Sääksmäki

Sääksmäki
Entinen kunta – nykyiset kunnat: Valkeakoski
vaakuna	sijainti
Sijainti	61°12′N, 024°04′E
Lääni	Hämeen lääni
Kuntanumero	788
Hallinnollinen keskus	Huittula
Perustettu
Liitetty	1973
– liitoskunnat	Valkeakoski Sääksmäki
– syntynyt kunta	Valkeakoski
Pinta-ala	km²  [1] (1.1.1972)
– maa	215,8 km²
Väkiluku	4 392  [2] (31.12.1972)
– väestötiheys	20,70 as./km²
Infobox OK

Sääksmäki on Hämeen läänissä sijainnut entinen Suomen kunta ja vanha hämäläinen kirkkopitäjä. Se sijaitsee Valkeakoskesta kymmenisen kilometriä etelään. Ennen kuin Sääksmäen kunta liitettiin 1973 Valkeakoskeen, sen naapurikunnat olivat Kalvola, Lempäälä, Pälkäne, Toijala, Tyrväntö (sittemmin Hattula), Valkeakoski ja Viiala.

Sääksmäen sijainti Hämeen läänissä vuonna 1960

Sääksmäen vaakunan suunnitteli Gustaf von Numers ja se vahvistettiin vuonna 1954.^[3]

Maantiede

Entisen Sääksmäen kunnan alue sijaitsee Pirkanmaan maakunnan eteläosassa Vanajaveden molemmin puolin. Kunnan alue jakaantui kolmeen lohkoon, eteläiseen Saarioispuoleen, koilliseen Kirkonpuoleen ja Pohjois-Sääksmäkeen eli Rantooseen, joita erottavat toisistaan Vanajaveteen kuuluvat Vanajanselkä, Rauttunselkä ja Konhonselkä sekä koillisessa Mallasvesi. Eteläisin osa, Saarioispuoli, on suurimmaksi osaksi tasaista ja kattaa maisemallisesti laajoja peltoaukeita. Myös Pohjois-Sääksmäen alueella maaston korkeuserot ovat melko vähäisiä. Kirkonpuolen kautta kulkee harjujakso, jonka näyttävin osa on Rapolanharju. Harjujono on Hämeenlinnan Hattelmalanharjun jatko.

Vanajaveden ja Mallasveden lisäksi Sääksmäellä on vain vähän vesistöjä. Vanajaveteen laskevat eteläpuolelta Lontilanjoki ja Oikolanjoki, jälkimmäinen matalan ja ruohottuneen Saarioisjärven kautta.^[4]

Historia

Kiinteä asutus on saapunut viimeistään 400-luvulla Kokemäenjokilaaksosta. Vanajaveden rannalla sijaitseva Sääksmäki on Hämeen vanhimpia kirkkopitäjiä. Alueen kaikki peltoviljelyyn sopiva maa on otettu käyttöön jo merovingi- ja viikinkiajan kuluessa.^[5]

Kristillisen ajan alussa Sääksmäestä tuli yksi Hämeen emäseurakunnista, ja se mainitaan paavin bullassa vuodelta 1340. Paavi vahvisti tuolloin kirkonkirouksen kymmenystensä maksamisen laiminlyöneille sääksmäkeläisille.^[6] Sääksmäkeen ovat aikoinaan kuuluneet Pälkäne ja Akaa, jotka mainitaan jo 1405.

Sääksmäen kihlakunta kattoi keskiajalta aina 1800-luvun lopulle asti koko läntisen Hämeen; se ulottui etelän Somerolta kauas Päijänteen pohjoispuolelle saakka, muun muassa Keuruulle.

Pitäjän nykyiset kylät on perustettu jo keskiajalla. 1400-luvulta on peräisin kolme aateliskartanoa. Ensimmäisten vuonna 1539 laadittujen maakirjojen mukaan talonpoikaistaloja oli 209. Vanhimmat kirkolliset väestötaulut ovat vuodelta 1749, jolloin asukkaita kirjattiin olevan 2 286.

