Sisäilmaongelma

Sisäilmaongelmalla viitataan usein sisäilmaperäisiin terveydellisiin haittoihin tai viihtyvyyshaittoihin. Sisäilmaperäisten terveydellisten haittojen yhteydessä on käytetty myös termiä ”sairas rakennus” -oireyhtymä. Se tarkoittaa joukkoa erilaisia rakennuksessa koettuja oireita, jotka kehittyvät vähitellen ja häviävät tai lievenevät muualla. Sisäilmaongelma liitetään usein kosteus- ja homevaurioon, vaikka sisäilmaongelmalla voi olla muitakin syitä.[1]

Eduskunnan tarkastusvaliokunta tuli mietinnössään (2013) johtopäätökseen, että rakennusten kosteus- ja homevauriot lisäävät tilankäyttäjien terveysriskejä. Kosteus- ja homevaurioilla on ajallinen yhteys astman syntyyn ja pahenemiseen, hengitystieinfektioihin ja hengitystieoireiluun. Vaikka näyttö on vasta viitteellinen, hometutkimuksen mukaan on todennäköistä, että altistuminen kosteusvauriomikrobeille, muille mikrobiologisille tekijöille tai kemiallisille yhdisteille voi olla merkittävä oireilun aiheuttaja. Lisäksi vaurioiden ennaltaehkäisy ja oikein tehdyt korjaukset näyttävät vähentävän tilan käyttäjien sairastumisriskiä. [2]

Viranomaisten toiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakennuksiin liittyvät terveyshaitat saivat laajempaa julkisuutta ensimmäisen kerran 1970-luvun lopulla, kun huomattiin että tilankäyttäjät raportoivat epäspesifejä oireita rakennuksiin liittyen. Maailman terveysjärjestö WHO julkaisi ensimmäisen arvionsa sairas rakennus -oireyhtymästä 1986, jolloin se arvioi terveydellisiä sisäilmaongelmia esiintyvän 10–30 % uusista toimistorakennuksista.[3] Eräät asiantuntijat suosittavat luopumista sairas rakennus -oireyhtymän käsitteestä sitä mukaa, kun ihmisten tuntemiin ongelmiin löytyy rakennukseen ja sen sisäilmaan liittyviä syitä. Olisi parempi puhua rakennukseen liittyvistä sairauksista, esimerkkinä kosteusvauriomikrobeille altistumisesta seurannut astma, formaldehydin aiheuttama silmätulehdus ja huonosta ilmanvaihdosta johtuva päänsärky.[4]

Suomen Lääkärilehti (7/2007) julkaisi ns. Majvik II -suosituksen "Kosteusvauriomikrobeihin liittyvien oireiden selvittely". Suosituksen laati asiantuntijaryhmä, johon kuului henkilöitä muun muassa Työterveyslaitoksesta, silloisesta Kansanterveyslaitoksesta (nyk. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä. Vaikka Majvik II asiantuntijaryhmä piti ongelman mittakaavaa merkittävänä, sen mukaan julkisuudessa on esiintynyt pahoja ylilyöntejäkin, jotka ovat herättäneet ihmisissä liioiteltuja kosteus- ja "home"-pelkoja. Asiantuntijaryhmän mukaan kosteusvauriomikrobien lisäksi rakennusmateriaalit voivat hajotessaan kosteuden vaikutuksesta tuottaa kemiallisia hajoamistuotteita, jotka saattavat aiheuttaa oireita.[5]

Huolimatta lääkäreille suunnatusta ohjeistuksesta eduskunnan tarkastusvaliokunta totesi mietinnössään 2013, että rakennusten terveellisyyteen ei suhtauduta riittävällä vakavuudella. Oireilevien ja sairastuneiden potilaiden tutkimukset, hoito ja tuki ovat valiokunnan mielestä heikosti järjestettyjä. Monet sairastuneet ihmiset ovat kokeneet itsensä väliinputoajiksi ja huonosti kohdelluiksi. Valiokunta korostaakin potilaan asianmukaista hoitoa ja auttamisen tärkeyttä, vaikka aina ei löydetäkään oireille ja sairauksille lääketieteellisiä syitä. Ristiriitatilanteissa potilaan tarve saada hoitoa painaa valiokunnan mielestä enemmän kuin oireiden ja sairauden lääketieteellisten syiden tarkka selvittäminen. Valiokunnan mielestä tilanteen korjaamista auttaa jo sekin, jos ihmisille rehellisesti kerrotaan, mitä aihealueesta tällä hetkellä tiedetään ja mitä ei tiedetä.[2]

Helsingin seudun yliopistollisen keskussairaalan infektiosairauksien klinikan ylilääkärinä työskennellyt Professori Ville Valtonen kritisoi vuonna 2017 Kansaneläkelaitosta, suomalaisia vakuutusyhtiöitä ja Työterveyslaitosta siitä, että ne rikkovat lakia, kun eivät myönnä homesairaille heille kuuluvia lakisääteisiä etuuksia[6].

