Summorum pontificium on paavi Benedictus XVI:n 7. heinäkuuta 2007 julkaisema apostolinen kirjoitus motu proprio, jossa hän helpotti tridentiinisen messun viettämistä katolisessa kirkossa. Motu proprio astui voimaan 14. heinäkuuta 2007.
Motu proprio on saanut nimensä alkusanoistaan "Summorum Pontificum cura". Samalla lauseella paavi Pius XII luonnehti julkaisemassaan liturgisissä käsikirjoissa edeltäjiensä pyrkimyksiä kirkon liturgisen elämäns uudistamiseksi. Lausetta on sen jälkeen käytetty Rooman kirkon liturgisten käsikirjojen johdantona.
Benedictus XVI:n määräysten mukaisesti roomalaiskatolisessa kirkossa on nyt käytössä kaksi yhtä lailla oikeaoppista, vaikkakaan ei tasavertaista latinalaisen riituksen muotoa:
Ennen Summorum Pontificumia tridentiisen messun viettäminen oli sallittua vain erityisistä sielunhoidollisista syistä ja paikallisen piispan luvalla. Hiippakunnan piispa saattoi siis halutessaan kieltää tridentiinisen messun viettämisen hiippakuntansa alueella kokonaan. Lisäksi Vatikaani oli antanut eräille sääntökunnille ja maallikkojärjestöille ("vihittyjen maallikoiden instituuteille") mahdollisuuden viettää messua vanhemman tridentiinisen kaavan mukaan.
Summorum Pontificium sallii "kirkon ykseyden säilyttämiseksi ja jakaantumisten estämiseksi" pappien viettää yksityismessujaan (missa sine populo) vapaasti joko vuoden 1962 tridentiinisen messukirjan tai uudemman, vuoden 1970 messukirjan mukaisesti. Myös sellaisilla uskovilla, jotka haluavat ottaa osaa tridentiiniseen messuun, on oikeus tulla mukaan papin viettämään yksityismessuun.
Tridentiinistä messua voidaan viettää myös julkisena messuna (missa cum populo). Tämä tapahtuu luontevimmin vihittyjen maallikoiden instituuttien järjestämissä messuissa. Summorum Pontificium sallii myös tridentiinisen messun ympärille rakentuvien henkilöseurakuntien perustamisen.
Seurakunnissa voidaan viettää tridentiinistä messua, mikäli seurakuntaan on muodostunut pysyvästi (stabiliter) uskovien yhteisö, joka toivoo tridentiinisen messun viettämistä. Seurakunnan messuna tridentiinisen messun käyttöä on kuitenkin rajoitettu. Se ei koskaan voi olla seurakunnan pääjumalanpalvelus, vaan se pysyy erityisensä jumalanpalveluksena. Sunnuntaisin ja pyhäpäivänä tridentiinistä messua voidaan viettää vain kerran. Kolmena pääsiäisajan suurena juhlapäivänä kiirastorstai, pitkäperjantaina ja pääsiäisyönä myös seurakunnan pääjumalanpalvelusta voidaan viettää tridentiinisen messun mukaisesti.
Myös kirkon hetkipalveluksia voidaan viettää vanhemmassa tridentiinisessä muodossa. Kirkollisia toimituksia, kuten kastetta, avioliittoon vihkimistä, rippiä ja hautausta voidaan viettää vanhemman kaavan mukaisesti, mikäli asianomaiset sitä toivovat. Piispan on sallittua toimittaa vahvistuksen sakramentti eli konfirmaatio tridentiinisen kaavan mukaisesti. Sen sijaan pappisvihkimystä ei ole mahdollista järjestää tridentiinisellä kaavalla.
Paavin määräysten mukaisesti tridentiinisen messun kaavaan voidaan lisätä myös uusia pyhimyksiä, jotka on julistettu pyhiksi vuoden 1962 jälkeen. On myös mahdollista ottaa tridentiiniseen messuun rukouksia uudemmasta messukaavasta. Toisin kuin aikaisemmin, myös tridentiinisessä messussa on lupa lukea Raamatun tekstejä kansankielellä. Saarna ei tridentiinisessä messussa ole osa messua, vaan sen pitäminen keskeyttää messun vieton. Saarna oli sen mukaisesti kansankielinen jo aiemminkin.
Benedictus XVI toteaa myös, että tridentiinen messu ja Vatikaanin II konsiilin mukainen uudistettu messu eivät ole kaksi rinnakkaista riitusta, vaan ne ovat saman latinalaisen riituksen erilaisia ilmenemismuotoja. Uuden messun kriitikoita vastaan Benedictus XVI vahvistaa vielä kerran paavi Paavali VI:n vuoden 1970 messukirjan oikeaoppisuuden ja vaatii tunnustamaan myös uudistetun messukaavan pyhyyden.