Vanhimmat maininnat Sääksmäestä ovat latinankielisessä muodossa "Saxamaeke", koska latinassa ei tunneta ä-kirjainta. Sittemmin nimi kirjoitettiin muodossa Sääksenmäki ja vuodesta 1550 alkaen Sääksmäki. Tarinoiden mukaan kirkon paikalla kasvoi aikanaan suuri kuusi, jossa oli sääksen pesä. Kuusi oli tarinoiden mukaan satalatvainen ja niin iso, että sen juurella olevassa kolossa mahtui yöpymään paimen laumoineen. Tarinan mukaan puussa asuva lintu samaistettiin pahoiksi leimattuihin pakanajumaliin, ja siksi kuusi kaadettiin. Paikalle rakennettiin kirkko.

Valkeakoski oli entinen Sääksmäen myllykylä, joka kehittyi 1900-luvulla nykyisiin mittoihinsa paperiteollisuuden avulla. Vuonna 1923 se erotettiin Sääksmäestä eri kuntana olevaksi kauppalaksi, mutta puoli vuosisataa myöhemmin Sääksmäki yhdistettiin sillä välin kaupungiksi muuttuneeseen Valkeakoskeen. Jo vuosina 1949, 1957 ja 1958 Valkeakoski oli saanut lisäalueita Sääksmäestä. Vuoden 1975 alussa siirrettiin alkujaan Sääksmäkeen kuulunut Tyrisevän alue Valkeakosken kaupungista Toijalaan.^[4]

Sääksmäelle asutettiin jatkosodan jälkeen Muolaan siirtoväkeä. ^[7]

Ote vuodelta 1964

Viikkosanomien Avain omaan maahan-liitteessä vuodelta 1964 on mainittu seuraavia tietoja Sääksmäestä.

• Pinta-ala 215,8 neliökilometriä
• Taajama-aste 2 (20 % kunnan asutuksesta keskittyy taajamaan)
• Asukasluku 5 029
• Ruotsinkielisten osuus 0,1 %
• Elinkeinorakenne 331 (30 % maa- ja metsätaloutta, 30 % teollisuutta, 10 % palveluita)
• Kunnanvaltuustossa 21 paikkaa, joista 11 porvaripuolueilla, 6 paikkaa sosialidemokraateilla sekä 4 paikkaa kansandemokraateilla.
• Vuoden 1964 jälkeen valtuuston kokoonpanoksi muodostui sosialidemokraatit 7:llä paikalla, kokoomus 5:llä paikalla, maalaisliitto 5:llä paikalla ja SKDL 4:llä paikalla.
• Sivistyslaitoksiksi mainitaan Päivölän kansanopisto ja teollisuuslaitoksiksi Metsäkansan tiilitehdas.

Liikenne

Sääksmäen tärkein liikenneväylä oli vuonna 1963 valmistunut valtatie 3. Tie ylittää vesistön Sääksmäen riippusiltaa sekä Valkeakosken kaupunkikeskuksen kohdalla, Säkkisaaren kahdella puolella olevia Isonvuolteen ja Pikkuvuolteen siltoja pitkin. Isonvuolteen silta (pituus 121 metriä) valmistui vuonna 1962 sekä Pikkuvuolteen silta (35 metriä) ja Sääksmäen silta (205 m) seuraavana vuonna. Uuden moottoritien valmistuttua 2000-luvun alussa Toijalan kautta vanha valtatie numeroitiin seututie 130:ksi. Muita tärkeitä teitä ovat seututiet Toijalaan Vanajaveden etelä- ja luoteispuolitse sekä seututiet Lempäälään, Kangasalle ja Pälkäneelle. Vanajavettä pitkin kulkee kesäisin Hopealinjan laivareitti Tampereelta Hämeenlinnaan. Riihimäki–Tampere-rata sivuaa Sääksmäen lounaiskulmaa, ja Metsäkansan kautta kulkee Valkeakosken rata, jolla on vain tavaraliikennettä.^[4]

