Sten Suvio

Sten Suvio
Henkilötiedot
Koko nimi Sten Suvio (ent. Schuschin)
Syntynyt25. marraskuuta 1911
Viipurin mlk
Kuollut19. lokakuuta 1988 (76 vuotta)
Helsinki
Kansalaisuus Suomi
Nyrkkeilijä
Lempinimi Stepa
Painoluokka välisarja
Ammattilaistilastot
Ottelut 46
Voitot 34
– tyrmäysvoitot 15
Tappiot 9
Ratkaisemattomat 3
Ei tuomiota/
mitätöity		 0
Mitalit
Maa:  Suomi
Miesten nyrkkeily
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Berliini 1936 66,6 kg

Sten Suvio (aik. Schuschin, 25. marraskuuta 1911 Hannila, Viipurin mlk – 19. lokakuuta 1988 Helsinki[1]) oli ensimmäinen suomalainen nyrkkeilyn olympiavoittaja.

Suvio oli nuorena lupaava jalkapalloilija, luistelija ja painija. Nyrkkeilijänä hän otteli ensimmäisen kerran 15-vuotiaana 1927.

Sotamies Suvio haavoittui jatkosodassa Viitanassa 28. syyskuuta 1941. Kranaatin sirpaleet repivät hänen vasemman kätensä peukalon sekä vioittivat paria muuta sormea. Vammoistaan huolimatta hän pystyi jatkamaan nyrkkeilyä.

Amatöörinyrkkeilijänä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SM-hopealle hän ylsi jo 1929 ja 1930, mutta suurempaa huomiota hän herätti Ruotsi-maaottelussa 1931 tyrmätessään Pelle Edlundin. Välisarjan Suomen mestariksi hän nousi 1933 ja vankisti mainettaan saman vuoden lopulla tyrmäämällä olympiamitalisti Bruno Ahlbergin ottelussa, jota kutsuttiin jatkossa "Viipurin pamaukseksi". Myöhemmin Suvio voitti Ahlbergin pisteillä neljästi. Viidessä maaottelussaan (kolmasti Ruotsia ja kahdesti Viroa vastaan) Suvio oli voittamaton.

Berliinin olympiakisoissa 1936 Suvio otteli välisarjassa (alle 66,6 kg) viisi ottelua. Hän voitti selvästi Japanin Ri Keikanin, Australian Arthur L. Cookin, Unkarin Imre Mándin ja Tanskan Gerhard Petersenin. Suvion finaalivastustaja oli Saksan Michael Murach, joka johti ensimmäisen erän mutta sai sitten useita osumia ja kävi kolmannessa erässä lattiassakin. Suvio voitti kultaa selvällä pistevoitolla.[2]. Ohessa Viktor Smedsiin kuvaus Lauri Santalan toimittamassa Berliinin kisojen olympiakirjassa loppuottelun vaiheista[3]:

»Murach aloitti hyvin lupaavasti ja voitti kuin voittikin ensimmäisen erän, mutta Suvio ei näyttänyt lainkaan rasittuneen niistä iskuista, jotka erän aikana olivat osuneet häneen. Toisen erän alussa Murachin vielä rohkeammaksi käydessä osui oikea ’Viipurin pamaus’ hänen leukaansa. Murach menetti henkisen tasapainonsa ja heittäytyi vimmatusti Suvion kimppuun. Tämänlainen hyökkäämistapa on aina ollut Suvion etevälle vastaiskemistaidolle tervetullut. Suvion täysosumista Murachin kunto aleni alenemistaan ja kolmannessa erässä hänen oli peräännyttävä alinomaa Suvion iskualueen ulkopuolelle. Menipä hän kerran lattiaankin. Suvion voitto oli vakuuttava.»

Ammattilaisena

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

"Stepa" Suvio siirtyi ammattilaiseksi lähes heti olympiavoittonsa jälkeen eli marraskuussa 1936, jolloin hän otteli Lontoossa ensimmäinen ottelunsa, joka päättyi tappioon. Sen jälkeen hän siirtyi Yhdysvaltoihin ja otteli siellä Brooklynissä New Yorkissa toukokuusta syyskuuhun 1937 kahdeksan ottelua, joista tuli seitsemän voittoa. Viimeisessä tuli tappio. Sen jälkeen hän palasi Eurooppaan ja otteli helmikuusta 1938 elokuuhun 1939 Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Ranskassa ja Saksassa. Toinen ottelu käytiin Helsingissä, ja vastustaja oli tuttu ammattilaiseksi siirtynyt suomalainen olympiamitalisti Bruno Ahlberg. 12-eräinen ottelu päättyi ratkaisemattomana. Pahin vastustaja oli Saksan Gustav Eder, jonka hän kohtasi kesällä 1939 kaksi kertaa ja koki molemmilla kerroilla pistetappion.[4]

