The Specials

The Specials
The Specials esiintymässä Chicagossa vuonna 2013.
The Specials esiintymässä Chicagossa vuonna 2013.
Tiedot
Toiminnassa 1977–1984, 1993, 1996–2001, 2008–
Tyylilaji uusi aalto, ska, reggae
Kotipaikka Coventry, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Laulukieli englanti
Jäsenet

Lynval Golding
Horace Panter
Terry Hall
Nikolai Torp Larsen
Steve Cradock
Tim Smart
Pablo Mendelssohn
Kenrick Rowe
Aiheesta muualla
Kotisivut

The Specials on Coventryssa vuonna 1977 perustettu brittiläinen uuden aallon ska-yhtye. Yhtye oli yhdessä muun muassa Madnessin ja Bad Mannersin kanssa osa levy-yhtiönsä mukaan 2 Toneksi kutsuttua musiikkigenreä. Osa yhtyeen levyistä on julkaistu nimellä The Special AKA.

Yhtyeellä oli kaksi Britannian singlelistaykköstä (”Too Much Too Young” vuonna 1979 ja ”Ghost Town” vuonna 1981), ja sen musiikkia kuultiin useissa elokuvissa.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Specialsin perustivat vuonna 1977 Jerry Dammers (koskettimet), Lynval Golding (kitara), Horace Panter (basso), Silverton Hutchinson (rummut) ja Tim Strickland (laulu). Yhtye tunnettiin aluksi nimellä ”The Automatics”. Yhtye esiintyi coventrylaisissa klubeissa esittäen punkin ja reggae-musiikin sekoitusta.[1]

Pian laulusolistiksi vaihtui Terry Hall (ex-Squad) ja toiseksi kitaristiksi tuli Roddy Byers (ex-The Wild Boys). Yhtyeen nimi vaihtui ensin ”The Coventry Automaticsiksi”, pian sen jälkeen ”The Special AKA The Coventry Automaticsiksi” ja sitten ”The Special AKA:ksi”. Yhtye esiintyi The Clashin lämmittelijänä kesällä 1978, mutta ei saavuttanut reggae-vaikutteisella musiikillaan kovin hyvää vastaanottoa punk-yleisössä. Entinen roudari Neville Staple liittyi myös yhtyeeseen laulajaksi ja soittamaan perkussioita. Yhtyettä manageroi The Clashin manageri Bernie Rhodes, joka laittoi heidät kuudeksi kuukaudeksi harjoittelemaan ja sitten lähetti yhtyeen Ranskaan saamaan kokemusta. [1]

Yhtyeen ensimmäiselle singlellä ”Gangsters” rumpuja soitti John ”Brad” Bradbury. Omakustannesingleä varten perustettiin levy-yhtiö ”2 Tone”, jonka levityksestä vastasi Rough Trade. Single keräsi hyvin huomiota, ja The Specials solmi levytyssopimuksen Chrysalis Recordsin kanssa. ”Gangstersia” painettiin lisää, ja se nousi brittilistan kuudenneksi. Yhtye pääsi esiintymään Top of the Pops -ohjelmassa.[2]

The Special AKA muutti nimensä The Specialsiksi, ja yhtye julkaisi debyyttialbuminsa Specials vuonna 1979. Levyn tuotti Elvis Costello. Debyyttialbumi nousi listaneloseksi. The Specialsin julkinen imago oli mod/rude boy/skinhead-henkinen, johon kuului kaksivärinen pukeutuminen ja vaikutteita 1960-luvun nuorisomuodista.

