The Turn of a Friendly Card

The Turn of a Friendly Card
The Alan Parsons Project
Studioalbumin The Turn of a Friendly Card kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Studio  Acousti Studio, Pariisi, Ranska
 Julkaistu marraskuu 1980[1]
 Tuottaja(t) Alan Parsons
 Tyylilaji progressiivinen rock, aikuisrock, soft rock, pop
 Kesto 40.25
 Levy-yhtiö Arista
The Alan Parsons Projectin muut studioalbumit
Eve
1979 		The Turn of a Friendly Card
1980 		Eye in the Sky
1982

The Turn of a Friendly Card on englantilaisen rockyhtye The Alan Parsons Projectin viides albumi vuodelta 1980. Se on uhkapelaamista käsittelevä konseptialbumi, jonka sanoitukset kertovat arjen turhautumisesta, riskinotosta ja holtittoman elämän hinnasta. Yhtyeen jäsenet asuivat albumin äänitysten aikaan Monacossa, ja Monte Carlon kasinot vaikuttivat aiheen valintaan. Musiikillisesti albumi on yhtyeelle tyypillinen yhdistelmä progressiivista rockia ja valtavirran poppia.

The Turn of a Friendly Card äänitettiin kuudessa viikossa, mikä oli The Alan Parsons Projectille epätavallisen vähän. Yhtyeen jäsenet olivat tästä huolimatta tyytyväisiä lopputulokseen, ja albumi sai myös hyviä arvosteluja. Se oli vuonna 1981 ehdolla parhaan äänitystekniikan Grammy-palkinnon saajaksi. Yhdysvalloissa The Turn of a Friendly Card oli yhtyeen menestynein sitten vuoden 1977 I Robotin, ja maailmanlaajuiset myyntiluvut kohosivat yli kahteen miljoonaan. Myös singlejulkaisut ”Games People Play” ja ”Time” menestyivät hyvin.

Albumin syntyvaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taustaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen pääjäsenet Alan Parsons ja Eric Woolfson muuttivat Monacoon vuonna 1978.[2] Monte Carlon kasinoilla vietetty aika, niiden tapahtumien tarkkailu sekä kiireinen ja teatraalinen tunnelma inspiroivat Woolfsonia kirjoittamaan uhkapelaamisesta kertovia kappaleita.[3]

”The Turn of a Friendly Card” oli alun perin Woolfsonin 1960-luvulla (eli ennen The Alan Parsons Projectin perustamista) kirjoittaman kappaleen nimi. Woolfson ei ollut tyytyväinen kappaleeseen, mutta sen nimi jäi elämään. The Alan Parsons Projectin albumilla kuultava samanniminen kappale on kokonaan uusi sävellys.[3]

Nauhoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taustayhtyeen kokoonpano pysyi The Turn of a Friendly Cardilla kutakuinkin samana kuin edellisellä albumilla Evellä. Poikkeuksen tähän muodostivat kosketinsoittimet. Kolmella edellisellä albumilla soittaneen Duncan Mackayn sijaan Woolfson ja Parsons soittivat kaikki kosketinosuudet itse.[4][5]

The Turn of a Friendly Cardilla kappaleita esitti vain neljä laulajaa, joista kolme lauloi useamman kuin yhden kappaleen.[5] Tämä erosi yhtyeen aiemmista albumeista, joilla solisteja oli ollut kuusi tai seitsemänkin.[6][7][4] The Turn of a Friendly Card äänitettiin Lontoon sijaan Pariisissa, eikä laulajia siksi aina ollut saatavilla. The Turn of a Friendly Card olikin ensimmäinen APP-albumi, jolla Eric Woolfson lauloi taustojen sijaan kokonaisia kappaleita (”Time” ja ”Nothing Left to Lose”). Aiemmin Woolfson oli laulanut kappaleet demovaiheessa, mutta lopullisiin versioihin Parsons oli korvannut hänen lauluraitansa valitsemillaan vierailijoilla. Woolfsonin roolista yhtyeen laulajana tuli pysyvä, mikä merkitsi hänen pitkäaikaisen toiveensa täyttymistä.[8] Yhtye jatkoi kuitenkin myös vierailevien laulusolistien käyttöä.

