Sifoni eli suppilo on nilviäisillä esiintyvä anatominen rakenne. Sifoneita on niin joillakin vedessä elävillä kotiloilla, simpukoilla kuin pääjalkaisilla.[1] Ne ovat nilviäisen vaippaan kuuluvia putkimaisia rakenteita, joiden läpi virtaa vesi. Nilviäislajit käytettävät sifonilla kierrättämäänsä vettä muun muassa ravinnon hankkimiseen, hengitykseen, hylkyaineiden poistoon ja lisääntymiseen. Simpukoilla on yleensä erikseen sisään- ja ulosvirtausputket (hengitys- ja hylkyputket), muilla nilviäisillä on vain yksi putki.[1][2]
Jotkin simpukat kaivautuvat pohjasedimenttiin ja jättävät esiin vain sifonin kaksiputkisen pään, jonka kautta kierrättävät vettä, josta ne suodattavat ravintoa. Vedestä ne saavat kiduksillaan tarvitsemansa hapen.[3] Tällaisia lajeja ovat muun muassa Suomessakin elävät hietasimpukka (Mya arenaria) ja liejusimpukka (Limecola balthica)[4] sekä Tyynenmeren rannikoilla elävä geoduck (Panopea generosa), jonka sifonit saattavat olla yli metrin pituisia.[5]
Pääjalkaiset erityisesti mustekalat käyttävät sitä myös liikkeen synnyttämiseen reaktiovoimalla. Mustekalat käyttävät sifonia myös puolustautumiseen, ja nopean pakenemisen lisäksi saattavat sen avulla kaivautua pohjaan, jolloin pohjasta nouseva hiekka tai muta hautaa mustekalan. Ne suihkuttavat sen kautta myös mustetta, joka muodostaa veteen pilven. Pilvi häiritsee saalistajaa ja auttaa mustekalaa pakenemaan.[2]