Tieteiden kandidaatti

Tieteiden kandidaatti (ven. кандидат наук, kandidat nauk) on tieteellinen jatkotutkinto, joka oli käytössä Neuvostoliitossa ja sen jälkeen eräissä entisissä neuvostotasavalloissa, Venäjällä nykyäänkin. Se on kaksiportaisen jatkotutkintojärjestelmän alempi porras; ylempi on tieteiden tohtori (ven. доктор наук, doktor nauk).[1][2]

Tieteiden kandidaatin tutkinto rinnastuu länsimaisessa järjestelmässä tohtorin tutkintoon, ja Unescon ISCED-luokituksessa se kuuluu tasolle 8, ”Doctoral or equivalent”.[3][4][5][6] Suomalaisissa lähteissä tutkintoa on vaihtelevasti rinnastettu joko suomalaiseen lisensiaatin tai tohtorin tutkintoon.[7][8]

Kandidaatin tutkinto otettiin Neuvostoliitossa käyttöön vuonna 1934. Vuonna 1971 tutkinto oli noin 249 200 henkilöllä. Tutkinto antoi kelpoisuuden hakea monenlaisia tieteellisiä virkoja.[3]

Venäjällä kandidaatin tutkintoon vaaditaan nykyään vähintään kolmen vuoden jatko-opinnot spetsialist- tai magistr-tutkinnon jälkeen. Jatko-opintojen aikana opiskelija suorittaa pakollisia tenttejä ja kirjoittaa kandidaatin väitöstyön, jonka jälkeen on julkinen väitöstilaisuus.[1]

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen on Baltian maissa, Ukrainassa, Georgiassa ja Kazakstanissa siirrytty länsimaisen mallin mukaiseen yksiportaiseen jatkotutkintoon.[2] Ukrainassa kaksiportainen järjestelmä oli käytössä vuoteen 2020.[9]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Venäjän koulutusjärjestelmä (Sivu 14) Opetushallitus. Arkistoitu 28.12.2022. Viitattu 28.12.2022.
  2. ↑ a b Sotnikova, M. I.: Doctoral education in post-Soviet countries: From a unified model to variety of approaches. Университетское управление: практика и анализ / University Management: Practice and Analysis, 2022, 26. vsk, nro 3, s. 67–82. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 28.12.2022, 13.3.2023. (englanniksi)
  3. ↑ a b Volkov, M. N.: Candidate of Sciences (Käännetty Suuresta neuvostotietosanakirjasta) encyclopedia2.thefreedictionary.com. Arkistoitu 28.12.2022. Viitattu 28.12.2022. (englanniksi)
  4. ↑ ISCED 2011 Operational Manual: Guidelines for classifying national education programmes and related qualifications, s. 101. OECD, European Union, Unesco-UIS, 2015. ISBN 978-92-64-22836-8 Teoksen verkkoversio (viitattu 28.12.2022). (englanniksi)
  5. ↑ Guidelines for the recognition of Russian qualifications in the other European countries (Arkistoitu 20.12.2019) Ministry of Education and Science of the Russian Federation. Arkistoitu 20.12.2019. Viitattu 28.12.2022. (englanniksi)
  6. ↑ Boutillon, Damien: Russian engagement with the Bologna Process: policies and practices in higher education reform, s. 138. Durham University, 2018. Teoksen verkkoversio (viitattu 28.12.2022). (englanniksi) 
  7. ↑ Kurtakko, Kyösti: Arkangelin ja Lapin läänien kouluhallintojen yhteistyön kehittäminen, s. 19. Lapin yliopisto, 2008. ISBN 978-952-484-213-6 Arkistoitu 5.1.2023 (viitattu 28.12.2022).
  8. ↑ Kuronen, Tuomas: Sotilaallisen korkeakoulutuksen nykytila. Tiede ja ase, 2016, 73. vsk, s. 148. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 28.12.2022.
  9. ↑ Korkeakoulutus Ukrainassa Opetushallitus. Arkistoitu 28.12.2022. Viitattu 28.12.2022.