyyn.[18]
Joulukuussa 2020 Powell aloitti oikeustoimet liittovaltion oikeudessa Wisconsinin keskusvaalilautakuntaa vastaan väittäen, että sähköisiä ääntelnaskukoneita oltiin käytetty ylimääräisten äänien syöttämiseksi Joe Bidenille. Powellin mukaan Wsconsinin tulisi mitätöidä vaalitulos ja julistaa Trump voittajaksi. Haasteessa oli lukuisia virheitä, kuten esim. vaatimus Michiganissa olleen valvontakameravideon julkaisemista, viittauksia Georgian osavaltion vaaleihin ja kirjoitusvirheitä.[19][20] Tuomari kieltäytyi ottamasta tapausta käsittelyyn myöhemmin samassa kuussa, koska hänen mukaansa liitovaltion tuomareilla ei ole valtuuksia puuttua osavaltioissa järjestettäviin vaaleihin.[21]
Toinen Powellin joulukuussa vireille panema oikeusjuttu koski Arizonan kuvernööri Doug Duceya ja osavaltion sisäministeri Katie Hobbsia. Powell vaati, että osavaltion valitsijamiesten pitäisi mennä Trumpille, koska joukko vaalitarkkailijoita ei hänen mukaansa kyennyt varmentamaan äänestäjien allekirjoituksia, Maricopan piirikunnassa mahdollisia kiistoja ratkovat henkilöt olivat puolueellisia ja Dominionin Voting System ei kyennyt huolehtimaan vaalisalaisuuden säilyttämisestä.[22] Liittovaltion tuomari ilmoitti viikkoa myöhemmin, ettei ota tapausta käsittelyyn puutteellisten todistusaineiston takia.[23]
Tammikuussa 2021 Dominion Voting Systems nosti oikeusjutun Powellia vastaan ja vaati tämän väitteiden aiheuttamasta vahingosta yli 1,3 miljardin dollarin korvauksia.[24]
Joulukuussa 2021 venezuelalainen liikemies Majed Khalil haastoi Powellin, Lou Dobbsin ja Fox Newsin oikeuteen kunnianloukkauksesta väittäen, että nämä olivat antaneet ymmärtää, että Khalil olisi ollut osallisena ääntenlaskukoneiden peukaloimiseen. Khalil vaati 250 miljoonan dollarin korvauksia.[25] Tapaus päättyi syyteneuvotteluiden jälkeen huhtikuussa 2023, eikä korvaussummia julkaistu.[26]
Georgian syyttäjävirasto asetti Powellin syytteeseen yhteensä seitsemästä eri rikoksen syytekohdasta:[27]
Lokakuussa 2023 Powell tunnusti syyllisyytensä ja suostui syyteneuvotteluihin. Hänet tuomittiin kuudeksi vuodeksi ehdolliseen, 6000 dollarin sakkoihin ja 2700 dollarin vahingonkorvauksiin. Lisäksi hänen tuli esittää kirjeitse julkinen anteeksipyyntö Georgian osavaltion asukkaille.[28] Powellin julkinen anteeksipyyntö oli vain yhden virkkeen mittainen ja kuului seuraavasti: "Pyydän anteeksi tekojani, jotka liittyvät Coffeen piirikunnan tapahtumiin".[29][30]