Sisäilmaongelma ja rakentaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisäilmaongelmien mittakaava on Suomessa kansantaloudellisesti merkittävä.[2] Eräs tähän johtaneista syistä on, että rakennuskannan todellista korjaustarvetta ei tunnisteta. Kosteus- ja homevaurioista aiheutuvia terveyshaittoja ja kansantaloudellisia menetyksiä ei ole kyetty vähentämään käytössä olevin keinoin, eikä uusien kosteusvaurioiden syntyä ole pystytty estämään. Rakentamisen laadussa ei ole tapahtunut parannusta ja rakennusten kunnossapidossa ja korjauskulttuurissa on edelleen merkittäviä puutteita. Kosteus- ja homevaurioiden ennalta ehkäisemiseen ja korjaamiseen sekä vaurioista aiheutuvien haittojen huomioimiseen on liittynyt monia puutteita ja koettuja epäkohtia, jotka vaikeuttavat ja hidastavat olennaisesti tilanteen korjaamista. Rakennusten terveelliseksi saamiseen liittyvät isot epäonnistumisen riskit, merkittävät tieto- ja tutkimustarpeet, asiantuntemuksen ja osaamisen puute sekä ongelmat käytetyissä menetelmissä ja toimintatavoissa.[2]

Sisäilmaongelman tunnistaminen mittauksin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ilmanlaatumittari.

Sosiaali- ja terveysministeriö suosittelee sisäilmaongelman tunnistamiseen Asumisterveysohjeen mukaisia menetelmiä. Ohjeessa on mainittu kemiallisten ja mikrobiologisten epäpuhtauksien määriä ja fysikaalisia oloja kuvaavia lukuja, joskaan ne eivät ole luonteeltaan sitovia. Ohjearvot perustuvat pääasiassa aikaisemmin terveydenhoitolain nojalla julkaistuihin suosituksiin, terveydensuojeluviranomaisten käytännön kokemuksiin, kansainvälisiin julkaisuihin sekä mikrobiologisilta ohjearvoiltaan erityisesti THL:n tutkimuksiin. STM toteaa, että terveyshaittaa ei yleensä aiheudu, kun mitatut olosuhteet asunnossa tai muussa oleskelutilassa ovat niiden mukaisia.[7] Toisaalta Työterveyslaitoksen teettämissä menetelmäartikkeleissa todetaan, ettei laitoksen käyttämiä mittausmenetelmiä voi käyttää terveysvaaran arvioinnissa.[8] Toisin sanoen sisäilmaongelmat nähdään käytännössä rakennuksen teknisenä kuntoarviona. Jos tekniset arvot eivät ylity, tilat luokitellaan viranomaistasolla käyttökelpoisiksi. Vaikka sisäilmaongelmaa pidetään ensisijaisesti terveyttä uhkaavana haittana,[9] terveydellisiä seurauksia ei voida osoittaa STM:n suosittelemilla menetelmillä rakennuksesta johtuviksi.

Sisäilmaongelmien aiheuttajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Usein sisäilmaongelmat yhdistetään homeeseen, mutta aiheuttajiin lukeutuu monet eri tekijät. Terveydelle vaarallisimpia ovat alle 0,1 mikrometrin kokoiset nanopartikkelit. [10] Kosteus ja home muodostavat noin 3% sisäilmaongelmista, 50% muodostuu ulkoa tulevista PM2,5 kokoisista partikkeleista (ilmansaasteet, hiukkaspäästöt, siitepöly), 16% sisältä tulevista PM2,5 partikkeleista (pienhiukkaset vaatteista ja tavaroista, kemikaalipäästöt kuiduista ja pintamateriaaleista), 16% radonista, 7% bioaerosoleista, 4% hiilimonoksidista, 2% kaasumaisista yhdisteistä (VOC) ja 2% passivisesta tupakoinnista. [11] [12] Myös puutteellinen ilmanvaihto ja siihen liittyvät tekijät voivat aiheuttaa sisäilmaongelmia. [13] Vanhoissa rakennuksissa on käytetty kyllästysaineena ja homeen estoaineena kemikaaleja (kivihiilipiki, kreosoottiöljy ja kloorifenolit), jotka ovat ovat nykyisin kiellettyjä.[14]

THL:n ja Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan lasten vanhempien tietoisuus ja huoli koulurakennuksen mahdollisista sisäilmaongelmista lisää oireiden raportointia sisäilmakyselyissä.[15]

Sisäilmaongelmien tutkimusperinteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Laaja homevaurio seinässä.

