Simpsoneiden lyhytfilmit ovat varhaisimpia, noin minuutin pituisia Simpsonin perheestä kertovia piirrosanimaatioita, joita esitettiin kevennyksinä televisiosarjan The Tracey Ullman Show kolmella ensimmäisellä tuotantokaudella vuosina 1987–1989. Sen jälkeen hahmot saivat oman televisiosarjansa, Simpsonit (The Simpsons).
Sarjakuvapiirtäjä Matt Groening keksi ja luonnosteli hahmot odotusaulassa odottaessaan pääsyä tuottaja James L. Brooksin puheille. Simpsonin perheenjäsenet saivat nimensä Groeningin omien perheenjäsenien mukaan. Bartin nimi on tosin anagrammi sanasta ”brat”, kakara.[1] Matt Groening kirjoitti jaksot ja laati storyboardit eli kuvakäsikirjoitukset.[2] Perhe oli varsin karkeasti piirretty, sillä Groening lähetti raakaluonnokset sellaisinaan animaattoreille olettaen heidän siistivän niitä. Animaattorit kuitenkin vain jäljensivät Groeningin mallipiirrokset hahmoista.[3] Lyhytfilmien animoinnin hoiti yhdysvaltalainen Klasky Csupo -studio. Värittäjänä toiminut Georgie Peluse päätti tehdä hahmoista ihonväriltään keltaisia.
Hahmojen ääninäyttelijät olivat samat kuin nykyisinkin: Dan Castellaneta (Homer), Julie Kavner (Marge), Nancy Cartwright (Bart) ja Yeardley Smith (Lisa). Castellaneta tosin esitti Homeria erilaisella äänellä kuin myöhemmin. Sivuhahmoista lyhytfilmeissä nähtiin vain isoisä ja Hassu-klovni, joita ääninäytteli Castellaneta. Lisan luonne oli aivan erilainen kuin myöhemmin, hän oli yhtä kauhukakara kuin Bartkin. Maggie osoittautui usein Simpsoneista älykkäimmäksi ja puhui joskus.
Lyhytfilmejä esitettiin kolmella The Tracey Ullman Show'n neljästä tuotantokaudesta. Neljännellä ja viimeisellä The Tracey Ullman Show'n kaudella Simpsoneilla oli jo oma puolen tunnin ohjelmapaikkansa.
Ensimmäinen lyhytfilmi ”Good Night” ja hieman lyhennetyt versiot neljästä muusta sisältyvät Simpsonien 7. tuotantokauden kokoelmajaksoon ”Menneitä muistellen”. Lisäksi lyhytfilmi ”Family Portrait” nähdään 18. kauden jakson ”Ulalla uutisista” alussa (400:nnen jakson kunniaksi) ja lyhennetty versio lyhytfilmistä ”The Aquarium” 29. kauden jakson ”Lisan blues” alussa. Niihin on viitattu myös muilla tavoin eräissä Simpsonien jaksoissa; esimerkiksi 26. kauden jaksossa ”Kauhujen talo, osa 25” Tracey Ullman Show’n vanhat Simpsonit palaavat kummittelemaan nykyisten Simpsonien kotiin.
Vain muutama näistä lyhytfilmeistä on julkaistu DVD:llä. ”Good Night” sisältyy Simpsonien 1. kauden DVD-julkaisuun. Groening on ilmoittanut, että kaikki lyhytfilmit tulevat saataville matkapuhelimille.[4]
Sekalaista | |
---|---|
Luettelot | |
Tuotantokaudet | |
Elokuvat ja erikoisjaksot | |
Videopelit |