Uuden valtatien valmistuminen Sääksmäen kautta paransi huomattavasti paitsi Helsingin ja Tampereen välisiä yhteyksiä, myös Sääksmäen kunnan sisäisiä liikenneoloja. Valtatien uudeksi linjaukseksi Hämeenlinnasta Tampereelle oli 1950-luvulla esillä kolme vaihtoehtoa, ensimmäinen Toijalan, toinen Valkeakosken ja kolmas valtatien perinteistä reittiä Pälkäneen kautta. Valtioneuvosto vahvisti vuonna 1958 valtatien rakennettavaksi niin kutsuttua Uittamon linjaa myöten Sääksmäen ja Valkeakosken kautta, ja rakennustyöt aloitettiin välittömästi. Vanajaveden ylitykseen kuului sillan lisäksi puolitoista kilometriä pengertietä. Uusi tie rakennettiin suurelta osin vankityövoimalla, ja Sääksmäen alueella oli kaksi vankisiirtolaa Uittamolla ja Vallossa. Paikallisten asukkaiden mukaan valtatie lyhensi matkaa Saarioispuolelta Sääksmäen kirkolle ja kunnantalolle lähes 30 kilometriä. Riippusillasta ja sen ympäristöstä tuli suosittu matkailukohde vuosikymmenien ajaksi, kunnes valtatie alkoi 1980-luvulla ruuhkautua liikennemäärien kasvaessa yhä pahemmin.^[8]

Etäisyyksiä Sääksmäeltä

• Akaa 10 km
• Helsinki 140 km
• Hämeenlinna 40 km
• Tampere 35 km
• Turku 140 km
• Valkeakoski 9 km

Nähtävyydet

Sääksmäki on maisemineen poikkeuksellisen kulttuurihistoriallinen alue, jossa on kulttuurikohteiden lisäksi myös paljon luonnonnähtävyyksiä.

Sääksmäen kirkko

Pääartikkeli: Sääksmäen kirkko

Sääksmäen kirkko

Sääksmäen kirkko vuonna 1845.

1200-luvulla Hämeen hallinnasta taistelivat Ruotsi ja Novgorod. Ensimmäiset puiset katoliset kirkot on Hämeeseen rakennettu samoihin aikoihin Tuomas-piispan lähetystyön tuloksena. Ennen sitä alueelle oli ortodoksisuus levinnyt jo 900-luvulle tultaessa. Ainoa kivikirkko oli Hattulan Pyhän Ristin kirkko. Kuuluisin kivirakennus tuolta ajalta on hyvin säilynyt Hämeen linna.

Kivikirkkojen varsinainen rakennuskausi alkoi vasta 1480-luvulla. Sääksmäen kirkon rakennusajaksi on määritelty 1495–1505. Kellotapuli oli peräisin vuodelta 1507, mutta se jouduttiin ukkosen jäljiltä rakentamaan uudelleen 1766.

Kirkossa on jäljellä vain vähän keskiaikaisia osia, sillä kirkkoa on milloin laajennettu, milloin supistettu ja tulipalotkin ovat vieneet osansa. 1600-luvun vaihteesta peräisin olevista Yrjänänpojan seinämaalauksistakin on saatu pelastettua vain muutama vihkiristi. Kirkko korjattiin perusteellisesti vuosina 1924–25 ja silloin tehtiin aukko lattian alla oleviin vanhoihin hautaholveihin, joiden joukossa oli mm. Svinhufvudin suvun holvi. Kolme vuotta myöhemmin aprillipäivänä kirkko kuitenkin paloi perusteellisesti. Nykyinen kirkko onkin rakennettu uudelleen vanhoja kiviosia käyttäen alkuperäiseen muotoon. Kirkon seiniin maalattiin tarkasti vanhojen aiheiden mukaiset vihkiristit. Kellotapulikin on rakennettu uudelleen vuonna 1932 lähes entisen näköiseksi.

Rapolan muinaislinna

Pääartikkeli: Rapolan linna

Rapolan harju on Suomen suurimpia muinaismuistoalueita. Siellä on muun muassa Suomen suurin muinaislinna, useita rautakautisia asuinpaikkoja sekä muinaispelto, kolme uhrikiveä ja kolme kalmistoa. Lisäksi Rapolan luonnonsuojelualueet sisältävät jääkauden aikana syntyneen harjun ja kaksi suppaa eli harjuhautaa.

Vihollinen saapui milloin mistäkin ilmansuunnasta. Turvapaikkaa haettiin vesistöjen varrelta vaikeapääsyisiltä korkeilta harjuilta, joilta oli hyvä näkyvyys. Kaikkiaan tällaisia linnoitettuja mäkiä on Hämeestä löydetty 20. Rapolan muinaislinnassa oli kaksi suurta hirsivallein suojattua harjuhautaa, joihin vihollisen uhatessa otettiin mukaan karja ja muu tärkeä omaisuus. Nykyisin muinaislinnasta on jäljellä hirsivarustusten tukikiveys, 13 uunimaista tulisijaa, noin 80 asuinkuoppaa ja heittokivikasoja. Varhaisimmat merkit ihmisen toiminnasta ovat 600-luvulta ja tulisijoja on käytetty vielä keskiajalla.

