The Village Voice | |
---|---|
Lehtityyppi | kaupunkilehti |
Kustantaja | Voice Media Group (2012–2015) |
Julkaisija | Peter Barbey |
ISSN | ISSN 0042-6180 |
Levikki | 80 000 (2014) |
Perustettu | 1955 |
Lakkautettu | 2018 |
Päätoimittaja | Stephen Mooallem |
Kotikunta | New York |
Kotimaa | Yhdysvallat |
Sivukoko | tabloidi |
Ilmestymistiheys | kerran viikossa |
Kieli | englanti |
Aiheesta muualla | |
villagevoice.com |
The Village Voice oli New Yorkissa viikoittain ilmestynyt tabloidisanomalehti. Sitä julkaistiin maksullisena vuoteen 1996 saakka, kunnes lehti muuttui ilmaisjakelulehdeksi, jota sai kuitenkin tilattua maksua vastaan New Yorkin ulkopuolelle.
Aloittaessaan vuonna 1955 The Village Voice oli ensimmäinen tabloidikokoinen ”vaihtoehtoinen sanomalehti” (engl. alternative weekly), joka asiallisen ja kattavan sanomalehtityylin sijasta painottui valikoivaan, kaunokirjalliseen ja kärkevään, enemmän aikakauslehtiä muistuttavaan journalismiin. Sen perustivat Ed Fancher, Dan Wolf, John Wilcock ja Norman Mailer[1] lokakuussa 1955. Lehden toimitus ja konttori sijaitsivat aluksi kerrostalokolmiossa Greenwich Villagen kaupunginosassa, joka oli myös lehden alkuperäinen jakelualue kunnes jakelu laajeni 1960-luvulla muuallekin kaupunkiin. Toimitilat sijaitsivat Greenwich Villagen eri osoitteissa vuoteen 2013 saakka, jolloin lehti muutti Manhattanin eteläosan finanssialueelle lähelle Wall Streetiä.[2]
Kutsumanimellä The Voice tunnettu lehti tuli vuosikymmenten mittaan tunnetuksi tutkivasta journalismistaan, jonka kohteena oli yleensä New Yorkin kaupungin paikalliset asiat. Sen lisäksi lehti uutisoi myös valtakunnallisista asioista sekä kulttuurialan tapahtumista, joita se myös arvioi. Lehti tuli tunnetuksi muun muassa rockmusiikin kritiikin kehittämisestä sekä vaihtoehtoteatterille vuosittain myöntämistään Obie-palkinnoista.
The Village Voice palkittiin Pulitzerilla vuosina 1981, 1986 ja 2000.
The Village Voice julkaisi monien tunnettujen kirjailijoiden ja toimittajien tekstejä. Heihin kuuluvat Ezra Pound, Henry Miller, Barbara Garson, Katherine Anne Porter, James Baldwin, E. E. Cummings, Tom Stoppard, Lorraine Hansberry, Lester Bangs, Allen Ginsberg ja Joshua Clover. Lehden pilapiirtäjiin ovat kuuluneet muiden muassa Robert Crumb ja Matt Groening sekä pisimpään Jules Feiffer, joka sai työstään Pulitzer-palkinnon vuonna 1986.
Vaikka lehti on tunnettu liberaaleista näkemyksistään muun muassa sukupuolivähemmistöjä kohtaan, se suhtautui kielteisesti homoseksuaalien oikeuksiin vielä Stonewallin mellakoiden aikaan vuonna 1969.
The Village Voicen painos oli vielä vuonna 2011 noin 180 000 kappaletta, mutta vuonna 2014 enää noin 80 000 kappaletta.[3] Levikin pienenemisen myötä The Village Voice menetti vuonna 2013 Yhdysvaltojen suurimman alternative weekly -lehden aseman Los Angelesissa ilmestyvälle LA Weekly -lehdelle.[4] Paperilehden suosion hiipumisen myötä The Village Voice panosti muiden printtimedioiden tavoin verkkopalveluun.
Taloudellisten vaikeuksien vuoksi lehden johto vaihtui 2000-luvulta lähtien usein, ja lehdestä irtisanottiin tunnettuja ja pitkäaikaisia toimittajia, kuten jazzkriitikko Nat Hentoff.[5]
The Village Voicen toiseksi viimeinen omistajayhtiö, Arizonan Phoenixista alkunsa saanut Village Voice Media julkaisee pariakymmentä muutakin kaupunkilehteä eri puolilla Yhdysvaltoja. Lehden aiempia omistajia ovat olleet perustajat Fancher ja Wolf,[1], New York Magazinen perustaja Clay Felker sekä lehtimoguli Rupert Murdoch.
The Village Voicen julkaiseminen paperilehtenä lopetettiin vuonna 2017. Artikkeleita julkaistiin sen jälkeen verkkosivuilla elokuuhun 2018 asti, jolloin ilmoitettiin että uutta toimitettua sisältöä ei enää tule.[6] Viimeisen paperilehden kannessa syyskuussa 2017 oli Bob Dylanin kuva vuodelta 1965.[7]