Tardiivi dyskinesia (TD) (suomeksi "hitaasti kehittyvä liikehäiriö", "pakkoliikeoireyhtymä") on lääkkeiden aiheuttama häiriö tahdosta riippumattoman hermoston ekstrapyramidaaliradassa[1]. Tardiivi dyskinesia usein kehittyy hitaasti alkaen ekstrapyramidaalioireista, mutta se luokitellaan lääkeaineiden aiheuttamaksi liikehäiriöksi[2] (drug-induced movement disorders (DIMDs)). Tardiivi dyskinesia ilmenee mm. lihaskireyksinä, jännitystiloina ja suonenvetona, etenkin kasvo- ja kaulalihaksissa, mutta myös ylävartalossa. Oireet näkyvät suun, kielen tai vartalon lihasten kiemurtelevina pakkoliikkeinä, kasvojen nykimisenä tai vapinana.[1] Ilmiötä kuvataan joskus esim. suun mukeltamisena. Suun, kielen ja nielun pakkoliikkeet voivat aiheuttaa nielemisvaikeuksia eli dysfagiaa. Oireet voivat olla joskus tuskallisia ja nielemisvaikeudet vaarallisia. Jotkut oireista voivat väistyä nukkuessa. TD saattaa myös synnyttää hampaisiin kiillevaurioita.[3]
Tardiivia dyskinesiaa aiheuttaa etenkin perinteisten eli ensimmäisen polven psykoosilääkkeiden säännöllinen pitkäaikaiskäyttö, mutta myös toisen polven eli epätyypillisten psykoosilääkkeiden käyttö[1]. Jälkimmäisessä tapauksessa riskiä kasvattaa useiden toisen polven psykoosilääkkeiden käyttö samaan aikaan[4]. Häiriö on sitä yleisempi, mitä pidempään lääkitystä on käytetty[1].
Vain hyvin harva psykoosilääke aiheuttaa kerta-annoksella oireita. Tällöin kyseessä saattaa olla ohimenevä akuutti dystonia. Oireilun määrä riippuu myös lääkeannoksesta.
Myös masennuksen hoidossa käytetyt SSRI, SNRI ja NDRI lääkkeet voivat aiheuttaa ekstrapyramidaalioireita ja tardiivia dyskinesiaa. Erityisesti duloksetiini, sertraliini, essitalopraami ja bupropioni ovat masennuksen hoidossa käytettyjä lääkkeitä, jotka voivat aiheuttaa tardiivia dyskinesiaa ja myös Parkinsonin taudin hoidossa käytetyt lääkkeet voivat aiheuttaa tardiivia dyskinesiaa - monien muiden lääkkeiden lisäksi.[5]
On tärkeää seurata lääkityksen aloittamisen jälkeen, aiheuttaako lääke ekstrapyramidaalioireita kuten lepovapinaa, jotta tardiivin dyskinesian kehittyminen pysyväksi pakkoliikeoireyhtymäksi voitaisiin estää[6].
Tardiivi dyskinesia joko korjautuu hyvin hitaasti lääkityksen lopettamisen jälkeen tai jää joskus pysyväksi. Oireiden paheneminen estetään lopettamalla tai vaihtamalla kyseinen lääke.[1] Joskus lääkehaittoja myös pidetään kurissa toisella lääkkeellä, samalla kun haitallisen lääkkeen käyttöä jatketaan, mutta lääkehuollon lehtori Alli Puiravan mukaan sellaista ei pitäisi tehdä[7].
Suomessa ei ole myynnissä ainoatakaan lääkettä, joka olisi kehitetty juuri tardiivin dyskinesian hoitoon. Sen oireita voidaan lievittää klonatsepaamilla, ja pakkoliikkeitä voidaan hoitaa myös botuliinipistoksin. On tärkeää erottaa tardiivi dyskinesia mm. parkinsonismista, sillä taas sen hoitoon käytetyt lääkkeet - kuten antikolinergit todennäköisesti pahentavat tardiivin dyskinesian oireita, ja voivat näin ollen olla dysfagiasta kärsiville jopa vaarallisia. Erityisesti biperideeniä ei tule käyttää tardiivin dyskinesian hoitoon.[8]