Rapolan linnavuoren Vanajan puoleisella rinteellä on useita eri-ikäisiä asutusjäänteitä. Vanhimmat niistä ovat 2000 vuotta vanhoja. Alueella on kaksi polttohautoja sisältävää kalmistoa sekä uhrikivi, ns. kuppikivi. Kiveen koverrettuihin kuoppiin tuotiin viljaa ja maitoa hyvän sadon ja karjaonnen takaamiseksi. Kalmiston hautapaikoista on löydetty useita merkittäviä esineitä, jotka ajoittavat kalmiston 400–500-luvuille.

Voipaalan kartano ja taidekeskus

Pääartikkeli: Voipaala

Voipaalan taidekeskus Voipaalan kartanossa on Valkeakosken kaupungin ylläpitämä taidekeskus Sääksmäellä, Suomen suurimman muinaislinna-alueen Rapolan kupeessa. Voipaalan taidekeskus on toiminnassa ympäri vuoden tarjoten monipuolisesti näyttelyitä taiteen eri muodoissa. Taidekeskuksen näyttelytilat toimivat kartanon kahdessa kerroksessa sekä Voipaalan kartanon pihapiirin rakennuksissa mm. Ilkka-ateljeessa.

Ritvalan helkajuhlat

Pääartikkeli: Helkajuhla

"Helan huutamisessa" yhdistyy pakanallinen perinne ja katoliset uskomukset. "Ritvalan vainiot ja pellot lakkaapi kasvamasta ja hetelmiä antamasta silloin kun kansa näihin kyllästyypi tahi tämän vanhan tavansa heittääpi", kertoivat kyläläiset C. A. Gottlundille, joka ensimmäisenä tallensi helkavirsiä vuonna 1824. Sittemmin Elias Lönnrot, joka vuonna 1832 saapui Sääksmäelle koleralääkäriksi, julkaisi helkavirret Kantelettaressa.

Sääksmäen kyliä

Sääksmäen silta

Annila, Huittula, Ikkala, Itko, Jutikkala, Kalalahti, Kantala, Kasuri, Kyä, Kärjenniemi, Kärsä, Lahinen, Lantoinen, Leipiälä (Naakkala), Linnainen, Liuttula, Maatiala, Mulkue, Muntee, Mustilahti, Muti (Mutinen), Nuutala, Pappila, Partala, Pietola (Koivuporras), Poukkala, Rapola, Ritvala, Roukko, Rytiälä, Saari, Salo, Sillantaka, Sulamäki, Talola, Tarttila, Terinen, Tyrisevä, Uittamo, Vainonniemi, Valkeakoski (erotettu kauppalaksi 1923), Valto, Vedentaka, Voipaala, Vuorentaka, Ylenjoki

Vuoden 1970 taajamarajauksen mukaan Sääksmäen taajamat olivat Kärjenniemi (466 asukasta), Valkeakosken keskustaajama (13 asukasta) ja Vanhakylä (37 asukasta). Näistä Valkeakosken keskustaajama ja Vanhakylä sijaitsivat pääosin Valkeakosken puolella, ja niiden kohdalla on mainittu pelkästään Sääksmäen puolella asunut asukasmäärä. Vuoden 1960 taajamista Huittulaa ei määritelty taajamaksi vuonna 1970, mutta nykyisin se on jälleen taajama.^[9]

Sääksmäen osa-alueet

Sääksmäen osa-alueita eri puolilla Vanajaveden vesistöä ovat Kirkonpuoli Vanajaveden ja Kärjenniemenselän koillispuolella, Saarioispuoli Vanajaveden eteläpuolella ja Pohjois-Sääksmäki Vanajaveden ja Kärjenniemenselän luoteispuolella.^[10]

Väestö

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty Sääksmäen väestönkehitys kymmenen vuoden välein vuosina 1880–1970.

