Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Thrall | |
---|---|
Pelisarja | Warcraft |
Ensimmäinen peli | Warcraft III: Reign of Chaos |
Ääninäyttelijä (englanti) |
Chris Metzen |
Lisää peliartikkeleitavideopelien teemasivulla |
Thrall (syntymänimeltään Go'el) on kuvitteellinen hahmo Warcraft-pelisarjassa. Pelin universumissa hän toimi alun perin Lauman sotapäällikkönä.
Thrall syntyi örkkiklaanin Frostwolf (suom. Hallasusi) päällikkön, Durotanin, ja tämän puolison, Drakan, pojaksi, ja sai alkuperäiseksi nimekseen Go'el. Hänet löydettiin vauvana Toisen sodan aikana, kun örkeille suunnattujen työleirien johtaja, Aedelas Blackmoore, murhasi hänen vanhempansa. Blackmoore itse antoi hänelle nimen Thrall, joka tarkoitti ihmisten kielellä "orjaa". Hän kasvatti Thrallin linnakkeessaan, Dunrholdessa, ja koulutti tästä gladiaattoria. Tänä aikana Thrall ystävystyi myös Taretha Foxtonin, gladiaattorihoitajan tyttären, kanssa.
Thrall eli vuosia kohtaamatta ainuttakaan lajitoverinsa. Eräänä päivänä leirille kuitenkin tuotiin toinen örkki, joka luuli Thrallin olevan itsensä tavoin vanki. Örkki koetti saada Thrallille tilaisuuden paeta kiinnittämällä huomion itseensä. Mutta koska Thrall ei vielä silloin ymmärtänyt kansansa omaa kieltä, hän ei ymmärtänyt tämän sanoja. Lopulta Thrall pakeni Durnholdesta Tarethan avulla. Mutta pian pakonsa jälkeen Thrall joutui vangiksi toiselle leirille, jossa hän sai kuulla rotunsa historiasta sekä vapaana säilyneestä Warsong-klaanista ja tämän päälliköstä nimeltä Grom Hellscreamista. Paettuaan leiriltä, Thrall löysi lopulta Sotalaulun örkit ja Gromin avustuksella hän pääsi takaisin oman klaaninsa, Hallasuden, luokse. Thrall alkoi opiskella shamanismia klaaninsa suurimman shamaanin ja Durotanin kuoleman jälkeen päällikkönä toimineen, Drek'Tharin, opettamana.
Hallasusien testeissä Thrall tapasi Lauman entisen sotapäällikkön sekä Blackrock-klaanin johtajan, Orgrim Doomhammerin. Tuomiovasara ja Thrall toteuttivat suunnitelman, jolla vapauttivat loput työleireille vangitut örkit. Erästä leiriä vapauttaessaan Tuomiovasara haavoittui kuolettevasti ja antoi Thralille haarniskansa ja sotavasaransa, jonka oli nimennyt sukunsa mukaan. Pian sen jälkeen Thrall piiritti Durnholden linnoitukseen ja sai tietää Blackmooren katkaisseen Tarethan pään rangaistuksena Thrallin vapauttamisesta. Raivoissaan tästä Thrall käski örkkien hyökätä ja hän itse surmasi entisen orjuuttajansa. Tämän jälkeen Thrall ja uusi Lauma pakenivat Lordaeronista.
Joitakin vuosia tämän jälkeen Thrall näki enneunen jossa profeetta Medivh käski Thrallin tavata hänet ulkona. Medivh, joka oli vastuussa örkkien tulosta Azerothiin, käski Thralin koota Lauman ja purjehtia Kalimdoriin. Matkalla Kalimdoriin Thrall auttoi Darkspear-heimon peikkoja pakenemaan tuhoutuvalta saarelta. Kalimdoriin saavuttuaan Thrall auttoi taureeneja pakenemaan kentaureja Mulgoreen. Saatuaan avustusta taureeneilta Thrall ja hänen joukkonsa jatkoivat kohti Stonetalon Peakia kohdaten samalla Warsong-klaanin. Thrall määräsi nämä pohjoiseen hakkaamaan ikivanhaa metsää, jota asustivat yöhaltiat. Voittaakseen puolijumala Cenariuksen johtamat yöhaltiat, Warsongin örkit joivat demoni Mannorothin verta ja täten vaipuivat demonin tahdon alle, samanlaiseen tilaan kuin Ensimmäisessä sodassa.
Thrall onnistui pääsemään Stonetalonin alla oleviin käytäviin jossa profeetta paljasti olevansa Medivh. Tämän jälkeen Thrall liittoutui Jaina Proudmooren kanssa ja vapauttivat Grom Hellscreamin Mannorothin otteesta. Tämän jälkeen Thrall ja Grom suuntasivat kanjoniin, jossa lyhyehkön taistelun jälkeen Grom tappoi Mannorothin ja sai itse surmansa. Gromin viimeiset sanat kertoivat hänen "vapauttaneen itsensä".