Homeongelma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisäilmaongelmien tutkiminen aloitettiin nykyisessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa vuonna 1983.[16] Sisäilmaongelmia on tutkittu laitoksessa siis yli kolmenkymmenen vuoden ajan ensisijaisesti homeongelmana. Mahdollisesti pitkästä tutkimusperinteestä johtuen sisäilmaongelmat mielletään nykyäänkin homeesta johtuviksi ongelmiksi. Tutkimustyön tuloksena on ollut, että kosteusvaurioituneissa rakennuksissa mikrobit ovat erilaisia lajiltaan ja määrältään verrattuna vaurioitumattomiin rakennuksiin. Terveydelliset haitat on kyetty liittämään mikrobivaurioiden olemassaoloon ulkomaisissa tutkimuksissa.[17] Tutkijat ovat hakeneet oireilun syytä homeiden lisäksi materiaaliemissioista ja allergeeneista.[18]

Allergeenit ja tavanomaiset ärsykkeet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HYKS:n iho- ja allergiasairaalan yhteyteen perustettiin vuonna 1995 sisäilmapoliklinikka. Sinne alettiin ohjata yliherkkyyksistä kärsiviä potilaita, joiden terveysoireiden syyksi epäiltiin koti- tai työympäristöä. Kotikäynneillä havaitut yleisimmät löydökset ovat vahvistaneet käsitystä, etteivät ihmiset yleensä osaa tunnistaa asumis- ja työympäristössä ilmeneviä tavanomaisia ärsykkeitä eivätkä näin ollen myöskään korjata niitä. Kotikäyntien perusteella yleisimmät löydökset olivat puutteellinen ilmanvaihto (82 % tapauksista), kosteus- ja homevauriot (62 %), sisustus- ja materiaaliongelma (57 %), tupakointi (30 %) ja lemmikkieläimet (29 %).[19]

VOC-ongelma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedetään, että kosteusvaurioituminen voi käynnistää materiaalin kemiallisen hajoamisen ja että uudet materiaalit saattavat toimia sisäilman haitta-aineiden päästölähteinä. Työterveyslaitos on julkaissut erilaisia sisäilman viitearvoja haihtuville orgaanisille yhdisteille (VOC-yhdisteet). Näitä ovat muun muassa ammoniakki ja formaldehydi. Viitearvojen ylittyminen tulkitaan epätavalliseksi VOC-aineen lähteeksi, eikä niitä voi käyttää terveysriskin arvioinnissa.[20]

Toksisuusongelma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Home- ja VOC-tutkimusten ideana on ollut löytää yksittäisiä altisteita, joiden terveysvaikutuksia voitaisiin tutkia. Toisaalta tiedetään, että hengitettävä sisäilma on aina monimutkainen seos eri lähteistä peräisin olevia yhdisteitä, joiden pitoisuudet vaihtelevat. Näiden aineiden yhteisvaikutukset voivat olla ennalta arvaamattomia, sillä samanaikainen altistuminen pienillekin pitoisuuksille useita toksisia yhdisteitä voi johtaa vakavampiin terveyshaittoihin kuin mitä nämä aineet yksinään aiheuttavat.[21] Koska yksittäisten aineiden mittaaminen ei useinkaan voi johtaa terveysperusteisiin tulkintoihin, on lähdetty tutkimaan solukokeilla vasteperusteista toksisuutta huonepöly- ja ilmanäytteistä. Professori Salkinoja-Salosen tutkimusryhmässä onkin onnistuttu erottelemaan valituskohteet terveistä kohteista toksisuusmittausten avulla.[22]

Toksisuuden tutkimista varten perustettiin ToxTest-hanke vuonna 2010. Hankkeen lopputulos oli, että tutkimusryhmät jäivät erimielisiksi lopputulosten tulkinnasta. Viidestä tutkimusryhmästä kaksi julkaisi tuloksensa, kolme jätti raportoimatta. Lisäksi tulokset analysoinut tutkimusryhmä jätti raportoimatta oleellista tietoa muun muassa viitearvojen määrityksistä ja muista korrelaatiotulkinnan kannalta välttämättömistä tiedoista. Täten ulkopuoliset tahot eivät käytännössä ole päässeet arvioimaan menetelmän onnistumista.[23]