Sääksmäen väestönkehitys 1880–1970
Vuosi			Asukkaita
1880			4 630
1890			5 579
1900			6 584
1910			7 550
1920			7 637
1930			7 280
1940			3 877
1950			4 952
1960			4 920
1970			4 467
Lähde: Tilastokeskus.[11]

Valkeakosken asukkaat sisältyvät yllä Sääksmäen lukuihin vielä vuonna 1930, vaikka Valkeakoski erotettiin Sääksmäestä jo vuonna 1922.^[11]

Tunnettuja sääksmäkeläisiä

• Emil Aaltonen, teollisuusmies ja suurlahjoittaja
• Veikko Aaltonen, elokuvaohjaaja
• Olli Aulanko, rehtori ja kansanedustaja, Mannerheim-ristin ritari
• Kalle Carlstedt, taidemaalari
• Odert Henrik Gripenberg, pedagogi
• Johan Ulrik Sebastian Gripenberg, senaattori ja maatalousmies
• Elias Ilkka, kuvanveistäjä
• Toivo Ilomäki, Mannerheim-ristin ritari
• Mielikki Ivalo, kirjailija
• Eino Jutikkala, historioitsija, akateemikko
• Paavo Järvinen, kirjailija
• Eero Kolamo, kauppaneuvos
• Kalevi Laurila, hiihtäjä, olympiamitalisti
• Veli Lehtelä, soutaja
• Joel Lehtonen, kirjailija
• Pentti Linkola, kalastaja ja ympäristöfilosofi
• Eemil Luukka, poliitikko
• Pirkko Mannola, laulaja ja näyttelijä, Miss Suomi 1958
• Frans Rapola, koulumies
• Raul Reiman, muusikko, sanoittaja
• Thorsten Renvall, ornitologi
• Kari Rydman, säveltäjä
• Seppo Simola, kuulantyöntäjä
• Kari Suomalainen, pilapiirtäjä, professori
• Pehr Evind Svinhufvud, Suomen tasavallan presidentti
• Einari J. Vehmas, taidekriitikko
• Emil Wikström, kuvanveistäjä
• Anita Välkki, oopperalaulaja

Kulttuuri

Murre

Sääksmäen alueella puhutun kielen perustana on perihämäläinen murre, joka kuuluu hämäläismurteisiin. Perihämäläinen murrealue on hämäläismurteiden keskeisin alue. Perihämäläisellä murteella on 19 tyypillistä hämäläistä murrepiirrettä.^[12]

Ruokakulttuuri

Sääksmäen pitäjäruoiksi nimettiin 1980-luvulla hernetuuvinki ja makea hapanleipä setsuuri.^[13]

Lähteet

• Jutikkala, Eino: Sääksmäen pitäjän historia I:1. Sääksmäki: Sääksmäen kunta, 1934.

Viitteet

1. Suomen tilastollinen vuosikirja 1972 (PDF) (sivu 22) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastokeskus. Viitattu 26.4.2016.
2. Väestönmuutokset 1972 (PDF) (sivut 26–27) Tilastokeskus. Viitattu 15.3.2019.
3. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1968, s. 152. Otava 1967, Helsinki.
4. Hannu Tarmio, Marketta Heinonen ja Kalevi Korpela (toim.): Suomenmaa 7: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1978. ISBN 951-0-06467-X.
5. Georg Haggrén, Petri Halinen, Mika Lavento, Sami Raninen ja Anna Wessman: Muinaisuutemme jäljet, s. 311. Gaudeamus, 2015.
6. Jutikkala, s. 104
7. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1951, s. 127. Otava 1950, Helsinki.
8. Ahokas, Liisa: Silta Pirkanmaalle vihittiin 50 vuotta sitten 9.10.2013. Akaan Seutu.
9. Väestölaskenta 1970 Osa IV: Taajamat 1960–1970. (Suomen virallinen tilasto VI C:104) Helsinki: Tilastokeskus, 1976. Julkaisun verkkoversio (PDF) (viitattu 10.4.2013).
10. Kyliä ja alueita Sääksmäki-Seura. Viitattu 6.6.2009.
11. Väestön elinkeino: Väestö elinkeinon mukaan kunnittain vuosina 1880–1975 (PDF) 1979. Tilastokeskus. Viitattu 7.6.2014.
12. Wiik, Kalevi: Sano se murteella, s. 228. Pilot-kustannus Oy, 2006. ISBN 952-464-447-9
13. Kolmonen, Jaakko 1988. Kotomaamme ruoka-aitta: Suomen, Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat, s. 70. Helsinki: Patakolmonen Ky.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sääksmäki Wikimedia Commonsissa

• Sääksmäki-seura ry