Vuonna 1980 yhtyeen viiden kappaleen live-EP ”Too Much Too Young” oli ykkösenä Britannian singlelistalla ja yhtyeen nimenä oli jälleen The Special AKA. Kakkosalbumi More Specials (1980) julkaistiin jälleen The Specials-nimellä. Se nousi albumilistan viidenneksi. Seuraavan vuoden ”Ghost Town” ei ollut albumilla, se nousi listakärkeen. Pian tämän jälkeen Neville Staple, Terry Hall ja Lynval Golding jättivät yhtyeen ja perustivat Fun Boy Threen. Dammers muutti yhtyeen kokoonpanoa, ja siihen liittyivät laulajat Stan Campbell ja Rhoda Dakar. Nimeksi vaihtui jälleen The Special AKA. Uudella kokoonpanolla julkaistiin albumi In the Studio vuonna 1984. Albumi ei menestynyt kaupallisesti kovin hyvin, mutta kappaleista ”Racist Friend” ja ”Nelson Mandela” tuli hittejä. Jälkimmäinen (tunnettu myös nimellä ”Free Nelson Mandela”) nosti Nelson Mandelan kuuluisuuteen Isossa-Britanniassa, ja siitä tuli suosittu apartheidin vastaisessa liikkeessä. Tämän jälkeen Dammers hajotti yhtyeen ja siirtyi mukaan politiikkaan.

Myöhemmät vaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luvun alussa The Beat ja The Specials -yhtyeiden jäsenet muodostivat yhteisen yhtyeen Special Beatin. Se on tehnyt kiertueita ja julkaissut liveäänitteitä. Vuonna 1996 ska nousi suosioon Pohjois-Amerikan radiossa ja Music TV:ssä ja useat The Specials muusikoista kokoontuivat yhteen ja julkaisivat albumin Today’s Specials. Se on studioalbumi, jolla on pääosin reggae ja ska-covereita. Sitä seurasi vuoden 1998 Guilty ’Til Proved Innocent, jolla vierailivat laulajina Rancidin Tim Armstrong ja Lars Frederiksen. Molempiin albumeihin liittyi kiertueet. Niillä kuten levyilläkään eivät Hall ja Dammers olleet kuitenkaan mukana.[3]

Yhtyeen nimeä kantava esikoisalbumi valittiin vuonna 2005 hakuteokseen 1001 albumia jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään[4].

Vuonna 2007 Hall ja Goldings esiintyivät kaksilla festivaaleilla yhdessä ensi kertaa 24 vuoteen esittäen The Specialsin kappaleita. Sen jälkeen yhtye on viime vuosina kiertänyt Euroopassa ja muualla maailmalla.

Terry Hall kuoli 18. joulukuuta 2022 lyhyen sairauden jälkeen 63-vuotiaana.[5]

Alkuperäinen kokoonpano

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Terry Hall – laulu
  • Lynval Golding – laulu, rytmikitara
  • Neville Staple – laulu, lyömäsoittimet
  • Jerry Dammers – kosketinsoittimet
  • Roddy Radiation – soolokitara
  • Sir Horace Gentleman – basso
  • John Bradbury – rummut
  • Rico Rodriguez – vetopasuuna
  • Dick Cuthell – trumpetti

Diskografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: The Specialsin diskografia

Albumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Specials (1979, 2 Tone, CDL TT 5001) - Britannian listan # 4
  • More Specials (1980, 2 Tone, CHR TT 5003) - # 5
  • In the Studio (1984, 2 Tone, CHR TT 6008) - # 34
  • Today’s Specials (1996)
  • Guilty ’Til Proved Innocent! (1998)
  • Skinhead Girl (2000)
  • Conquering Ruler (2001)
  • Encore (2019)
  • Protest Songs 1924-2012 (2021)

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b The Specials: Dawning of a New Era (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. ↑ The Specials: 2 Tone Gangsters (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. ↑ The Specials: Catching Up (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. ↑ Dimery, Robert (toim.): 1001 Albums You Must Hear Before You Die. Cassell Illustrated, 2005. ISBN 1-84403-392-9
  5. ↑ The Specials -laulaja Terry Hall, 63, on kuollut Soundi. 20.12.2022. Viitattu 20.12.2022.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]