Dmitri Šostakovitšin sinfonia nro 10 e-molli, op. 93 valmistui 1950-luvun alussa. Kantaesityksen soitti Leningradin filharmoninen orkesteri Jevgeni Mravinskin johdolla 17. joulukuuta 1953. Šostakovitšin kirjeiden perusteella teos sävellettiin kokonaisuudessaan heinäkuun ja lokakuun 1953 välisenä aikana. Säveltäjän tuntenut Tatjana Nikolajeva on kertonut, että teos olisi valmistunut vuonna 1951. Sinfoniasta on säilynyt osittaisia luonnoksia jo vuodelta 1946. Šostakovitšin 10. sinfonia oli ensimmäinen laaja orkesteriteos, joka esitettiin Neuvostoliitossa Josif Stalinin kuoleman jälkeen.
Šostakovitš esittää sinfonian kolmannessa osassa ensimmäistä kertaa DSCH-motiivin. Tämä neljän nuotin (D–Es–C–H) melodia rakentuu Šostakovitšin kyrillisistä nimikirjaimista (Д. Ш.) translitteroituna saksaksi (D. Sch.), ja se toimii Šostakovitšin henkilökohtaisena puumerkkinä. Myös muut merkittävät säveltäjät ovat luoneet musiikillisia nimikirjoituksia samalla tavalla: Johann Sebastian Bach käytti koko sukunimestään koostuvaa B–A–C–H-motiivia, samoin kuin Béla Bartók (tai unkarilaisittain kirjoitettuna Bartók Béla) motiivia B–A–B–E, ja Arnold Schönberg motiivia S–C–H–B–E–G (Es–C–H–E–G).
Šostakovitšin 10. sinfonia jakautuu neljään osaan: