Temasek

Temasek oli varhainen kaupunki 1300-luvulla, paikalla jossa nykyisin on Singapore. Tarinan mukaan Srivijayan prinssi Sang Nila Utama saapui saarelle 1299, ja näki saarella suuren eläimen jota hän luuli leijonaksi. Hän nimesi saaren Singapuraksi. Sanskritin kielellä sana singa tarkoittaa leijonaa, ja sana pura kaupunkia.[1][2]

Yleisen käsityksen mukaan Singapore oli vaatimaton muutaman sadan asukkaan kalastajakylä ennen brittien tuloa saarelle 1819. Nykyisin kuitenkin on arkeologisten kaivausten ja tieteellisten tutkimusten jälkeen saatu selville, että nykyisen Singaporen paikalla oli merkittävä satama 1300-luvulla. Temasek sijaitsi Singaporejoen suulla ja kaupungissa asui ehkä noin kymmenen tuhatta ihmistä. Kirjoitettua historiaa Temasekista on löydetty vain vähän, joten nykyäänkin tiedot muinaisesta Temasekista ovat rajalliset.[1]

Temasekin loiston aika kesti vain 80 vuotta. Vuonna 1398 joko pohjoisesta tullut Ayutthayan kuningaskunta tai Jaavalta tulleet Majapahit valtasivat Temasekin. Temasekin viimeinen hallitsija Paramesvara pakeni valloittajia Malakaan ja perusti sinne Malakan sulttaanikunnan.[1]

Kolmena seuraavana vuosisatana alue kuului Malakan ja Johoren sulttaanikuntaan, mutta kaupungilla ei ollut sulttaanikunnissa suurta merkitystä.[1]

  1. a b c d World of Temasek worldoftemasek.com. Viitattu 23.8.2014. (englanniksi)
  2. Sang Nila Utama Singapore infopedia. Viitattu 28.8.2014. (englanniksi)
Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.