The Turn of a Friendly Card äänitettiin kuudessa viikossa, mikä oli yhtyeen mittapuulla vähän. Parsons ja Woolfson olivat aikataulurajoituksista huolimatta tyytyväisiä lopputulokseen ja pitivät sitä yhtenä onnistuneimmista levytyksistään.[3]

Parsons ja Woolfson muuttivat takaisin synnyinmaahansa Britanniaan vuoden 1980 aikana.[2]

Musiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Turn of a Friendly Card oli The Alan Parsons Projectin ensimmäinen albumi, jonka avausraitana ei ollut syntetisaattorivetoinen instrumentaali.[9] Musiikillisesti se vei yhtyettä 1980-luvun valtavirran popin suuntaan.[9] Albumin musiikki yhdistelee aikuisrockia, pehmorockia, pop rockia ja progressivista rockia.[1] Progressiiviset vaikutteet ovat yhtyeen varhaistuotantoon verrattuna kuitenkin vähäiset.[9] Sanoitukset käsittelevät uhkapeliriippuvuutta ja uhkapelaamiseen rinnastuvaa jokapäiväisen elämän riskinottoa.[3][1]

Kappalemateriaali

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avausraita ”Maybe a Price to Pay” alkaa mahtipontisella puhallinsoitinintrolla, joka pian vaihtuu keskitempoiseen funk-komppiin.[10] Kappale on sävyltään pahaenteinen, ja sen sanoitukset kertovat velhosta, jonka alamaiset pelaavat ja juonittelevat isäntänsä selän takana.[10][9] ”Games People Play” on syntetisaattoriarpeggion varaan rakentuva radioystävällinen pop-kappale,[10][9] jonka sanat kertovat kotoa lähtevistä lapsista ja vanhempien yksinäisyyden tunteesta.[10] Se sai nimensä Eric Bernen samannimisestä kirjasta (suom. Kanssakäymisen kuviot), jota Woolfsonin vaimo luki.[3] ”Time” on surumielinen ja hidastempoinen balladi, joka kertoo elämän katoavaisuudesta.[10][1] Se muistuttaa Pink Floydin samannimistä kappaletta, jota Parsons oli ollut äänittämässä.[9] ”I Don’t Wanna Go Home” on moniosainen pop rock -kappale,[10] joka kertoo kaikki rahansa uhkapelissä menettäneestä miehestä. Sävyltään kappale on APP:lle epätyypillisen katkera.[9]

B-puolen avaava ”The Gold Bug” on Ennio Morriconen spagettiwestern-sävelmiä mukaileva instrumentaali,[11] jonka päämelodian Parsons viheltää.[3] Kappaleen nimi on viittaus Edgar Allan Poen novelliin ”Kultakuoriainen”.[3] Viimeinen kappale ”The Turn of a Friendly Card” on viisiosainen teos, joka kertoo ihmisen ahneudesta ja henkisestä romahduksesta.[1] Kappaleen tyyli vaihtelee englantilaisesta folkista suoraviivaiseen rockiin ja akustiseen pop-balladiin.[10] Sanoituksessa toistuva hokema ”snake eyes, seven eleven” viittaa craps-noppapeliin – kahden ykkösen (snake eyes) tai seitsemän ja yhdentoista puolesta vetoa lyövä pelaaja häviää väistämättä aina.[3]

Julkaisu ja vastaanotto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Billboard-lehdessä tuoreeltaan julkaistun mainoksen mukaan ”he eivät ole koskaan konsertoineet, vain harvat tietävät miltä he näyttävät, ja sittenkin he ovat myyneet yli 10 miljoonaa albumia”.

Myynti ja painokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Turn of a Friendly Card ilmestyi Arista Recordsin julkaisemana marraskuussa 1980.[1][12] Kansitaiteen suunnittelivat aiemmista albumeista vastanneen Hipgnosis-työryhmän sijaan rockmuusikot Kevin Godley ja Lol Creme.[4]

