Sienten lisääntyminen

Sienten lisääntyminen on periaatteessa sekä suvutonta että suvullista. Sienet on biologisena kuntana elinkierroltaan niin monimuotoinen, että myös lisääntymistapoja on sangen moninaisia. Mitä suvulliseen lisääntymiseen tulee, on sienten kohdalla toisinaan parempi puhua pariutumistyypeistä kuin sukupuolista, mikä on miellettävä niin, että sukupuoli on yksi pariutumistyypin erityismuoto. On sienilajeja, joilta ei tunneta lainkaan suvullista lisääntymistä, vaan ainoastaan mitoosin avulla tapahtuva solunjakautuminen. Sienillä on myös tapauksia, joissa tuma jakautuu ehkä useastikin, mutta solu pysyy sangen pitkän aikaa monitumaisena. Saman solun tumat voivat myös olla erilaisia keskenään.^[1][2]

Siimalliset sienet

Itusienet, pötsisienet ja piiskansiimasienet lisääntyvät moninaisin tavoin, mutta yhteistä niille on siimallisuus parveiluitiöissä. Osa näiden sienikladien lajeista on koko elinkiertonsa ajan yksisoluisia, osa muodostaa monisoluisia yksinkertaisia rihmoja. Solujen lepoaste voi olla joko haploidi tai diploidi. Kasvavan vaiheen soluissa tapahtuu mitoottista solunjakautumista. Suvulliseen lisääntymiseen tarvitaan meioosi, ja syntyvät solut voivat pysyä ja kasvaa pitkänkin aikaa haploideina. Suvulliseen lisääntymiseen kuuluu tumien jakautumista, tumien ympärille kehittyvää solulimakertymää ja siiman kehittymistä, jolloin solu muuttuu parveiluitiöpesäkkeeksi. Sopivissa olosuhteissa tämä hajoaa, ja siimalliset parveiluitiöt kohtaavat toisensa muodostaen jälleen diploidin solun. Voidaan puhua naaras- ja urospuolisista parveiluitiöistä, mutta joissakin tapauksissa ne ovat samankokoisia ja samankaltaisia paitsi geeneiltään, eikä sukupuolta voi määritellä; kyseessä on isogamia.^[3]

Siimattomat ei-kaksitumaiset sienet ja keräsienet

Vähän tunnetut sienikunnan alakaaret Entophthoromycotina, Kickxellomycotina, Mortierellomycotina, Mucoromycotina ja Zoopagomycotina lisääntyvät erityisten yhtymäitiöiden avulla. Keräsienten suvullista lisääntymistä ei tunneta kunnolla – ei olla edes varmoja, tapahtuuko sitä (2013), mutta ne lisääntyvät tunnetusti suvuttomasti isäntäeliössään.^[4]

Kotelosienet

Kotelosienillä haplofaasi on yleensä vallitsevana kasvuvaiheena ja diplofaasi on lyhyt. Kotelosienten sienirihmasto lisääntyy suvuttomasti käyttäen kuromaitiöitä. Suvullisesti lisääntyessä kotelosienten rihmastoihin muodostuu muna- ja siittiöpesäkkeitä. Siittiöpesäkkeen tumat siirtyvät munapesäkkeisiin siitosrihmaa pitkin ja munapesäke kasvattaa niin sanotun askogeenisen rihman, joka on kaksitumaista ja johon tulee koukkumainen hakamuodostuma. Se varmistaa, että varsinaisiin itiöpesäkkeisiin tulee kahdenlaisia tumia. Itiöemissä on muodostuneita diploideja soluja, joista itiöt lähtevät liikkeelle. Toisaalta esimerkiksi kotelosieniin kuuluva leivinhiiva ei tee tiettävästi lainkaan itiöemiä eivätkä sen solut ole missään vaiheessa kaksitumaisia, mutta haploidin ja diploidin vaiheen solut jakautuvat itsenäisesti.^[5]

Kantasienet

Kantasieniin kuuluvan kevätrusokkaan punertava itiölaskeuma paperilla. Vaaleat itiöttömät raidat ovat helttojen jälkiä.

Kantasienillä on yleensä pitkä kasvullinen diplofaasi ja lyhyt haplofaasi, mutta poikkeuksia on. Kantasienten haploidi vaihe on nimeltään kantaitiö. Se tekee jakautumalla yksitumaista rihmastoa. Nämä rihmastot saattavat yhtyä, mikäli niillä on erilainen pariutumistyyppi; sukupuolesta ei oikein voi puhua. Näin muodostuva kaksitumainen diploidi rihmasto on kantasienen vallitseva olomuoto. Myös kantasienen itiöemä on tällaista rihmastoa. Hieman samantapainen kuin kotelosienen rihman hakamuodostelma on kantasienen rihmaston sinkilä. Sekin varmistaa, että muodostuvaan itiökannan emosoluun saadaan eri pariutumistyyppiä olevia tumia. Itiöemän itiökannasta lähtevät itiöt meioosin jälkeen. Kantasienten alakaaren sisälläkin on elinkierrossa huomattavia vaihteluita.^[6]

Lähteet

1. Raudaskoski, Marjatta & Salo, Vanamo: ”Elinkierrot”, Sienten biologia, s. 158–159. Helsinki: Gaudeamus, 2013. ISBN 978-952-495-297-2
2. Salo, Vanamo: ”Suvuton ja suvullinen lisääntyminen”, Sienten biologia, s. 155–158. Helsinki: Gaudeamus, 2013. ISBN 978-952-495-297-2
3. Salo, Vanamo: ”Siimalliset sienet”, Sienten biologia, s. 160-161. Helsinki: Gaudeamus, 2013. ISBN 978-952-495-297-2
4. Salo, Vanamo: ”Siimattomat ei-kaksitumaiset sienet; Keräsienet”, Sienten biologia, s. 161-163. Helsinki: Gaudeamus, 2013. ISBN 978-952-495-297-2
5. Salo, Vanamo: ”Siimalliset sienet”, Sienten biologia, s. 163-166. Helsinki: Gaudeamus, 2013. ISBN 978-952-495-297-2
6. Salo, Vanamo: ”Siimalliset sienet”, Sienten biologia, s. 166-171. Helsinki: Gaudeamus, 2013. ISBN 978-952-495-297-2