Säteisnopeusmenetelmä on eksoplaneettojen havaitsemiseen käytettävä epäsuora havainnointitapa, joka perustuu keskustähden spektriä tarkkailemalla selvitetyn Doppler-ilmiön perusteella tehtyyn säteisliikkeen mittaamiseen.[1]
22. elokuuta 2012 asti löydetyistä eksoplaneetoista yli 60 % havaittiin säteisnopeusmenetelmän avulla.[2]
Alun perin säteisnopeusmenetelmää käytettiin tähtien tutkimiseen. 1950-luvulla Otto Struve kuitenkin ehdotti, että sen avulla voitaisiin havaita myös tähtiä kiertäviä planeettoja. Vuonna 1993 käyttöönotettu ELODIE oli ensimmäinen spektrometri, joka kykeni havaitsemaan planeetojen säteisliikkeen. Ensimmäinen tällä menetelmällä löydetty eksoplaneetta oli vuonna 1995 löytynyt 51 Pegasi b.[3]
Eksoplaneetan ja sen keskustähden liike yhteisen massakeskipisteen ympärillä voidaan havaita spektriviivojen jaksollisista siirtymisistä. Jos planeetta on lähellä keskustähteä, planeetan vetovoimallaan aiheuttama tähden huojuminen tapahtuu lyhyissä jaksoissa planeetan kiertoajan mukaan.[1]
Eksoplaneetan aiheuttama heikko keskustähden huojuminen havaitaan tähdestä tulevien valon aallonpituuden muutoksina, jotka johtuvat Dopplerin ilmiöstä.[1] Etääntyvä tähti tuottaa punasiirtymän ja lähestyvä tähti sinisiirtymän.[4]
Useimmat eksoplaneetat on havaittu spektroskooppisella menetelmällä.[1] Toistaiseksi (2012) eksoplaneettojen havaitsemisessa kaikkein onnistunein laite on La Sillan observatoriossa, Chilessä oleva HARPS,[1] joka on niin sanottu echelle-hilaspektrometri.[5]