Timur Frunze | |
---|---|
Frunze neuvostoliittolaisessa vuoden 1960 postimerkissä. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 5. huhtikuuta 1923 Harkova, Ukrainan sosialistinen neuvostotasavalta |
Kuollut | 19. tammikuuta 1942 (18 vuotta) Staraja Russa, Venäjän sosialistinen federatiivinen neuvostotasavalta |
Sotilashenkilö | |
Palvelusmaa(t) | Neuvostoliitto |
Palvelusvuodet | 1940–1942 |
Taistelut ja sodat | toinen maailmansota |
Sotilasarvo | luutnantti |
Kunniamerkit |
Leninin kunniamerkki Neuvostoliiton sankari |
Joukko-osasto | 57. ilmadivisioona |
Joukkoyksikkö | 161. hävittäjälentorykmentti |
Timur Mihailovitš Frunze (ven. Тиму́р Миха́йлович Фру́нзе, 5. huhtikuuta 1923 Harkova, Ukrainan SNT – 19. tammikuuta 1942 Staraja Russa, Novgorodin alue, Venäjän SFNT) oli neuvostoliittolainen upseeri ja ilmavoimien taistelulentäjä toisen maailmansodan aikana. Frunze kuoli ilmataistelussa 1942, ja hänet nimettiin postuumisti Neuvostoliiton sankariksi.
Timur Frunze syntyi Harkovassa, Ukrainan sosialistisessa neuvostotasavallassa vuonna 1923. Hän sai nimensä mongolihallitsija Timur Lenkiltä, jonka sotataitoja hänen isänsä ihaili[1]. Hänen isänsä oli kuuluisa vallankumousjohtaja ja puna-armeijan uudistaja Mihail Frunze, joka tammikuussa 1925 nimitettiin sotilas- ja laivastoasioiden kansankomissaariksi sekä vallankumouksellisen sotilasneuvoston puhemieheksi. Hän kuitenkin kuoli leikkaukseen lokakuussa, kun Timur oli vasta kaksivuotias. Myös Timurin äiti Sofia Aleksejevna kuoli tämän jälkeen, jolloin Mihail Frunzen seuraajasta Kliment Vorošilovista tuli yksi Frunzen lasten virallisista huoltajista. Vorošilovilla ei ollut omia lapsia, ja hän adoptoi Frunzen lapset Timurin ja Tatjanan pysyvästi vuonna 1931.[2] Adoptio oli tyypillinen tuon ajan Neuvostoliiton johdossa. Menehtyneiden, mutta kyvykkäinä pidettyjen johtohahmojen ja intelligentsiaan kuuluneiden lapsia adoptoitiin osaksi politbyroon jäsenten perheitä.[3][4]
Vuonna 1938 Timur Frunzesta tuli Komsomolin jäsen. Hän värväytyi puna-armeijaan vuonna 1940 ja kävi Krimillä olleen Katšan ilmasotakorkeakoulun. Hänen parhaisiin ystäviinsä kuului myöhemmin Neuvostoliiton tunnetuimpien lentäjien joukkoon noussut Stepan Mikojan, joka puolestaan oli politbyroon jäsenen Anastas Mikojanin poika. Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon kesällä 1941, jolloin monet neuvostojohtajien lapsista ilmoittautuivat ensimmäisten joukossa vapaaehtoisiksi. Frunze siirrettiin joulukuussa rintamalle 161. hävittäjälentorykmenttiin. Muistelmissaan Mikojan kertoi jutelleensa Frunzen kanssa viimeisen kerran puhelimitse uudenvuodenpäivänä 1942. Seuraavan kerran Mikojan kuuli hänestä muutaman viikon kuluttua, kun Frunzen kuolinuutinen julkaistiin.[5][6][7]
Frunze ehti palvella rintamalla vain vähän aikaa, mutta sinä aikana hän muun muassa lensi kymmenen päivän aikana yhdeksän taistelulentoa, osallistui kolmeen ilmataisteluun ja oli mukana ampumassa alas kahta saksalaiskonetta saaden kaksi jaettua ilmavoittoa.[6]
Frunze partioi 19. tammikuuta 1942 Staraja Russan yläpuolella luutnantti Šutovin johtamassa kolmen koneen partiossa. He huomasivat saksalaisen 30 pommikoneesta ja kahdeksasta saattavasta taistelukoneesta muodostuneen osaston. Partio sai pudotettua muutaman saksalaiskoneen, mutta hetken kuluttua Frunze oli menettänyt toverinsa. Hän jatkoi taistelua, kunnes saksalaiskoneet ampuivat hänet alas. Hänen koneensa syöksyi maahan Otvidnon kylän reunalle lähellä Staraja Russaa. Frunze haudattiin paikalle, mutta 1950-luvulla hänet haudattiin uudelleen Novodevitšin hautausmaalle Moskovassa.[8]
Hänen kuolemansa jälkeen Vorošilov katui, että oli vastannut myöntyvästi Frunzen pyyntöihin päästä rintamalle sen sijaan, että olisi pyrkinyt neuvomaan häntä toisin. ”Hänen vanhempansa jättivät hänet meidän huostaamme, ja petimme tämän uskon.”, Vorošilov kirjoitti.[9] Myös muita ilmavoimissa taistelleita neuvostojohdon poikia haavoittui ja kuoli sodan alkupuolella. Heihin kuuluivat muiden muassa Nikita Hruštšovin poika Leonid ja Mikojanin toinen poika Vladimir. Neuvostoeliitti katsoi poikiensa osoittaneen rohkeutensa, joten sodan loppupuoliskon aikana heidän suojelemisekseen osa heistä siirrettiin kauemmaksi rintamasta reserviyksikköihin, kuten 12. kaartin hävittäjälentorykmenttiin.[6]
Frunzen muistoksi nimettiin katuja Moskovassa, Staraja Russassa ja Veliki Novgorodissa. 16. maaliskuuta 1942 hänelle myönnettiin postuumisti kaksi Neuvostoliiton korkeinta kunniamerkkiä, Leninin kunniamerkki ja Neuvostoliiton sankari.[8]
Timur Frunzen mainetta kasvatti hänen maineikas sukutausta: sekä hänen edesmennyt biologinen isänsä Mihail Frunze että hänen adoptioisänsä Kliment Vorošilov olivat legendaarisia hahmoja Neuvostoliitossa. Marsalkka Vorošilov oli suosittu henkilö pioneerilehdistön artikkeleissa, ja hän sai neuvostoliittolaisnuorisolta runsaasti ihailijapostia, jossa yleensä pyydettiin nimikirjoitusta tai kyseltiin elämänohjeita. Lisäksi vuoden 1940 lopulla ilmestyi nopeasti suuren suosion saanut lastenkirja Timur ja hänen joukkueensa, jossa Timur-niminen päähenkilö johtaa kavereitaan suojelemaan rintamalla olevien sotilaiden tyhjiä koteja rosvoilta. Kirjan kirjoittaja Arkadi Gaidar antoi päähenkilölle nimen kunnianosoitukseksi oman Timur-nimisen poikansa sekä myös Vorošilovin ottopojan Timur Frunzen mukaan. Vaikka Vorošilovin oma maine kärsikin epäonnistuneen talvisodan seurauksena, kirja synnytti nuorison keskuudessa vapaaehtoisliikkeen, jonka jäseniä kutsuttiin ”timuriiteiksi” (тимуровцы, timurovtsy). Sodan alussa nuorena kuolleesta Timur Frunzesta tuli sotasankaruutensa, nimensä ja taustansa vuoksi ihailtu tosielämän esikuva timuriiteille.[10]