Talvisodan jälkeen Suvio jatkoi ammattilaisuraansa. Syyskuussa 1940 hänellä oli Saksassa kolme ottelua, jotka hän voitti. Sen jälkeen hän otteli Tanskassa, Ruotsissa, Sveitsissä ja Italiassa saavuttaen pääosin voittoja. Marraskuussa 1942 hän otteli erikoisen ottelun, sillä ottelupaikkana oli edellisen vuoden kesänä vallattu Viipuri, ja otteluillassa oli vain yksi ottelu hänen ja saksalaisen Hans Heuserin välillä. Huhtikuussa 1943 hän otteli viimeisen sodan ajan ottelunsa. Vastustajana oli Tanskan Poul Kops, jonka hän voitti tyrmäyksellä.

Sodan jälkeen hän jatkoi ammattilaisuraansa, vaikka otteluita oli heti vaikea saada järjestettyä. Lokakuussa 1945 hän otteli ensimmäisen kerran sodan jälkeen vastustajanaan Tanskan Henry Nielsen, jonka hän kohtasi uudelleen huhtikuussa 1946. Molemmat ottelut päättyivät ratkaisemattomina. Sodan aikana hän oli kokenut pistetappion Nielsenille. Sen jälkeen hän otteli syksyyn 1947 mennessä suomalaisia, ruotsalaisia ja ranskalaisia vastustajia vastaan. Keväällä 1948 hän otteli kolme ottelua Etelä-Afrikassa, mutta koki niissä kaksi tappiota. Huhtikuussa 1949 hän otteli vielä kaksi ottelua Ruotsissa ja viimeisen Suomessa päättäen siihen ammattilaisuransa.

Hän otteli vuonna 1949 päättyneellä ammattilaisurallaan 46 ottelua ja voitti niistä 34. Sodassa hän menetti syksyllä 1941 vasemman käden peukalonsa. Einari Mannerla ja Sulo Kolkka kertovat kirjassaan "Suomen maailmanmestarit" Suvion vasemmasta kädestä näin:

”Juuri vasemman eli ’kultamitalikäden’ iskutekniikan Suvio oli erikoisharjoitteluin kehittänyt pitemmälle kuin kukaan muu suomalaisnyrkkeilijä. Vasen käsi teki 85 % työskentelystä, oikean täydentäessä lopun.”

Valmentajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sten Suvio palkintoineen.

Lopetettuaan nyrkkeilyuransa Suvio toimi Ruotsin valtakunnanvalmentajana 1949–1957 ja Turkin nyrkkeilyliiton valmentajana kolme vuotta. Hän toimi mm. Urheilukomppanian nyrkkeilyn lajivalmentajana vuonna 1970. 1970- luvun alussa Suvio siirtyi valmentamaan Tampereen Työväen Nyrkkeilijöihin.

Muuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sten Suvio nimettiin vuonna 2005 Suomen nyrkkeilyn Hall of Famen jäseneksi.

Tanssinopettaja ja taiteilija Aira Samulin oli Sten Suvion veljentytär.

Sten Suvio on haudattu Malmin hautausmaalle kortteliin 87–1–4.

Saavutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Olympiakultaa Berliinissä 1936 (välisarja / alle 66,6 kg)
  • SM-kultaa 1933–36 (välisarja)
  • SM-hopeaa 1929–30
  • 5 maaottelua (5 voittoa)
  • Ammattilaisena 46 ottelua (34 voittoa)


Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Mannerla, Einari & Kolkka, Sulo: Suomen maailmanmestarit – Olympia- ja MM-kisojen urheiluvoitot ja voittajat, s. 100. Otava, 1944.
  • Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 322. Graface Jyväskylä, 2001. ISBN 951-98673-1-7

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Muistokirjoitus. Helsingin Sanomat 22.10.1988 s. 26 (näköislehti)
  2. ↑ Aho, Erkki: Sten Suvio – lajilleen vihkiytynyt urheilunhistoria.blogspot.fi. 19.7.2014. Viitattu 11.7.2015.
  3. ↑ Santala, Lauri (toim.): Olympialaiskisat – V osa, s. 285–287. WSOY, 1937.
  4. ↑ BoxRec - Sten Suvio boxrec.com. Viitattu 10.8.2015 (englanniksi).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sten Suvio.