Sinfonia nro 2 (Tšaikovski)

Pjotr Tšaikovskin toinen sinfonia (c-molli, op. 17) on vuonna 1872 sävelletty ja vuosina 1879–1880 revisoitu sinfonia.[1][2] Erityistä teoksessa on se, että teemoina on käytetty kansansävelmiä, ja myös Tšaikovskin itse kehittämissä teemoissa on kansanlaulun piirteitä. Tämä oli tyypillisempää Viiden ryhmälle ja tekikin vaikutuksen varsinkin Nikolai Rimski-Korsakoviin. Sinfoniassa käytetyt kansansävelmät ovat ukrainalaisia. Musiikkikriitikko Nikolai Kaškin antoi sinfonialle lisänimen ”Vähävenäläinen”. Vähä-Venäjä on Ukrainasta Venäjällä käytetty nimitys, joka kuitenkaan ei ollut Ukrainassa arvossa pidetty edes 1800-luvulla.[1]

Tšaikovskin toisen sinfonian ensimmäisen osan avaa pitkää käyrätorvelle laadittu soolo, joka perustuu kansanlauluun ja johon palataan toistuvasti. Toinen osa on häämarssi Tšaikovskin itse hylkäämästä oopperasta Undina. Kolmas osa on ABA-muotoinen scherzo. Sinfonian päättävä finaali oli osista säveltäjän henkilökohtainen suosikki. Siinä kansansävelmien käyttö on yhdistetty innovatiiviseen rakenteeseen ja epätavalliseen harmoniseen etenemiseen.[1] Sinfonian revisoinnin yhteydessä Tšaikovski teki laajoja muutoksia teoksensa ensimmäiseen osaan ja finaaliin.[2]

Tšaikovskin toisen sinfonian tyypillinen esitys kestää hieman yli puoli tuntia.[1][2]

  1. Andante sostenuto – Allegro vivo
  2. Andantino marziale, quasi moderato
  3. Scherzo. Allegro molto vivace
  4. Finale. Moderato assai – Allegro vivo[2]
  1. a b c d e Eric Bromberger, Symphony No. 2, “Little Russian” LA Phil, viitattu 5.9.2024 (englanniksi)
  2. a b c d Robert Cummings, Symphony No. 2 in C minor ("Little Russian"), Op. 17 AllMusic, viitattu 5.9.2024 (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]