Tatšanka (ven. тачанка) oli 2–4 hevosen muodostaman valjakon vetämiin kärryihin sijoitettu konekivääri, joka tuli tunnetuksi Venäjän sisällissodan ja siihen kuuluneen Ukrainan itsenäisyyssodan aikana. Ennen moottorikäyttöisten ajoneuvojen yleistymistä tatšanka oli ainoa tapa, joka mahdollisti raskaiden konekiväärien nopean siirtämisen parempiin ampuma-asemiin. Lisäksi se oli hyödyllinen perääntymistilanteessa avoimessa maastossa; konekivääri oli suunnattu taaksepäin, joten tatšankalla pystyttiin tehokkaasti ampumaan takaa-ajavaa vihollisen ratsuväkeä.[1]
Tatšankan keksijänä pidetään yleisesti ukrainalaista anarkistia ja vallankumouksellista Nestor Mahnoa,[2] joka kuului Ukrainan vallankumouksellisen kapinallisarmeijan johtohahmoihin. Anarkistit käyttivät tatšankaa menestyksekkäästi maan itsenäisyyssodassa sekä Venäjän valkoista armeijaa, että myöhemmin bolševikkeja vastaan. Heiltä tatšanka siirtyi Venäjän sisällissodan aikana puna-armeijan aseistukseen ja nopeasti myös Puolan armeijalle, joka käytti sitä vuosina 1919–1921 Neuvosto-Venäjän vastaisessa sodassa. Ukrainan talonpoikasarmeijan tatšankat olivat tavallisista kärryistä rakennettuja, mutta puna-armeijalla oli jo käytössään myös tehdasvalmisteisia tatšankoja. Tatšanka kuului Puolan ratsuväen aseistukseen vielä parikymmentä vuotta myöhemmin toisen maailmansodan käynnistäneen natsi-Saksan hyökkäyksen aikana. Myös Saksan Wehrmachtin käytössä oli toisessa maailmansodassa tatšankan kaltaisia kärryjä, jotka oli tarkoitettu ilmatorjuntaan ja varustettu MG-34 -konekivääreillä.[1]
Konstantin Listovin säveltämä ja Mihail Rudermanin sanoittama laulu Tatšanka tuli Neuvostoliitossa tunnetuksi 1930-luvun jälkipuoliskolla. Sen sanoissa ylistetään tatšankaa ja puna-armeijan urheita konekivääriampujia.[3] Vuonna 1978 valmistui Jevgeni Šerstobitovin ohjaama sotaelokuva Tatšanka s juga.[4]