Sosiaalinen evankeliumi
Sosiaalinen evankeliumi (engl. Social Gospel) oli uskonnollinen sosiaalinen uudistusliike, joka oli huomattava toimija Yhdysvalloissa 1870-luvulta 1920-luvulle.[1] Sosiaalisen evankeliumin liike oli amerikkalainen versio eurooppalaisesta kristillisestä sosialismista. Liikkeen jatkeeksi kehittyi Yhdysvaltain moderni uskonnollinen vasemmisto, jonka 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alussa kehittämät teologiset tulkinnat ja poliittiset ohjelmat ovat olennainen osa kaikkea amerikkalaista vasemmistolaisuutta.[2]
Liikkeen kannattajat esittivät, että Jumalan valtakunta vaatii teollisen yhteiskunnan yhteiskunnallista ja yksilöllistä uudistamista, jotka perustuivat raamatullisiin esimerkkeihin hyväntekeväisyydestä ja oikeudenmukaisuudesta. Sosiaalisen evankeliumin liike vaati muun muassa työvoimapoliittisia uudistuksia. Monet sosiaalisen evankeliumin ihanteista toteutuivat 1930-luvulla työväenliikkeen järjestäytyessä ja presidentti Franklin D. Rooseveltin New Deal -lainsäädännössä.[1]
Sosiaalisen evankeliumin julistajia olivat erityisesti liberaaliteologiset saarnaajat kuten Washington Gladden ja Lyman Abbott. Liikkeen oppia kehittivät edelleen Charles Monroe Sheldon sekä Walter Rauschenbusch.[1]
Oppi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sosiaalisen evankeliumin liike vastustaa sekä kapitalismin että kommunismin äärimuotoja. Käsityksen taustalla on optimistinen liberaaliteologia, jonka mukaan maailma kehittyy historian kuluessa ihmisten tekojen kautta kohti Jumalan valtakuntaa.[3]
Sosiaalinen evankeliumi oli liberaaliteologisen koulukunnan poliittinen ja ohjelmallinen ulottuvuus, jolla yritettiin puuttua teollistumisen ja kaupungistumisen, yhä monopolistisemman markkinatalouden ja tieteellisen ajattelun leviämisen aiheuttamiin moniin haasteisiin.[4]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhdysvaltain uskonnollisen vasemmiston tausta on 1860–1865 käydyn sisällissodan yhteiskunnallisessa muutoksessa. Tuolloin koettu rakennemuutos kävi yksiin laajan maailmankuvallisen myllerryksen ja murroksen kanssa, joka murensi Yhdysvalloissa vallinnutta olennaisesta protestanttista ja perinteistä raamattupohjaista maailmankuvaa.[2]
Taustalla vaikuttivat osaltaan siirtolaisuusaallot, jotka toivat maahan suuria määriä sosialismiin mieltynyttä väestöä itäisen ja Etelä-Euroopan kulttuuripiireistä. Samoin vaikutti modernin, puhtaan maallisen tieteellisen ajattelun vakiintuminen osissa akateemista ja poliittista eliittiä. Näihin muutoksiin oli myös kirkkojen vastatta ja alettava etsiä uusi keinoja julistukseensa ja toimintatapoihinsa relevanttiuden ja uskottavuuden säilyttämiseksi.[2]
Osallistuminen yhteiskuntakeskusteluun
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sosiaalisen evankeliumin liike valtasi tilaa yhteiskunnallisessa keskustelussa, kun 1800-luvun lopulla fundamentalistinen liike vetäytyi päätöksenteosta. Kymmenen vuotta sisällissodan päättymisen jälkeen sosiaalinen evankeliumi oli vallannut keskustelun omilla tulkinnoillaan tapahtuneen muutoksen merkityksestä.[4]
Sosiaalisen evankeliumin liike teki ehdotuksia muutoksesta aiheutuneesta ahdingosta vapautumiseen. Liikkeen kannattajat omaksuivat niin sanotun modernistisen eli liberaaliteologian ja rakensivat sille uskontopohjaisen, poliittisesti vasemmistolaisen muutosohjelman.[4]
Kannattajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Liikkeen jäsenet olivat nuoremman polven pappeja ja maallikkoja. Liikkeen kannattajia oli kaikissa sisällissodan jälkeisen aikakauden protestanttisissa kirkkokunnissa ja vähäisemmässä määrin katolisessa kirkossa. Yllyke uskonyhteisöjen opin ja käytännön uudelleen arvioimiseen tuli ympäristön nopeasta muutoksesta, ja omat asemat pyrittiin turvaamaan mukauttamalla oma oppi modernin ajan keskeisiin aatevirtauksiin.[4]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ruotsila, Markku: Uskonnollinen vasemmisto Yhdysvalloissa. (Historia, oppi ja politiikka) Tampere: Tampere University Press, 2014. ISBN 978-951-44-9386-7