Taylor Hickson | |
---|---|
Taylor Hickson vuoden 2015 tammikuussa. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 11. joulukuuta 1997 Kelowna, Kanada |
Ammatti | näyttelijä, laulaja-lauluntekijä |
Muut tiedot | |
Aktiivisena | 2015– |
Taylor Delaney Hickson (s. 11. joulukuuta 1997 Kelowna) on kanadalainen näyttelijä ja laulaja-lauluntekijä. Hickson on näytellyt muun muassa koomisessa supersankarielokuvassa Deadpool sekä draamasarjassa Aftermath.
Kelownassa syntyneellä Hicksonilla on nuoremmat sisarukset Tianna, Tyson ja Tiernan. Hickson alkoi esiintyä laulajana toimivan isänsä keikoilla ollessaan 11-vuotias .[1] Hän ihastui nopeasti kansanmusiikkiin ja opetteli soittamaan kitaraa ja pianoa.[2]
Hickson ei ollut kiinnostunut näyttelijän urasta ennen kuin 16-vuotiaana hänen tätinsä kertoi alueella agenttina toimivasta tuttavastaan, ja pienen painostuksen jälkeen he sopivat ensimmäisen tapaamisen.[2] Vuonna 2015 hän sai roolin Anthony Hopkinsin tähdittämässä jännityselokuvassa Blackway. Hicksonin läpimurtorooli tapahtui vuonna 2016 julkaistun Deadpool-elokuvan myötä.[3] Tuon jälkeen hänet valittiin suorasanaisen ja sarkastisen Brianna Copelandin rooliin Syfyn post-apocalyptiseen draamasarjaan Aftermath.[2]
Hickson oli pääroolissa vuonna 2016 julkaistussa indie-elokuvassa Hunting Pignut.[1][3]
Vuonna 2018 julkaistun kauhuelokuvan Ghostland kuvauksissa tapahtuneen tapaturman myötä hänen kasvoihinsa jouduttiin laittamaan 70 tikkiä lasinsirujen aiheuttamien viiltojen takia.[4] Tapahtuma jätti Hicksonin kasvoille pysyvän arven, josta hän ilmoitti hakevansa korvausta oikeusteitse.[5]
Vuosi | Palkinto | Kategoria | Teos | Tulos | Viite |
---|---|---|---|---|---|
2016 | Whistler Film Festival Award | Rising Star | Hunting Pignut | Voitto | [6] |
2017 | Leo Awards | Best Lead Performance by a Female in a Motion Picture | Hunting Pignut | Ehdokkuus | [7] |
|