Suotarhayökkönen | |
---|---|
Uhanalaisuusluokitus | |
Suomessa: | |
Tieteellinen luokittelu | |
Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
Kunta: | Eläinkunta Animalia |
Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
Alajakso: | Kuusijalkaiset Hexapoda |
Luokka: | Hyönteiset Insecta |
Lahko: | Perhoset Lepidoptera |
Alalahko: | Glossata |
Osalahko: | Erilaissuoniset Heteroneura |
Yläheimo: | Yökkösmäiset Noctuoidea |
Heimo: | Yökköset Noctuidae |
Alaheimo: | Tarhayökköset Hadeninae |
Suku: | Lacanobia |
Laji: | w-latinum |
Kaksiosainen nimi | |
Katso myös | |
Suotarhayökkönen (Lacanobia (Mamestra) w-latinum) on Suomessa uhanalainen yökkönen, joka on luokiteltu valtakunnallisessa uhanalaisarvioinnissa 2010 vaarantuneeksi (VU) uhanalaiseksi lajiksi[2].
Suotarhayökkönen on kapeasiipinen (35–40 mm) ruskeanharmaa yökkönen. Takasiipien tyvi on ulkoreunaa vaaleampi. Etusiiven ulomman poikkiviirun ja aaltoviirun välinen alue on vaalea ja väriltään sinertävän harmaa. Alueen etuosassa sekä munuaistäplän alueella on lisäksi punertavan ruskeaa sävyä. Laji on sekoitettavissa sukulaislajiinsa pensasyökköseen sekä ruohotarhayökköseen.
Levinneisyydeltään eurosiperialaista lajia tavataan yleisenä Keski- ja Etelä-Euroopassa. Pohjois-Euroopassa laji esiintyy Ruotsissa, Suomessa sekä Baltiassa. Idässä levinneisyys ulottuu Iraniin ja Itä-Siperiaan. Suomessa laji on levinnyt pistemäisinä esiintyminä Etelä- ja Kaakkois-Suomeen.
Toukat syövät lukuisia kasvilajeja. Kotelo talvehtii, ja aikuisia yksilöitä tavataan kesäkuun alusta kuun loppuun. Perhoset lentävät yöllä, ja kaikki havainnot onkin tehty klo 23–01 välisenä aikana. Kaikki suomalaiset havainnot on ilmeisesti tehty syötillä, mutta laji tulee myös valolle. Perhoset eivät juurikaan poistu elinympäristöstään.
Suotarhayökkönen elää soilla ja niiden avoimilla rämeosilla. Etelämpänä lajin elinympäristöinä ovat kuivat hiekkapohjaiset alueet.
Vaikka laji on yleensä esiintyessään ollut niukka, parhailta alueilta on kuitenkin taltioitu yhdessä illassa jopa kymmeniä yksilöitä. Kantoja tunnetaan runsaasti esimerkiksi Lahdessa, Kirkkonummella[3] ja Kuusankoskella. Elinympäristöjen tuhoutuessa kannat ovat taantuneet.
Koska valtaosa Etelä-Suomen soista on joko kokonaan tai osittain ojitettu, lajin luontainen elinympäristö on kaventunut. Suotarhayökkönen on levinnyt Suomessa vain eteläisille alueille, joten ojitukset vaikuttavat suoraan kantoihin.
Lajin kannat ovat säilyneet yleensä muuttumattomina niillä suoalueilla, jotka ovat säilyneet luonnontilassa. Soiden vesiolojen muutostöistä pitäisikin Etelä-Suomessa luopua, ja suoalueita tulisi mahdollisuuksien mukaan palauttaa luonnontilaan. Lajilla on kannat Tammelan Torronsuon, Pyhtään Munasuon-Kananiemensuon ja Hattulan Jumoinsuon suojelluilla alueilla.