Studioprojektina The Alan Parsons Project ei markkinoinut albumia kiertueella, mutta se menestyi yhtyeen aiempien julkaisujen tavoin hyvin[13] ja nousi listoilla 10:n parhaan joukkoon kahdeksassa maassa.[14] Myyntiä edistivät hittisinglet ”Games People Play” ja ”Time”.[15] The Turn of a Friendly Card myi Yhdysvalloissa platinalevyyn oikeuttavan määrän, mikä teki siitä parhaiten menestyneen The Alan Parsons Projectin albumin sitten vuoden 1977 I Robotin.[16] Maailmanlaajuiset myyntiluvut nousivat heinäkuuhun 1981 mennessä yli 2 miljoonaan kopioon.[15]

The Turn of a Friendly Card ilmestyi CD-muodossa ensi kertaa 1984. Vuonna 2008 siitä ilmestyi remasteroitu versio,[2] jolla oli bonusraitoina vaihtoehtoisia miksauksia ja demoversioita albumin kappaleista.[3] Marraskuussa 2015 albumista ilmestyi 35th Anniversary Deluxe Version -niminen juhlajulkaisu. Vuoden 2008 uusintapainoksen bonuskappaleiden lisäksi juhlajulkaisulla on mukana erillinen bonusraita-CD. Sen sisältö koostuu singleversioista, vaihtoehtoisista otoista, demoista sekä Woolfsonin omaan käyttöönsä tekemistä nauhoituksista, joita hän käytti päiväkirjana säveltäessään musiikkia. Woolfsonin tyttäret Sally ja Lorna löysivät ne 2014 käydessään läpi edesmenneen isänsä arkistoja; Sallyn mukaan nauhat olivat heidän ”lapsuutensa soundtrack”.[3]

Kriitikoiden mielipiteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vastaanotto
Arvostelupisteet
JulkaisuPisteet
AllMusic[1]
Mike DeGagne		4.5/5 tähteä
The Encyclopedia of Popular Music[17]
Colin Larkin		3/5 tähteä

The Turn of a Friendly Card oli vuonna 1981 ehdolla parhaan äänitystekniikan Grammy-palkinnon (”Best Engineered Recording – Non-Classical”) saajaksi, mutta ei voittanut.[18]

Billboard nosti The Turn of a Friendly Cardin suositeltujen uutuusalbumien listalleen. Arvion mukaan albumi käyttää ”korttipeliä metaforana elämän uhkapelistä”. Parsons pysyttelee taka-alalla, ja laulamisen hoitavat ”pätevät Parsons-veteraanit”. Parhaat kappaleet ovat ”Games People Play”, ”May Be a Price to Pay” sekä erityisesti klassisen musiikin ja rockin välillä vuorotteleva nimikappale, joka muodostuu koko albumin ytimeksi.[13]

AllMusicin Mike DeGagnen mukaan The Turn of a Friendly Card on The Alan Parsons Projectin ”nautittavimpia albumeja”. Hyväntuulinen ”Games People Play” ja ylellinen ”Time” puolestaan ovat yhtyeen parhaat kappaleet. Lyhyydestään huolimatta albumi käsittelee teemaansa onnistuneesti.[1]

Classic Rock Review’n Ric Albanon mukaan albumi on kuvaus keski-iän kriisistä ja uhkapelistä pakokeinona. ”Time” on hänen mukaansa yhtyeen hienoimpia balladeja ja ”Games People Play” yhdistää onnistuneesti tarttuvat melodiat filosofisiin sanoituksiin ja ”progerock-tehosteisiin”. Nimikappale on vahva lopetus albumille, vaikka kärsiikin kliseisistä sanoituksista.[10]

Alan Parsonsin mukaan The Turn of a Friendly Card on ”progefanien keskuudessa jonkinmoinen suosikki pitkän nimiraitansa ansiosta”.[19]

Listasijoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valtio Korkein sijoitus Listaviikot Lähde
 Alankomaat 17. 12 [12]
 Iso-Britannia 38. 4 [20]
 Itävalta 2. 32 [12]
 Norja 11. 17 [12]
 Ruotsi 22. 7 [12]
 Saksa 2. 49 [12]
 Uusi-Seelanti 18. 20 [12]
 Yhdysvallat 13. 58 [21]

Sertifikaatit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valtio Sertifikaatti Toimitukset tai myynti Lähde
 Alankomaat kultalevy 50 000 [22]
 Kanada 2× platinalevy 200 000 [23]
 Ranska – 216 900 [24]
 Saksa kultalevy 250 000 [25]
 Uusi-Seelanti kultalevy 7 500 [26]
 Yhdysvallat platinalevy 1 000 000 [16]

Kappaleet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki kappaleet on merkitty Alan Parsonsin ja Eric Woolfsonin kirjoittamiksi. Sulkuihin on merkitty kappaleen laulaja.

