Telema on Oulun alueella toimiva lyhytelokuvaryhmä, joka on toiminut vuodesta 1999 alkaen. Ryhmän nimi tulee ryhmän perustajien, Tero Luukkosen, Leo Myllyksen ja Matti Kinnulan, etunimistä. Ryhmän elokuvat ovat findietä eli suomalaistaindependent-elokuvaa. Vuosina 2004-2011 Telema toimi rekisteröitynä yhdistyksenä nimellä Telema ry. Yhdistysmuotoisen toiminnan päätyttyä ryhmän toiminta on jatkunut vapaamuotoisena.
Teleman suurimpana tuotantona pidetään vuonna 2005 valmistunutta Ruutanajärveä. Telema ry on saanut seuraavia palkintoja: Kempeleen kulttuuriapuraha (2006), Kempele-palkinto (2006) sekä Neo Arena Horror Award (2007). Vuoden 2008 alkupuolella Telema tuotti jäänmurtaja Sampon 20-vuotisjuhlaristeilyvideon Sampo Toursille. Teleman elokuvat ovat nähtävillä Indietaivas-sivustolla. Telema on kunnioittanut kempeleläisiä juuriaan pitämällä sekä Ruutanajärven että Kätkön ensi-illat Kempeleen lukion auditoriossa.
Ei-niin-kaukaisessa tulevaisuudessa Valtion aktivointilaitoksen virkamiehet kitkevät työhaluttomuutta vahvoin ottein. Kansan syvissä riveissä toimet eivät kuitenkaan saa varauksetonta kannatusta
Universumin mestarit (2012)
Dokumenttitarina elokuvaryhmästä, joka yrittää epätoivoisesti toteuttaa ohjaajaparin unelmaa scifielokuvasta Universumin Mestarit.
Psyykkinen vakoilu ja sodankäynti (2011)
Psyykkinen agentti vakoilee ja manipuloi salaperäisessä valtion virassa.
Tarina entisestä kemian opiskelijasta, joka yrittäessään valmistaa vedestä viinaa, syventyy samalla alkemiasta juontuvan alkomian epämääräiseen maailmaan.
Taivasmarkkinointiasiamies (2008)
Taivasmarkkinointiasiamies kertoo taivaspaikkojen myynnin arjesta.
Kätkö (2008)
Kätkö on toistaiseksi Teleman elokuvista ainoa, jossa on käytetty ulkopuolisen kirjoittamaa käsikirjoitusta.