Tämän jälkeen örkit etenivät syvemmälle metsään ihmisten kanssa ja liittoutuivat yöhaltioiden kanssa johtajinaan Elunen ylipapitar Tyrande Whisperwind sekä arkkidruidi Malfurion Stormrage. Viimeisessä taistelussa ihmiset, yöhaltiat sekä örkit taistelivat liittoutuneina pitääkseen maailmanpuu Noldrassilin poissa demonilordi Archimonden käsistä.
Taistelun jälkeen Thrall ja örkit perustivat Durotarin valtion ja joutuivat vuoden jälkeen suuramiraali Daelin Proudmooren hyökkäyksen kohteeksi. Thrall, Rexxarin ja hänen kumppaniensa avulla onnistui kokoamaan tarpeeksi ison armeijan ja voittamaan amiraalin. Tämän jälkeen Thrall palasi johtamaan Laumaa, Orgrimmarin kaupunkiin.
Kun Sylvanas Windrunner halusi liittää Hylätyt osaksi Laumaa, Thrall suhtautui epäilevästi. Mutta taureenien arkkidruidi, Hamuul Runetotem, sai hänet muuttamaan mielensä. Jonkin ajan kuluttua hän matkusti myös Outlandiin etsimään mag'hareja, örkkejä, jotka eivät koskaan altistuneet Palavan Legioonan korruptiolle. Näiden joukossa oli myös Garrosh Hellscream, Gromin poika, joka liittyi Laumaan. Myöhemmin Garrosh alkoi kuitenkin pitää Durotarissa elämistä alennustilana sekä Liittoumaa heidän äärimmäisenä vihollisenaan.
Lich-kuninkaan kukistuttua, Thrall matkustaa Nagrandiin opiskelemaan lisää shamanismia. Ja sen vuoksi luovuttaa asemansa Lauman sotapäällikkönä Garroshille. Thrall rakastuu opettajaansa, nuoreen mag'har-shamaaniin nimeltä Aggra. Palattuaan Azerothiin hän liittyy Earthen Ringiin, shamaanien perustamaan seuraan, joka pyrkii korjaamaan Deathwingin paluun aiheuttamia vahinkoja. Thrallin rooli taistelussa Kuolonsiipeä vastaan kasvaa suuremmaksi, kun hän alkoi nähdä näkyjä Hämärän tunnista (engl. Hour of Twilight), joka tuhoaisi kaiken elämän Azerothista ellei Kuolonsiiven aikeita estettäisi. Ainoa keino estää se oli tuoda Muinaisten sodasta Dragon Soul, medaljonki johon Kuolonsiipi luovutti osan voimistaan. Maelstromin luona Thrall ja lohikäärmeaspektit lopulta tuhosivat Kuolonsiiven tällä medaljongilla. Thrallin todettua Luonnomullistuksen (engl. Cataclysm) päättyneen, Alexstrasza totesi lohikäärmeaspektien kuolemattomuuden kadonneen sen myötä ja vihjaisi Aggran odottavan Thrallin lasta.
Liittouman ja Lauman sotien levitessä Pandariaan, Thrall ja Aggra he olivat saaneet poikalapsen nimeltä Durak. Thrall osallistui Orgrimmarin piiritykseen, jossa entistä hullummaksi tullut Garrosh syöstiin Lauman johtajuudesta. Hän sekä Liittouman korkea kuningas Varian Wrynn kiistelivät aluksi siitä, kumpi surmaisi Garroshin. Mutta hyväksyivät lopulta Taran Zhun ehdotuksen pitää Garroshille oikeudenkäynti Pandariassa. Thrall palasi örkkien johtajaksi, mutta luovutti sotapäällikön aseman peikkojen johtajalle, Vol'jinille. Oikeudenkäynnin aikana paljastui, että Aggra odotti Thrallille toista lasta.
Dark Portalin alettua muuttua punaiseksi vaihtoehtoisen aikajatkumon tapahtumien vuoksi, Thrall johtaa Lauman joukkoa vaihtoehtoiseen Draenoriin, jonne Garrosh oli paennut. Garrosh oli estänyt isäänsä ja muita örkkejä luomasta Mannorothin verta ja muodostanut näistä Rautalauman (engl. Iron Horde). Thrall löytää Garroshin ja haastaa tämän mak'goraan, örkkien kuolemanotteluun. Ottelu käytiin alueella, jossa todellisen aikajatkumon Outlandissa sijaitsi Garadar, ja se päättyi Garroshin kuolemaan.