Sulkeistaminen
Sulkeistaminen on fenomenologiassa käytetty käsite arvostelusta pidättymiselle. Sanan taustalla on antiikin kreikkalaisen filosofian termi epokhe (m.kreik. εποχη, epokhē, käännekohta).
Antiikin filosofiassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Antiikin filosofiassa epokhē tarkoitti teoreettista hetkeä, jolloin kaikki uskomukset todellisuuden olemassaolosta ja todellisuuden tapahtumista ovat pysähtyneet. Tällöin yksilön oma tietoisuus on suoran kritiikin kohteena, niin että kun uskomukset palautuvat, niillä on tukevampi pohja.
Käsitteen kehitti Aristoteles. Se oli merkittävässä roolissa antiikin skeptikoiden ajattelussa. Pyrrhon katsoi, että emme tiedä mitään. Hänen mukaansa suositeltu asenne oli epokhe, kaikista arvostelmista pidättäytyminen. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, ettei olisi ollut mahdollista tehdä mitään valintoja, eikä siten toimetonta elämää. Pyrrhonilaisten skeptikoiden mukaan ihmisten tuli elää tapojen, lakien ja perinteiden mukaan. Skeptikoiden näkökanta ei myöskään tarkoittanut dogmaattista näkemystä siitä, etteä emme voi koskaan tietää mitään, koska tämä olisi kumonnut myös itsensä.
Epokhe oli käytössä myös myöhemmässä skeptisismissä, kuten René Descartesin metodologisessa epäilyssä.
Fenomenologiassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Fenomenologinen epokhe eli sulkeistaminen on fenomenologiassa käytetty termi, joka tarkoittaa tietyn osa-alueen rajaamista tutkimuksen ulkopuolelle. Nimi sulkeistaminen tulee vertauskuvana yksinkertaisesti sulkeismerkkeihin asettamisesta.
Fenomenologia tutkii noemaa ja havaintokokemusta, eikä ole niinkään kiinnostunut havainnon materialistisesta kohteesta ja sen olemassaolosta. Se ei kiistä tai vahvista sitä, vaan se sulkeistaa havainnon ihmisen ulkopuolisen osion, koska sitä ei kiinnosta se.
Edmund Husserl otti antiikin filosofian termin fenomenologia käyttöön teoksessaan Méditations cartésiennes (1931). Tavoitteena oli todellisuuden ”kadottaminen sen uudelleen löytämiseksi” epokhen avulla, eli sulkeistamalla olemassaolon ja todellisuuden luonteeseen liittyvät kysymykset. Näin voidaan keskittyä niihin tekoihin, joiden avulla taustoitamme maailmassa olemistamme, toisin sanoen tekoihin, joilla olemme tietoisia itsestämme.[1].
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Baggini, Julia & Fosl, Peter S.: Ajattelun pikkujättiläinen. Tampere: Niin & Näin, 2013. ISBN 978-952-5503-76-0
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Baggini & Fosl 2013, 256
