Taistelukivääri on täysitehoista kivääripatruunaa ampuva itselataava kivääri. Nimitystä käytetään erottamaan täysitehoista patruunaa käyttävät sotilaskiväärit keskitehoista patruunaa käyttävistä sekä kerta- että sarjatulta ampuvista kivääreistä, joita kutsutaan rynnäkkökivääreiksi. Termit menevät helposti sekaisin, ja taistelukivääreiksi luokiteltavia aseita kutsutaankin joskus virheellisesti rynnäkkökivääreiksi. Länsimaiset taistelukiväärit ovat nykyään useimmiten kaliiperiltaan 7,62×51 mm NATO (täysitehoinen), siinä missä rynnäkkökiväärit ovat 5,56×45 mm NATO (keskitehoinen).[1][2]
Taistelukiväärit olivat yleisimmillään toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä, kun monet asevoimat käyttivät niitä palveluskivääreinään. Maailmansodan vanhat aseet saivat korvaajikseen uusia, jotka olivat itselataavia, usein sarjatulella varustettuja kivääreitä. Kylmän sodan alun tunnettuja taistelukiväärejä ovat muun muassa M14, FN FAL, HK G3 ja AR-10.[1]
Sittemmin ne korvautuivat palveluskäytössä pitkälti kevyempää patruunaa ampuvilla rynnäkkökivääreillä. Nykyaikaiset taistelukiväärit muistuttavat pitkälti rynnäkkökiväärejä, mutta ampuvat vain tehokkaampaa patruunaa. Ne ampuvat kertatulta tai sekä kerta- että sarjatulta ja niihin voi kiinnittää monenlaisia lisävarusteita. Taistelukiväärejä käytetään nykyään harvemmin varsinaisena sotilaiden palveluskiväärinä, mutta voimaa ja kantamaa vaativassa ammunnassa ne ovat suositumpia. Pitkän matkan ammuntaan onkin kehittynyt kevyempi tarkkuuskivääri, tukiampujan kivääri, jotka muistuttavat teknisesti usein hyvin paljon taistelukiväärejä.[1]