Suvi Teräsniska | |
---|---|
Suvi Teräsniska Kiuruveden Iskelmäviikko -musiikkitapahtumassa 2018 |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Suvi Pirjo Sofia Teräsniska |
Syntynyt | 10. huhtikuuta 1989 Kolari |
Muusikko | |
Laulukielet | suomi |
Tyylilajit | iskelmä |
Levy-yhtiöt |
HMC / Warner Music Finland (2007–2012) Warner Music Finland (2013–) |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Suvi Pirjo Sofia Teräsniska[1] (s. 10. huhtikuuta 1989 Kolari[2][3]) on suomalainen iskelmälaulaja. Teräsniskan tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa ”Hento kuiskaus”, ”Jos menet pois” sekä ”Täydellinen elämä”. Hän on julkaissut 11 albumia, joista kolme on joulualbumeja. Kaikki albumit ovat myyneet vähintään kultaa. Teräsniskan esittämiä kappaleita ovat kirjoittaneet muun muassa Jussi Rasinkangas, Toni Nygård, Petri Somer, Lasse Wikman, Jonne Aaron ja Saija Aartela.
Marraskuuhun 2013 mennessä hänen albumejaan oli myyty yli 250 000 kappaletta.[4]
Suvi Teräsniska syntyi Rovaniemellä, mutta virallinen synnyinkunta on Kolari. Hän muutti seitsenvuotiaana Ouluun.[5] Hän lauloi nuorempana Musarit-kuorossa.[6], jonka mukana oli laulamassa Sentencedin viimeiseksi jääneellä kappaleella End of the road kuoro-osuuksia[7]. Syksyllä 2005 säveltäjä Jussi Rasinkangas otti Teräsniskaan yhteyttä ja pyysi häntä laulamaan demolle. Kappaletta levitettiin eri levy-yhtiöihin, ja Helsinki Music Company ilmoitti olevansa kiinnostunut sekä Teräsniskasta että kappaleesta. Loppusyksystä levy-yhtiö ilmoitti olevansa valmiina julkaisemaan esikoissinglen.[6]
Teräsniska otti vuonna 2006 yhteyttä Yö-yhtyeen Olli Lindholmiin ja kertoi haluavansa yhtyeeseen taustalaulajaksi. Lindholm vastasi myöntävästi, ja Teräsniska pääsi laulamaan taustoja yhtyeen keikoille.[6]
Teräsniskan ensimmäinen single ”Sanoja vaan” julkaistiin vuoden 2007 kesäkuussa, ja vielä samana vuonna julkaistiin singlet ”Valkoinen valhe” lokakuussa ja ”Hei mummo” joulukuussa.[8]
Esikoislevy Särkyneiden sydänten tie julkaistiin vuonna 2008. Albumi pysyi Suomen virallisella albumilistalla 24 viikkoa ja sen parhaaksi sijoitukseksi jäi 11:s.[9] Albumi myi vuonna 2010 platinaa.[10] Singlenä julkaistu kappale ”Hento kuiskaus” nousi suureen menestykseen ja se sijoittui 18 viikon ajan latauslistalle vuosina 2008–2009 sekä kahdeksi viikoksi singlelistalle keväällä 2009.[11]
Keväällä 2009 hän kirjoitti Madetojan musiikkilukiosta ylioppilaaksi ja muutti samoihin aikoihin Tampereelle.[12][13] Samana keväänä hänet valittiin myös vuoden oululaiseksi.[14] Lisäksi hän voitti radiokanava Iskelmän Vuoden iskelmätulokas -äänestyksen.[15]
Loppuvuonna 2009 julkaistiin Teräsniskan toinen albumi, joululevy Tulkoon joulu. Albumi nousi neljännellä listaviikollaan albumilistan kolmanneksi (50/2009).[16] Vuonna 2012 Tulkoon joulu ylitti myynnissä tuplaplatinarajan.[10]
Syksyllä 2010 julkaistiin Teräsniskan kolmas albumi Rakkaus päällemme sataa. Albumi nousi ensimmäisellä listaviikollaan albumilistan toiseksi ja vietti listalla kaiken kaikkiaan 48 viikkoa.[17] Albumi myi vuonna 2011 tuplaplatinaa.[10] Albumin ensimmäisenä singlenä julkaistusta kappaleesta ”Jos menet pois” on tullut yksi Teräsniskan tunnetuimmista kappaleista. Sen ovat tehneet Jonne Aaron, Leri Leskinen sekä Samuli Laiho.[18]
Vuonna 2010 Teräsniska muutti takaisin Ouluun.[19] Saman vuoden syksyllä hän johti Nelosen Kuorosota-ohjelmassa Oulun kuoroa.[20] Kuoro voitti ohjelman finaalissa Pete Parkkosen johtaman Pihtiputaan kuoron. Voiton myötä kilpailun voittosumma 40 000 euroa lahjoitettiin Oulun kuoron hyväntekeväisyyskohteeseen eli Oulun yliopistollisen sairaalan lasten syöpäosastolle.[21]