Ratkaisuja sisäilmaongelmiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ratkaisumalli riipuu itse ongelmasta. Jotkin ongelmat vaativat rakenteellisia korjauksia (home, kousteusvauriot), kun taas toisten kohdalla tilanne voidaan ratkaista erilaisilla ilmansuodattimilla.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Sisäilmayhdistys: Sisäilmaoireet SIY ry. Arkistoitu 7.3.2014. Viitattu 7.3.2014.
  2. ↑ a b c d Eduskunnan tarkastusvaliokunta: Tarkastusvaliokunnan mietintö web.eduskunta.fi. 2013. Arkistoitu 7.3.2014. Viitattu 7.3.2014.
  3. ↑ Indoor Air Facts United States Environmental Protection Agency. Viitattu 7.3.2014.
  4. ↑ Tari Haahtela: Sairaat rakennukset 2009. Terveyskirjasto. Arkistoitu 7.3.2014. Viitattu 7.3.2014.
  5. ↑ Kosteusvauriomikrobeihin liittyvien oireiden selvittely Suomen Lääkärilehti. Arkistoitu 7.3.2014. Viitattu 7.3.2014.
  6. ↑ Homesairaita kyykytetään, sanoo infektiolääkäri: Tuhansia on sairauseläkkeellä masennuksen takia, vaikka todellinen syy on home. Helsingin Sanomat 4.5.2017. http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005195637.html
  7. ↑ Asumisterveysohje, tiivistelmä 21.05.2003. Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 7.3.2014.
  8. ↑ Salonen et al.: Fungi and bacteria in mould-damaged and non-damaged office environments in a subarctic climate. Atmospheric Environment 41, 2007, s. 6797–6807. Finnish Institute of Occupational Health.
  9. ↑ Valtakunnalliset kosteus- ja hometalkoot käynnistyvät 26.10.2009. Sosiaali- ja terveysministeriö. Arkistoitu 7.3.2014. Viitattu 7.3.2014.
  10. ↑ Otto Hänninen & Arja Asikainen: Ilmanvaihto ja terveys. Suuria mahdollisuuksia vai kinkkisiä kompromissejä. Ympäristö ja terveys, Toukokuu 2013.
  11. ↑ Mikä sisäilmassa sairastuttaa? genano.com. Arkistoitu 22.2.2019.
  12. ↑ Sisäilma - Ympäristöterveys - THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 22.2.2019.
  13. ↑ Viheliäiset sisäilmaongelmat ratkeavat tutkitulla tiedolla ja nykyistä paremmalla yhteistyöllä THL-blogi. 16.3.2016. Viitattu 22.2.2019.
  14. ↑ Sisäilmatutkimus Suomen Rakennusterveyspalvelut. Viitattu 28.3.2022.
  15. ↑ Tiina Örn: Tutkimus: Sisäilmaongelmien pelko lisää oireita – "Oireilua ei voi käyttää suoraan ongelmien mittarina" Vantaan Sanomat. Viitattu 19.3.2020.
  16. ↑ Aino Nevalainen: Juhlaesitelmä, Suomen ympäristötieteilijät ry 29.10.2011. Itä-Suomen yliopisto. Viitattu 7.3.2014.
  17. ↑ Dampness in Buildings and Health – report from an ongoing epidemiological investigation in Sweden Public Health Sciences, Karlstad University, Sweden. Arkistoitu 6.3.2016. Viitattu 7.3.2014.
  18. ↑ Anne Hyvärinen: Characterizing moisture damaged buildings : Environmental and biological monitoring. Määritä julkaisija!
  19. ↑ Marjatta Malmberg: [http://www.ebm-guidelines.com/xmedia/duo/duo94399.pdf Kokemuksia kotien ja työpaikkojen sisäilmaongelmista] 2004. Duodecim. Viitattu 8.3.2014.
  20. ↑ Salonen et al.: Airborne concentrations of volatile organic compounds, formaldehyde and ammonia in Finnish office buildings with suspected indoor air problems. J Occup Env Hyg, 2009, s. 6:200-9.
  21. ↑ STM, THL, TTL ja HY tiedottavat: Suomalaiset tutkijat aloittavat laajan hometutkimuksen thl.fi. Viitattu 7.3.2014.[vanhentunut linkki]
  22. ↑ Andersson et al.: Boar spermatozoa as a biosensor for detecting toxic substances in indoor dust and aerosols. Toxicology in Vitro, 2010, s. 2041-2052. Helsingin yliopisto.
  23. ↑ Toksikologisen menetelmän kehittämissuunnitelma TOXTEST 2010-2012 stm.fi. 22.2.2013. Arkistoitu 7.3.2014. Viitattu 7.3.2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]