Taaitsa

Taaitsa
Тайцы, Taitsy
Taaitsan kartano.
Taaitsan kartano.
vaakuna
vaakuna

Taaitsa

Koordinaatit: 59°39′47″N, 30°6′51″E

Valtio Venäjä
Alue Leningradin alue
Piiri Hatsinan piiri
Hallinto
 – Asutustyyppi kaupunkimainen taajama
 – Hallinnon tyyppi kaupunkikunta
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 39,63 km²
Väkiluku (2020) 6 600









Pyhittäjä Aleksein kirkko.
Taaitsan kunta Hatsinan piirin kartalla.

Taaitsa[1] (ven. Та́йцы, Taitsy) on kaupunkikunta ja sen keskustaajama Leningradin alueen Hatsinan piirissä Venäjällä. Se sijaitsee 10 kilometriä Hatsinasta pohjoiseen ja 32 kilometriä Pietarista etelään. Kunnassa on 6 600 ja taajamassa 2 900 asukasta (vuonna 2020)[2].

Maantiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taaitsan kunnan pinta-ala on 39,63 neliökilometriä[3]. Se rajoittuu idässä ja etelässä Hatsinan piirin Verevän ja lännessä Puutostin kuntiin sekä pohjoisessa Lomonosovin piirin Villasin kuntaan[4]. Pinta-alasta 47,8 % on maatalousmaata, 27,3 % metsää, 17,6 % asuinaluetta ja 4,7 % suojelualuetta[5].

Kunta sijaitsee Inkerin ylängön koillisrinteellä. Pinnanmuodostusta leimaa kaakkoon viettävä kumpuileva moreenitasanko. Seudulla esiintyy karstimuodostumia.[6] Vesistöistä huomattavin on Inkereenjoen sivujoki Verevä (ven. Verevka)[7]. Hyötykaivannaisiin kuuluvat turve ja kalkkikivi[8]. Taaitsan kartanon puistoalue on luonnonsuojelukohde[9].

Asutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuntaan kuuluu 13 asutuskeskusta: Taaitsan kaupunkimainen taajama, Härkösenmäen (ven. Gjargino), Iistinän (Istinka), Ikattilan (Staritsy), Iunuskoin (Bolšaja Ivanovka), Kolotuhan (Novaja), Niisnovan (Nižnjaja), Nikreuksenkylän (Malaja Ivanovka), Outoskin (Aleksandrovka), Pienen-Taaitsan eli Kakkaramäen (Malyje Taitsy), Suuren-Taaitsan (Bolšyje Taitsy) ja Tehvinan (Tihvinka) kylät sekä Sverdloville nimetyn parantolan asutus[10]. Puutarhapalsta-alueita on kuusi[11]. Kesäasukkaita on saman verran kuin vakituisia asukkaita[12].

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taaitsan kylä mainitaan ensimmäisen kerran Novgorodin Vatjan viidenneksen verokirjassa vuonna 1499/1500. Paikkakunta on saanut nimensä lähellä sijaitsevista lähteistä, joiden vettä ryhdyttiin vuonna 1774 johtamaan Saaren ja Pauluskoin puistoihin. 1770-luvulla rakennettiin Taaitsan kartano, jonka puistoa on kuvannut venäläinen taiteilija Semjon Štšedrin. 1800-luvulta lähtien Taaitsa oli suosittua huvilaseutua, jossa asui kesäisin muun muassa säveltäjä Nikolai Rimski-Korsakov. Taajama on perustettu vuonna 1960.[13]

Ennen toista maailmansotaa seudulla asui inkerinsuomalaisia, jotka kuuluivat Skuoritsan luterilaiseen seurakuntaan. Osa kylistä oli venäläisiä ja eräät suomalais-venäläisiä sekakyliä. Sodan aikana saksalaisten miehitysalueelle jääneet suomalaiset siirrettiin Suomeen, josta heidät sittemmin palautettiin Neuvostoliittoon. Suomalaisia ei kuitenkaan päästetty heti kotiseudulleen, ja myöhemminkin vain harvat onnistuivat palaamaan.[14]

Liikenne, talous ja palvelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taaitsan kautta kulkee Kraasselan ja Hatsinan välinen maantie ja rautatie. Kunnasta on linja-auto- ja paikallisjunayhteydet Pietariin ja Hatsinaan.[15]

Paikallisia elinkeinoja ovat maatalous, teollisuus ja rakentaminen[16]. Taaitsan maatalousyritys on erikoistunut maidon tuotantoon ja puutarhaviljelyyn[17]. Teollisuus tuottaa puutavaraa, huonekaluja, erikoisvaatteita ja elintarvikkeita. Kunnassa toimii kolme suurta rakennusyritystä.[18] Puolet työvoimasta käy töissä Pietarissa tai Hatsinassa[16].

Palveluihin kuuluvat lastentarha, keskikoulu, musiikkikoulu, lasten harrastuskeskus, poliklinikka, vanhusten palvelutalo sekä kulttuuri- ja vapaa-ajankeskus kirjastoineen[19].

Matkailu ja nähtävyydet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnassa on paljon huvila-asutusta. Demidovin kartano Suuressa-Taaitsassa on Unescon maailmanperintökohde. Toinen huomattava nähtävyys on vuosina 1914–1916 rakennettu pyhittäjä Aleksein kirkko Taaitsan taajamassa.[20]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Venäjän federaation paikannimiä, s. 238. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2 Teoksen verkkoversio.
  2. ↑ Tšislennost postojannogo naselenija Rossijskoi Federatsii po munitsipalnym obrazovanijam na 1 janvarja 2020 goda gks.ru. Arkistoitu 24.4.2020. Viitattu 28.5.2020.
  3. ↑ Projekt, s. 21.
  4. ↑ Projekt, s. 7.
  5. ↑ Projekt, s. 21–22.
  6. ↑ Projekt, s. 13–14.
  7. ↑ Projekt, s. 12.
  8. ↑ Projekt, s. 17.
  9. ↑ Projekt, s. 30.
  10. ↑ Projekt, s. 42–43.
  11. ↑ Projekt, s. 34.
  12. ↑ Projekt, s. 49.
  13. ↑ Taitsy Kultura Leningradskoi oblasti. Viitattu 28.5.2020.
  14. ↑ Keski-Inkeri: kylä ja tiekartta (tekstiosa ja kyläluettelo). Ingriainfo oy, 1993. ISBN 951-96326-1-1
  15. ↑ Projekt, s. 74–76.
  16. ↑ a b Projekt, s. 31.
  17. ↑ Projekt, s. 33.
  18. ↑ Projekt, s. 35–36.
  19. ↑ Projekt, s. 53–56.
  20. ↑ Projekt, s. 58–63.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]