A-puoli

  1. ”May Be a Price to Pay” (Elmer Gantry) – 4.58
  2. ”Games People Play” (Lenny Zakatek) – 4.22
  3. ”Time” (Eric Woolfson) – 5.04
  4. ”I Don’t Wanna Go Home” (Lenny Zakatek) – 5.03

B-puoli

  2. ”The Gold Bug” (instrumentaali) – 4.34
  3. ”The Turn of a Friendly Card” – 16.24
    1. ”The Turn of a Friendly Card (Part 1)” (Chris Rainbow) – 2.44
    2. ”Snake Eyes” (Chris Rainbow) – 3.14
    3. ”The Ace of Swords” (instrumentaali) – 2.57
    4. ”Nothing Left to Lose” (Eric Woolfson) – 4.07
    5. ”The Turn of a Friendly Card (Part 2)” (Chris Rainbow) – 3.22

Vuoden 2008 uusintapainoksen bonuskappaleet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  2. ”May Be a Price to Pay” (Intro / demo) – 2.59
  3. ”Nothing Left to Lose” (Basic backing track) – 2.46
  4. ”Nothing Left to Lose” (Chris Rainbow overdub compilation) – 2.46
  5. ”Nothing Left to Lose” (Early studio version with Woolfson’s guide vocal) – 2.46
  6. ”Time” (Early studio attempt) – 2.46
  7. ”Games People Play” (Rough Mix) – 2.46
  8. ”The Gold Bug” (Demo) – 2.46

Vuoden 2015 uusintapainoksen bonuslevy

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ”May Be A Price to Pay” (Eric’s Songwriting Diary)
  2. ”Games People Play” (Eric’s Songwriting Diary)
  3. ”Time” (Eric’s Songwriting Diary)
  4. ”I Don’t Wanna Go Home” (Eric’s Songwriting Diary)
  5. ”The Turn of a Friendly Card” (Eric’s Songwriting Diary)
  6. ”Snake Eyes” (Eric’s Songwriting Diary)
  7. ”Nothing Left to Lose” (Eric’s Songwriting Diary)
  8. ”TOFC / Snake Eyes / I Don’t Wanna Go Home” (Eric’s Songwriting Diary)
  9. ”May Be A Price to Pay” (Early Version – Eric Guide Vocal & Unused Guitar Solo)
  10. ”Games People Play” (Early version – Eric Guide Vocal)
  2. ”Time” (Orchestra & Chris Rainbow Backing Vocals)
  3. ”The Gold Bug” (Early Reference Version)
  4. ”The Turn of a Friendly Card Part 1” (Early Backing Track)
  5. ”Snake Eyes” (Early Version – Eric Guide Vocal)
  6. ”The Ace of Swords” (Early Version with Synth “Orchestration”)
  7. ”The Ace Of Swords” (Early Version with Piano on Melody)
  8. ”The Turn of a Friendly Card Part Two” (Eric Guide Vocal and Extended Guitar Solo)
  9. ”Games People Play” (single edit)
  10. ”The Turn of a Friendly Card” (single edit)
  11. ”Snake Eyes” (single edit)

Kokoonpano

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laulajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Elmer Gantry – laulu kappaleessa ”May Be a Price to Pay”
  • Chris Rainbow – laulu kappaleessa ”The Turn of a Friendly Card”
  • Eric Woolfson – laulu kappaleissa ”Time” ja ”Nothing Left to Lose”
  • Lenny Zakatek – laulu kappaleissa ”Games People Play” ja ”I Don’t Wanna Go Home”