Helmikuussa 2011 Suvi Teräsniska voitti Rakkaus päällemme sataa -albuminsa myötä Iskelmä Gaalassa vuoden naisartisti-, vuoden albumi- ja vuoden viihdyttäjä -palkinnot.[22]
Lokakuussa 2011 Teräsniska julkaisi neljännen albuminsa Pahalta piilossa. Albumi nousi albumilistan kolmanneksi ja samalla sijalla se pysyi ensimmäiset neljä viikkoa.[23] Albumi myi vielä saman vuoden aikana platinaa.[10] Albumin nimikappale ”Pahalta piilossa” palkittiin vuoden iskelmänä vuoden 2012 Iskelmä Gaalassa.[24]
Helmikuussa 2013 Teräsniska julkaisi tribuutin Yö-yhtyeelle Hän tanssi kanssa enkeleiden -albumin muodossa.[25] Saman vuoden syksyllä Teräsniska julkaisi myös uusia kappaleita sisältäneen albumin Pohjantuuli. Albumilta julkaistulla ”Täydellinen elämä” -singlellä hän voitti lokakuussa 2013 järjestetyn Syksyn sävel -kilpailun.[26] Marraskuussa 2013 hän sai puolestaan Kullervo Linna -palkinnon.[4]
Molemmat vuonna 2013 julkaistuista albumeista nousivat albumilistan kärkeen ja myivät platinaa.[27][28][10] Hän oli kahdeksas suomalainen artisti, joka on saman vuoden aikana noussut kahdella levyllä albumilistan ensimmäiseksi.[29]
Marraskuussa 2014 Teräsniska julkaisi toisen joululevynsä Joulun henki, joka nousi kahdeksaksi viikoksi albumilistalle.[30][31] Albumi oli vuoden 2014 seitsemänneksi myydyin albumi Suomessa 14 143 kappaleen myynnillään.[32]
Albumin myötä järjestetyn konserttikiertueen jälkeen Teräsniska jäi pitkälle keikkatauolle, sillä hän sai esikoislapsensa keväällä 2015.[30] Hän teki kuitenkin poikkeuksen keikkataukoon esiintymällä Oulun Kärppien Suomen mestaruuden kunniaksi järjestetyssä kansanjuhlassa.[33]
Syksyllä 2015 Teräsniskalta julkaistiin kokoelma Täydellinen elämä – Suurimmat hitit, joka sisältää muun muassa uuden kappaleen ”Uusi aamunkoi”, jonka Juha Tapio sävelsi ja sanoitti Teräsniskan häihin.[34]
Toukokuussa 2016 julkistettiin, että Suvi Teräsniska on yksi Vain elämää -televisiosarjan viidennen tuotantokauden artisteista.[35]
Elokuussa 2016 Teräsniska voitti Iskelmä-Finlandian, arvoltaan 10 000 euroa.[36]
Hän julkaisi syyskuussa 2016 julkaistavan kahdeksannen studioalbuminsa, Sinä olet kaunis, ensimmäisen singlen ”Elämäni miehiä” 10. elokuuta 2016.[36] Hän jäi syksyllä syntyvän toisen lapsensa myötä tauolle ja palasi keikoille vuonna 2017.[36][37]
Teräsniska on yksi Suomen X Factorin neljästä tuomarista yhdessä Michael Monroen, Saara Aallon ja Mikael Gabrielin kanssa.[38]
Vuoden 2019 Frozen II -elokuvassa Teräsniska ääninäytteli Annan ja Elsan äidin, kuningatar Idunan, suomenkielisen roolin.
Musiikkiviihdeohjelman Tähdet, tähdet kuudennella kaudella vuonna 2020 Teräsniska sijoittui toiseksi.[39]
Syksyllä 2021 Teräsniska esiintyi Vain elämää -televisiosarjan kahdennellatoista tuotantokaudella.[40]
Teräsniska vieraili näyttelijänä Salatut elämät -tv-sarjassa syyskuussa 2022 esitettävissä parissa jaksossa, jossa hän näyttelee muotikuvaajaa.[41]
Teräsniska toimii syksyllä 2024 nähtävällä Elämäni biisin kuudennella tuotantokaudella yhtenä ohjelman solisteista.[42]
Suvi Teräsniska kihlautui silloisen avopuolisonsa Simo Aallon kanssa vuonna 2012.[43] Aalto on toiminut Teräsniskan yhtyeen ääni- ja valomiehenä. Pari avioitui Kolarin vanhassa kirkossa elokuussa 2014.[44] Heidän esikoispoikansa syntyi 5. maaliskuuta 2015[45] ja toinen poika lokakuussa 2016.[46] Teräsniskan kolmas lapsi syntyi 28. helmikuuta 2019.[47]