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h DeGagne, Mike: Alan Parsons / The Alan Parsons Project: The Turn of a Friendly Card AllMusic. Viitattu 22.8.2020. (englanniksi)
  2. ↑ a b c Timeline The Alan Parsons Project -verkkosivut. 1974–2020. Woolfsongs. Viitattu 12.2.2020. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f g h i j The Turn of a Friendly Card (1980) The Alan Parsons Project -verkkosivut. 1974–2020. Woolfsongs. Viitattu 22.8.2020. (englanniksi)
  4. ↑ a b c Eve. The Alan Parsons Project, Arista, 1979.
  5. ↑ a b The Turn of a Friendly Card. The Alan Parsons Project, Arista, 1980.
  6. ↑ The Alan Parsons Project: I Robot. Arista Records, 1977. (Sisäkannen tiedot.)
  7. ↑ The Alan Parsons Project: Pyramid. Arista Records, 1978. (Sisäkannen tiedot.)
  8. ↑ Miller, Chuck: Alan Parsons: If You Believe in the Power of Magic (Parsonsin verkkosivuilta arkistoitu versio) Goldmine Magazine. lokakuu 2005. Arkistoitu 2.3.2014. Viitattu 12.2.2020. (englanniksi)
  9. ↑ a b c d e f g Moore, Bob: The Turn of a Friendly Card Prog Archives. 9.10.2006. Viitattu 22.8.2020. (englanniksi)
  10. ↑ a b c d e f g h Albano, Ric: Turn of a Friendly Card by Alan Parsons Project Classic Rock Review. 6.2.2015. Viitattu 22.8.2020. (englanniksi)
  11. ↑ ”The Gold Bug” (The Turn of a Friendly Card). The Alan Parsons Project, Arista, 1980. — vrt. ”Titoli (from A Fistful of Dollars)” (A Fistful of Dollars). Ennio Morricone, BMG, 1967.
  12. ↑ a b c d e f g The Alan Parsons Project – The Turn of a Friendly Card (album). Spanishcharts.com. Viitattu 26.9.2020.
  13. ↑ a b The Alan Parsons Project – The Turn of a Friendly Card. Billboard 8.11.1980. Viitattu 29.8.2020. (englanniksi)
  14. ↑ Paul, George A.: Alan Parsons on 35+ Years of ’Eye in the Sky,’ Proper Speaker System Setup and His New Album (Q&A) Rock Cellar Magazine. 9.8.2018. Viitattu 12.2.2020. (englanniksi)
  15. ↑ a b The Alan Parsons Project. Phenomenon. Billboard 25.7.1981. Viitattu 29.8.2020. (englanniksi)
  16. ↑ a b Gold & Platinum (Hakusana ”Alan Parsons”.) Recording Industry Association of America (RIAA). Viitattu 17.2.2020. (englanniksi)
  17. ↑ Larkin, Colin: ”Parsons, Alan”, The Encyclopedia of Popular Music. Omnibus Press, 2011. ISBN 0-85712595-8 Google-kirjat (viitattu 26.8.2020). (englanniksi)
  18. ↑ Alan Parsons. Recording Academy: Grammy Awards. Viitattu 26.9.2020. (englanniksi)
  19. ↑ Pilkington, Steve: The Alan Parsons Project – Return To Ammonia Avenue. Velvet Thunder 6.2.2020. Viitattu 29.8.2020. (englanniksi)
  20. ↑ Official albums Chart results matching: The Turn of a Friendly Card. Official Charts. Viitattu 26.9.2020. (englanniksi)
  21. ↑ Chart History: The Alan Parsons Project – The Turn Of A Friendly Card. Billboard. Viitattu 30.9.2020. (englanniksi)
  22. ↑ Goud/Platina (Hakusana ”Alan Parsons”.) Nederlandse Vereniging van Producenten en Importeurs van beeld- en geluidsdragers. Viitattu 17.2.2020. (hollanniksi)
  23. ↑ Gold/Platinum (Hakusana ”Alan Parsons”.) Music Canada. Viitattu 17.2.2020. (englanniksi)
  24. ↑ Lesueur, Daniel & Durand, Dominic: Les Meilleures Ventes de CD / Albums ”Tout Temps”. InfoDisc, ”vuoden 2018 loppuun mennessä”. Viitattu 29.8.2020.
  25. ↑ GOLD-/PLATIN-Datenbank (Hakusana ”Alan Parsons”.) Bundesverband Musikindustrie. Viitattu 17.2.2020. (saksaksi)
  26. ↑ Official Top 40 Albums (27 September 1981). The Official NZ Music Charts. Viitattu 29.8.2020. (englanniksi)